Mikä täällä haisee?

Nolottaa, hävettää, itkettää. Itku tarttuu kurkkuun. Vuosien päästä ei enää itketä. Ei oikeastaan osaa, eikä halua. Mitä se auttaisi? Ei ole äitiä eikä isää, joka ymmärtäisi, saati lohduttaisi. Ei ne tajua, kuinka vaikeaa on asua meillä. Vanhassa talossa, savulta haisevissa vaatteissa.

On kyllä äiti ja isä, jotka ovat meidät tänne tuoneet. Vai ovatko? Ollaanko nälkävuosien siirtolaisia vasten omaa tahtoa, vai muodikkaita downshiftaajia hienoine aatteinemme?

Lapsi oppii myös, kuinka asioihin suhtaudutaan, mitä asioita perheessä arvostetaan.

Ei sitä pieni lapsi erota eikä tunnista, minkä takia pennosia lasketaan. Sen lapsi kyllä aistii ja huomaa, ovatko vanhemmat iloisia vai surullisia. Huolissaan vai innoissaan. Toiveikkaita vai toivottomia.

Lapsi oppii myös, kuinka asioihin suhtaudutaan, mitä asioita perheessä arvostetaan. Miten työstä, rahasta, muista ihmisistä tai tulevaisuudesta puhutaan. Ajan mittaan sen myös tajuaa, onko elämäntapa valinta vai perintö, jonka kanssa vaan on opittava elämään.

Toiset meistä onnistuvat karistamaan menneet taakseen, suuntaamaan kohti omia polkuja ja jopa menestymään. Välittämättä sen enempää lapsuuden puutteellisista oloista, alkeellisesta ravinnosta tai kyvyttömistä vanhemmista.

Monille vähävaraisille lomakkeiden täytöstä, keikkatöistä tai muusta selviytymistoiminnasta on tullut kokopäivätyötä.

Toiset meistä eivät osaa lähteä eivätkä hakea muutosta. Elämää jatketaan ja eletään niin kuin on nähty kotona tehtävän. Nipistetään ja selvitään. Suhtaudutaan ja sopeudutaan. Monille vähävaraisille lomakkeiden täytöstä, keikkatöistä tai muusta selviytymistoiminnasta on tullut kokopäivätyötä.

Mikäli ihminen selviää masentumatta ja luovuttamatta, niin vielä ei ole suurta hätää. Arjessa voi olla iloa, kekseliäisyyttä ja luovuutta, sellaisia seikkailuja ja tarinoita, joita muut lapset vain kuuntelevat kateellisina.

Monesti arvosi mitataan sen mukaan mitä teet, mitä omistat ja mihin sosiaalisiin tilanteisiin pystyt osallistumaa

Ei köyhyys eikä varattomuus tee ihmisistä laiskoja, tyhmiä tai kyvyttömiä elämään hyvää elämää. Tämän ymmärtäminen ja kokeminen arjessa ihmisten keskellä on joskus vaikeaa.  Monesti arvosi mitataan sen mukaan mitä teet, mitä omistat ja mihin sosiaalisiin tilanteisiin pystyt osallistumaan.

Sama ongelma meillä on maalla ja kaupungissa, mutta näyttämöt vaihtuvat.  Maalla sinua arvioidaan sen mukaan missä asut, millainen on kotisi ja millä autolla perheesi ajelee. Kaupungissa merkitsee, pystytkö syömään ulkona, käyttämään rahaa ja aikaa shoppailuun, harrastamaan muiden mukana.

En ole tutkinut köyhyyden periytymistä tai laajemmin ihmisten kokemuksia siitä. Sen sijaan tiedän, miltä tuntuu katsoa sivusta, kun äiti käy kaupassa. Laskee rahoja. Laskee tuotteita. Menee kassalle, ottaa pois tuotteita. Kassa laskee rahoja. ”Tästä puuttuu vielä”, kassa sanoo. Äiti laskee rahoja ja sanoo, että ota pois vielä tuo.

Pienempänä se on normaalia. Näin meillä kauppareissussa monesti käy. Isompana se hävettää. Siinä vaiheessa on jo oppinut, ettei kaupassa kysellä mitään. Saisinko, ostaisitko, ovat jo kauan sitten tehottomaksi todettuja pyyntöjä. Enemmin kysytään, saitko, riittikö? Lapsi oppii kulttuurin siinä sivussa. Ei sitä silloin mieti, että miksi meillä on tällaistä tai onko muillakin. Sitten kun sen tajuaa, niin ei halua enää miettiä.

Leima jonka köyhyys jättää, saattaa olla hyvin näkymätön, vaikeasti tunnistettava.

Leima jonka köyhyys jättää, saattaa olla hyvin näkymätön, vaikeasti tunnistettava. Se leima kuitenkin on olemassa, sen perusteella joko pääset mukaan porukkaan tai et pääse.

Eri ihmisissä on erilaisia leimoja. Ne voivat olla aistittavissa hyvin eri tavoin. Ajan myötä saattaa olla, että olet itse ainut ihminen, joka sen leiman näkee ja kokee, mutta se on olemassa. Sen leiman peittämiseen kuluu valtavasti energiaa ja aikaa, ei rahaa, koska sitä ei ole.

Eihän kukaan halua olla taksissa se lapsi, joka haisee pahalta, vanhalta talolta. Minä olin ja tunnen suurta myötätuntoa ja rakkautta niitä lapsia ja ihmisiä kohtaan, joista kuulen puhuttavan arvostellen ja valikoiden. Ihmisten, joiden piti tulla auttamaan eikä arvostelemaan.

”Hyi, että siellä haisi pahalla, minä en ainakaan suostu siellä perheessä työskentelemään!”

Nimimerkki HH – ei mulla mikään oo

Lue kirjoittajan ensimmäinen blogi Hyvä mieli!

Kiitollisuutta, tyytyväisyyttä, tyytymistä. Tekee mieli kirjoittaa, mitä sylki suuhun tuo ja unohtaa käytöstavat ja asiallisuus.

Puhunko köyhän tytön äänellä, joka minussa herää, kun ajattelen aihetta köyhyys, vähävaraisuus ja ulkopuolisuus. Vai puhunko sen naisen äänellä, joka on raivannut tiensä peruskoulusta ammattikouluun, siitä ammattikorkeaan ja opetellut puhumaan niin kuin ihmiset haluavat kuulla. Sivistyneesti, aiheen vierestä, meteliä nostamatta.

Tiedän etten ole tyhmä. Olen saanut palkintoja, kehuja ja hyviä numeroita. Olin luokkani priimus. Mutta mitä se auttaa? Mitä auttavat numerot todistuksessa, kun tili on tyhjä ja reppu myös. Ei ole eväitä eikä pelimerkkejä pelata sitä peliä, jota menestyksekkääksi elämäksi kutsutaan. Voimat ja ajatukset kiertävät selviytymisen oravanpyörää. Eikä riitä, että hoitaa omaa kiertorataansa, vaan on pakko auttaa meitä muita siinä samalla. Yhteisiä rahojahan ne on, samassa veneessä hutiloidaan. Se maksaa, kenellä milloinkin on. Koskaan et tiedä, oletko huomenna itse apua vailla.

Ei ole eväitä eikä pelimerkkejä pelata sitä peliä, jota menestyksekkääksi elämäksi kutsutaan. Voimat ja ajatukset kiertävät selviytymisen oravanpyörää.

En tiedä kirjoitanko nyt alkua ja johdattelua jollekin suuremmalle kokonaisuudelle? Vai yritänkö kiteyttää tähän tekstiin sitä kipua, surua, tuskaa ja yksinäisyyttä, jota köyhyydeksi kutsuttu elämäntapa aiheuttaa.

En ole kirjailija, enkä tutkija. Olen köyhä. Pohdin, että pidänkö tyylin tarinallisena, vai tutkivana ja ratkaisuja tarjoavana tekstinä. Sen verran olen politiikkaa ja yhteiskuntaelämää seurannut, että huomaan ratkaisujen olevan melko lailla kiven alla.

Minulla ainakin on tarina, joten ehkä keskityn aluksi siihen.

Muistojen miettiminen, minuuden kaivelu, identiteetin pilkkominen, niin että tunnistaa siitä mikä on minua ja mikä häpeää siitä kuka olen ja mistä tulen. Lihojen irrottelua luista. Huonot osat sivuun ja hyvät palat jatkoon. Sitä on minun elämäni ollut viimeisiä vuosia. Ymmärryksen hakemista omaan kyvyttömyyteen selvitä, pärjätä ja jaksaa. Kyvyttömyyteen nousta omille jaloilleen ja rahoilleen.

Voin katsella elämääni tyytyväisenä, ottaa valokeilaan asiat, jotka ovat hyvin. Toteuttaa sitä mitä minulle on opetettu. Kiitollisuutta siitä, että on katto pään päällä! Se on melko helppoa, kiitollisuuden ja tyytyväisyyden kokeminen meinaan, kun pysyy kotona kaltaistensa parissa. Ei erotu joukosta, ei ole muita huonompi. On oikeastaan melko kivaa olla minä.

Vaikeammaksi se tulee, kun astuu ulos elämään. Siellä erilaisuutta ihannoidaan ja jopa palvotaan tänä päivänä. On rikkautta olla erilainen, mutta ei ole rikkautta olla köyhä! Leikit ja ihmiset kodin ulkopuolella kovenevat. Vaatimukset lisääntyvät ja jopa kieli vaihtuu, vaikka periaatteessa puhutaan samaa kieltä. Ei köyhän kodin porsaiden ole tarvinnut tilata ruokaansa menusta tai vaatteitaan Zalandolta. Ihan riitti, että osasi sanoa, että on nälkä tai kylmä.

Köyhyyden, vähävaraisuuden tai ulkopuolisuuden kokeminen on niin kokonaisvaltaista, että siitä kirjoittamiseen ei riitä blogiteksti tai kaksi. Se on arvoja, näkymättömiä malleja, sanoittamattomia sääntöjä. Kykyä oppia olemaan hiljaa, tai taitoa tekeytyä näkymättömäksi. Vaikeampaa se on niille, jotka ovat persoonaltaan äänekkäitä, normeja haastavia, värikkäitä ja kapinallisia. Niille, joille ei tule hyvä mieli siitä, että jouluna kassajonossa myyjä huutaa toiselle kassalle ”Täällä olis taas yksi tälläinen HYVÄ jouluMIELI-tapaus, miten tää hoidettiin?!!”

Nimimerkki

HH – ei mulla mikään oo

”Korona on todella lisännyt kulujamme”, kirjoittaa EAPN-Fin blogissa pienituloisen yhden vanhemman perheen äiti, jonka lapsella on pitkäaikaissairaus ja joka kuuluu itsekin taudin riskiryhmään.

Korona ja lapsiperheiden hyvinvointi on ollut puheenaiheena mediassa lähes päivittäin. Päättäjät tuntuvat ajattelevan, että kaikki on hyvin, kun lapset pääsevät kouluun ja harrastuksiinsa.

Lasten harrastusten avaaminen ei kuitenkaan välttämättä auta silloin, kun lapsella on pitkäaikaissairaus. Lapseni tarvitsee säännöllistä vesiliikuntaa sairautensa vuoksi. Hänelle ei löydy sopivaa liikuntaryhmää.  Käytännössä uintiharrastus loppuu siihen, kun uimahallit suljetaan.

Myös minulle vesiliikunta on tärkeää toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Fysioterapia on ohjannut säännölliseen uintiin ja vesijumppaan.

Lapsi on saanut kuntoutusta Kelan kustantamana allasterapiana. Kiireetön kontrolliaika lääkäriin siirtyi pandemian vuoksi, minkä takia myös kuntoutukseen tuli tauko. Kuntoutuksen jatkohakemukseen tarvitaan vuosittain uusi lääkärinlausunto.

Uimahallit suljetaan, lapsen kuntoutus päättyy

Uimahallit olivat kiinni viime talvena pitkään. Samaan aikaan lapsella ei ollut enää voimassa olevaa kuntoutuspäätöstä. Sairauden oireet vaikeutuivat ja hankaloittivat arkea. Lapsen päästyä lopulta lääkäriin ja tutkimuksiin havaittiin, että kuntoutuksen lisäksi tarvitaan jo vaativampi toimenpide.

Minulla kivut vaikeutuivat uimahallisulkujen aikana, mikä vaikutti myös nukkumiseen. Sitkeästi yritin käydä avannossa talvella, jotta saisin jotain helpotusta vointiini. Avannossa ei kuitenkaan kauan voi jumpata.

Aloin selvittää talvella, mitä uintipaikkoja vielä oli avoinna ja missä olisi kohtuullisen turvallista riskiryhmäläisten käydä. Joitakin vaihtoehtoja löytyi, mutta kuluja näistä uinneista tuli sen verran, ettei riittävän säännöllinen uinti ollut meille enää mahdollista.

Loppukeväästä uimahalleja avattiin osittain perheuinneille ja kuntoutujille, mikä helpotti tilannettamme. Kuntoutujien vuorot auttoivat kuitenkin lähinnä minua, koska ajat olivat usein päällekkäin lapsen oppituntien kanssa.

Kulut lisääntyneet ja talouden suunnittelu vaikeutunut

Totesin, että korona on todella lisännyt kulujamme.

Riskiryhmäläisenä, vielä ennen rokotuksia varoin hyvinkin tarkasti paikkoja, joissa on ahtautta ja ruuhkaa. Tarjousten hyödyntäminen tai ylijäämäruoan hankkiminen ei enää onnistunut kuten ennen. Löysin netin hävikkiruokakaupat, niistäkin tilaamalla säästää paljon.

Pandemian aikana olen ottanut paljon opintolainaa, kaiken, minkä saada voi. Pohdin asunnon vaihtoa edullisempaan, jotta olisin säästänyt vuokrakuluja. Suunnitelma kaatui siihen, ettei korona-aikana voinut käyttää talkooapua. Muutto olisi maksanut liikaa.

Etuuksien käsittelyn viiveet ovat vaikeuttaneet monia asioita

Lapsen vammaistuen maksuun tuli myös pitkä katkos, koska ilman uutta lääkärinlausuntoa Kela ei voinut jatkaa tukea.  Tukea myönnettiin nyt onneksi takautuvasti.

Etuuksien käsittelyissä on ollut muutenkin viiveitä ja se on vaikeuttanut monia asioita. Laskujen eräpäiviä ei voi lykätä loputtomiin ja talouden pitäisi olla jollain lailla ennakoitavissa: on tiedettävä, miten paljon rahaa on käytettävissä.

Emme olisi selvinneet korona-ajasta taloudellisesti ilman läheisten apua. Tiedän, että kaikilla ei tukiverkkoja ole ja tilanteet voivat olla täysin ylitsepääsemättömiä.

Aiemmin lääkkeiden toimituksissa ei ollut juuri katkoksia. Etenkin pandemian alussa lääkkeiden hamstraus ja pandemian vaikutukset lääketuotantoon aiheuttivat sen, että osa valmisteista uhkasi loppua apteekeista. Tiettyjä lääkkeitä on hyvä olla varalla kolmen kuukauden annos, mikä lisää kertaostojen kuluja. Nykyään kyselen apteekista tarkkaan, onko näköpiirissä jonkin lääkkeemme loppuminen. Jos valmistetta on tukussa hyvin jäljellä, ostan sitä vain pienen määrän kerralla.

Yksi asia, mistä on säästynyt rahaa, ovat matkakulut opiskelupaikkakunnalle. Pohdinkin juuri, millä maksaa matkoja, jos lähiopetus alkaa. Etäopetus on aikuisopiskelijalle edullinen vaihtoehto. Koen sen myös sujuneen hyvin, toki jossain vaiheessa haluaisin jo nähdä muita opiskelijoita.

Emme olisi selvinneet korona-ajasta taloudellisesti ilman läheisten apua. Tiedän, että kaikilla ei tukiverkkoja ole ja tilanteet voivat olla täysin ylitsepääsemättömiä.

Vaihtoehtoja liikuntatilojen suluille

Koronatilanne on jälleen vaikeutumassa. Kunnille on helppo ratkaisu sulkea liikuntatilat. Toivon, että nyt mietitään koronaturvallisia tapoja käydä uimassa. Usein riittää, että kävijämäärää halleissa rajataan. Perheille ja kuntoutujille kannattaa tarjota uintivuoroja kohtuuhintaan. Alueellamme tämä asia etenikin keväällä mukavasti, mutta meidän kannaltamme vain hieman liian myöhään.

Kun koronarajoituksia mietitään, on hyvä muistaa, että pitkäaikaissairaat saattavat kärsiä niistä pahasti, myös taloudellisesti. Riskiryhmään kuuluvana olen kannattanut tiukkojakin rajoituksia, mutta ihmisten pitäisi pystyä huolehtimaan myös itsestään ja ylläpitämään toimintakykyään.

Ei ole kenenkään etu, että lapsen tai vanhemman sairaus vaikeutuu ja toimintakyky heikkenee.  Lasten kiireettömiä lääkäriaikoja ei pitäisi siirtää.

Lapseni kuntoutus on tällä hetkellä jatkumassa ja turvattu joksikin aikaa.

Erityislapsen vanhempi

Kirjoitus julkaistaan nimimerkillä, koska se sisältää kirjoittajan perheen henkilökohtaisia tietoja.

”Digisyrjäytyminen” pompahti silmiini, kun luin yhtenä Kunnioittavasti köyhyydestä -raadin jäsenenä viimeisen vuoden aikana julkaistuja artikkeleita köyhyydestä. Sana löytyi Ylelle jutun tehneen Oona  Mynttisen jutusta.

Googlasin sanan väärin; muistin, että se on ”digiköyhyys” ja löysin tiedotteen EU:n liikenneministerien epävirallisesta kokouksesta viime kuussa. Kokouksessa oli lähtökohtana tasa-arvoinen liikenne- ja digiyhteyksien saavutettavuus Euroopassa. Tämä on tärkeä asia.

Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin on myöntänyt vuodesta 2016 Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustuspalkinnon toimittajille. Sen saajan päättää köyhyyttä kokeneista ihmisistä koostuva raati. Paitsi jakanut tunnustuksen, raati on aina arvostanut myös jutuissa ja ohjelmissa esiin tulleita uusia näkökulmia, joita tulisi mediassa ja muutenkin yhteiskunnassa ottaa puheeksi. Digisyrjäytyminen on tällainen, erityisesti nyt, kun puhutaan koronavuonna otetusta digiloikasta.

Puhelimia, tietokoneita, mutta myös opetusta kaikille

Mynttisen juttu perustuu teleoperaattori DNA:n tutkimukseen ja kampanjaan, jossa yksityishenkilöiden vanhat puhelimet pyrittiin saamaan kiertoon ja saaduilla varoilla Hope ry jakoi uusia puhelimia vähävaraisille perheille.

Asiaan on herätty myös toisaalla ja nyt on käynnissä Kaikille kone -kampanja. Siinä yrityksiä pyydetään lahjoittamaan käytöstä poistettuja tietokoneita lahjoitettaviksi nuorille, jotta kaikilla olisi tasa-arvoinen mahdollisuus opiskeluun. Vähävaraisessa perheessä saattaa tutkimusten mukaan olla vain yksi kone kolmenkin nuoren yhteiskäytössä samanaikaisesti.

En ole tutkinut digiköyhyyttä – itse luomani termi tähän asiayhteyteen – vaan sanomani perustuu lukemiini juttuihin ja henkilökohtaisiin havainnointeihin.

Liitän digiköyhyyteen laitepuutteen lisäksi osaamisen ja opetuksen puutteen. Nuoret saavat koulussa riittävää opetusta ja laitteita käytetään opetuksen apuvälineinä. Osaamispuoli on siis hallussa nuorella sukupolvella mukaan lukien nuoret aikuiset. Digitalisuus on kuitenkin kehittynyt valtavaa vauhtia ja jo keski-ikäiset voivat olla pulassa.

Koronakriisi rysäytti ongelman näkyviin

Kiven Seitsemässä veljeksessä pojat opettelevat lukemaan vaihtelevalla menestyksellä nuorimman veljeksen Eeron toimiessa opettajana ja mentorina. Tämä on taas ajankohtaista, Eeroja tarvittaisiin paljon, jotta ikääntyvä väestö pysyisi mukana tekniikan kehityksessä.

Läheskään aina ei ole kysymys siitä, että ei ole varaa hankkia laitteita vaan siitä, että niitä ei osata käyttää ja henkilökohtaisia mentoreita ei ole aina saatavilla, kun heitä tarvittaisiin. Jukolassa Eero oli paikan päällä, kun tarvittiin apua.

Kuinkahan moni jää paitsi hänelle kuuluvasta etuudesta digiosaamisen puutteiden vuoksi? Kelan toimeentulohakemuskin tulisi tehdä sähköisesti, jotta käsittely nopeutuu. Tämän viimesijaisen etuuden hakijat eivät kuitenkaan ensitöikseen sijoita varojaan älylaitteisiin. Ketään aliarvioimatta, sillä moni varmasti haluaa pysyä osallisena yhteiskunnassa ja sen kehityksessä, mutta sillä hetkellä jostain syystä tämä ei ole mahdollista.

Koronavirus toi ongelman esille yhdessä rysäyksessä. Yhteiskunta alkoi elää digitaalisesti etänä. Koneongelmat ja osaamisen puute yhdistyivät digiköyhyydeksi. Vanhat tietokoneet eivät tukeneet ohjelmia, tietotaito rajoittui someosaamiseen ja puheluihin. Ihmiset eristettiin, toisten auttaminen kävi vaivoin tai ei ollenkaan.

Tietokoneettomat pulassa, kun kokoontumispaikat sulkeutuivat

Kansalaisjärjestöt, kuten työttömien yhdistykset, sulkivat ovensa. Ne olivat toimineet sosiaalisina kokoontumispaikkoina ja vertaisapuna. Moni jäsen jäi pulaan tietokoneettomana laskujensa kanssa.

Luottamustehtävissä olevien täytyi kriisisitilanteessa kokoontua useammin, mutta se ei ollut fyysisesti mahdollista. Puhelin- ja sähköpostikokoukset ovat hitaita ja kömpelöitä eikä kunnon keskustelua saatu aikaan.

Yhtäkkiä täytyi tietää mikä on Zoom tai Teams, miten ne toimivat, pystyykö omalla laitteella osallistumaan. Kaikki eivät pystyneet osallistumaan tärkeään päätöksentekoon tai kertomaan kaikille mielipidettään, kun päätöksiä tehtiin.

EAPN-Finin köyhyyttä kokeneita ihmisiä yhteiseen vaikuttamiseen kokoava Kansalaistoimintaryhmä joutui perumaan kaikki kokouksensa huhtikuusta alkaen. Syynä taas digiköyhyys. Tapaamiset ja vertaistuki ovat ryhmän peruspilareita. Ryhmää edustavat eivät voineet osallistua myöskään EAPN-Finin hallituksen etäkokouksiin.

Osalle lomautetuista sähköinen asiointi viranomaisten kanssa oli suuri haaste

Läheskään kaikki työssä käyvät eivät tarvitse työssään digitaalista osaamista kuin ehkä rajoitetusti työnantajan käyttämillä ohjelmilla. Omassa käytössä olevat älylaitteet ovat enemmänkin sosiaalisen median seuraamista varten.

Koronakriisissä valtavat määrät ihmisiä lomautettiin. Asioiden käsittelemisen nopeuttamiseksi ja toimeentulon varmistamiseksi heidänkin tuli toimia digitaalisesti: yhtäkkiä piti löytää ohjelmat ja eri instanssit, ymmärtää lomakkeiden kieltä ja keksiä miten löytää ja liittää liitteitä! Taas niitä Eeroja tarvittiin ja välttämättä perheen nuorin ei tällä kertaa ollutkaan paras apu, koska hän ei ymmärrä lomakkeiden kieltä.

Viranomaisten pitäisi antaa opetusta

Esimerkkejä riittäisi. Kun yhteiskunta oli lähes kokonaan suljettu, apu löytyi parhaiten netistä – jos sitä osasi käyttää ja tiesi mitä hakea. Ja jos oli älylaite.

Koronan myötä yhteiskunnan suunta yhä digitaalisempaan palvelukulttuuriin varmasti jatkuu. Kun taas joskus saamme kokoontua, olisi kasvokkain annettavaa koulutusta lisättävä huomattavasti. Painopisteinä etäyhteydet ja ennen kaikkea eri viranomaisten lomakkeiden täytön ohjaus ja liitteiden saaminen. Viranomaiset saisivat kyllä itse antaa opetusta esimerkiksi työttömien yhdistysten kautta.

Kirjoittaja on Työttömien Keskusjärjestön ja EAPN-Finin hallituksen jäsen sekä EAPN-Finin Kansalaistoimintaryhmän jäsen. Hän oli 2020 mukana Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustuksen jakaneessa raadissa.

Lue lisää

Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustus lasten eriarvoistumista käsittelevästä artikkelista

67-vuotiaan Karin kertomus siitä, mitä työttömien yhdistyksen toimintakeskuksen sulkeminen koronaepideamian vuoksi hänelle merkitsi – Karin kertomus suomeksi jutun lopussa

Kun mieli särkyy, laskuja ei uskalla enää avata. Huoli omasta taloudellisesta tilanteesta synkistää mieltä entisestään.

Olen nähnyt aiemmilla työpaikoillani aikuissosiaalityössä ja aikuispsykiatrialla läheltä, millaista ihmisen arki voi olla, kun mieli särkyy ja voimavarat ovat vähissä.  Viime vuoden marraskuussa aloitin työni Mielenterveyden keskusliiton sosiaalityön asiantuntijana. Nyt nämä kysymykset ovat työssäni entistäkin keskeisempiä. Ihmisen mielenterveyttä suojaavat monet sisäiset ja ulkoiset tekijät, mutta kenen tahansa mielenterveys ja hyvinvointi voivat heikentyä, jos kohtaa elämässään vaikean kriisin, tai jos oma elämäntilanne on pitkään kuormittava ja raskas.

Raha tai oikeastaan sen puute on asia, mikä aiheuttaa herkästi stressiä. Sairastaminen vie ihmisen sellaiseen etuus- ja palveluviidakkoon, että jopa asiantuntijana näiden asioiden sisäistäminen ja ymmärtäminen aiheuttaa välillä harmaita hiuksia.

Mitä teen, jos kuntoutustukipäätös on hylätty?

Olen useasti kuullut asiakkailtani, että sairaudesta toipumiseen keskittymistä heikentää se, että taloudellisesta tilanteesta joutuu kantamaan paljon huolta sairastumisen jälkeen. Hyväksyykö Kela sairauspäivärahahakemukseni? Jatkuuko sairaslomani? Mitä teen, jos kuntoutustukipäätös hylätään? Kun sairaslomani loppuu ja palaan töihin, mitä jos vointini romahtaa, menevätkö raha-asiani taas sekaisin?

Jokainen tarvitsee sairastuttuaan ja työkyvyttömäksi jouduttuaan sellaisen perustoimeentulon tason, jolla selviytyy jokapäiväisistä elämiseen liittyvistä menoista ja pystyy myös hoitamaan omaa terveyttään. Terveydenhuollon asiakasmaksujen maksukaton tarkoituksena on keventää ihmisen maksutaakkaa.  

Maksukaton täyttymisen jälkeen lyhytaikaisesta laitoshoidosta perittävä maksu saa olla enintään 22,50 euroa vuorokaudessa. Psykiatrinen osastohoito kuuluu tähän kategoriaan, eli maksukaton täyttymisen jälkeen ihminen maksaa edelleen lyhytaikaisesta psykiatrisesta osastohoidosta. Summalla on iso merkitys ihmiselle, joka elää pienillä tuloilla.

Lääkkeistä tinkiminen voi johtaa osastohoitoon

Jos ihmisellä on oikeus perustoimeentulotukeen, reseptilääkkeet voi saada apteekin maksusitoumuksella ja julkisen terveydenhuollon asiakasmaksuja voidaan huomioida myös perustoimeentulotuen laskelmassa. Maksun huojentaminen tai perimättä jättäminen tulisi olla ensisijainen vaihtoehto perustoimeentulotukeen nähden.  Voimassa olevan asiakasmaksulain 11§ ei kuitenkaan ole velvoittava terveydenhuollon tasamaksuihin liittyen.

Jos henkilölle ei synny oikeutta apteekin maksusitoumukseen eikä ole rahaa, voi ihminen joutua tinkimään lääkkeiden, myös psyykenlääkkeiden ostosta. Reseptilääkkeet voivat olla peruskorvattavia tai erityiskorvattavia. Pienilläkin summilla on merkitystä ihmiselle silloin, kun rahat ovat vähissä. Lääkkeistä tinkiminen voi heikentää psyykkistä tai fyysistä terveydentilaa, ja tilanne voi joskus kriisiytyä niin, että ihminen voi tarvita osastohoitoa – josta mukaansa saa uuden laskun.

Moni tarvitsee rinnalla kulkijaa

Tiettyihin mielenterveyden häiriöihin voi liittyä kognitiivisen toimintakyvyn muutoksia. Sairauden luonteesta ja ihmisen yksilöllisestä tilanteesta riippuen muutokset voivat olla lyhyt- tai pidempikestoisia.

Kognitiiviseen toimintakykyyn liittyvät vaikeudet ovat erilaisia ja voivat heijastua arkeen eri tavalla. Jollekin voi olla esimerkiksi vaikeaa suunnitella ja aloittaa asioita, käyttää työmuistiaan, ylläpitää keskittymistään tai tehdä päätöksiä.

Tällaisessa tilanteessa oman taloudellisen tilanteen selvittäminen ja virastoasioiden hoitaminen voi tuntua vaikealta. Etuuksien hakeminen ja lomakkeiden täyttäminen voi tuntua monella tapaa haastavalta. Pelkkä asiakkaan neuvominen siinä, mikä lomake hänen tulisi täyttää, ei silloin riitä.

Ihminen tarvitsee rinnalla kulkijan, jonka kanssa yhdessä voi selvittää asiat ja katsoa lomakkeet läpi. Jos talousongelmat ovat jo kasvaneet suuremmiksi tai ihminen kaipaa enemmän apua taloudellisen tilanteen selvittämiseksi, häntä voi auttaa jo se, että on joku, joka lähtee mukaan talous- ja velkaneuvontaan.

Sotu-uudistuksesta apua pitkäaikaissairaiden tilanteisiin

Sosiaaliturvauudistuksella tavoitellaan palvelujärjestelmän parempaa toimivuutta ja selkeyttä. Toivon, että se synnyttää ratkaisuja esimerkiksi sellaisiin pitkäaikaissairaiden elämäntilanteisiin, joissa ihminen on pitkäkestoisesti viimesijaisen perustoimeentulotuen varassa, kun ensisijaiset etuudet ja tulot eivät riitä kattamaan muun muassa terveysmenoja. Osa ihmisistä myös jättää menemättä lääkärin, koska kuluja ei ole varaa maksaa.

Psyykkisen terveyden lisäksi täytyisi huolehtia fyysisestä terveydestä. SOSTEn yksi kärkitavoite kiteyttää mielestäni hyvin tämän tärkeän asian: sairastamisen kustannukset eivät saa olla hoidon ja hoivan este.

Jos sairastuisin, en selviäisi nykyisistä menoistani

Olen aina ollut kova ennakoimaan asioita ja otan selvää, miten erilaiset tilanteet omaan elämääni vaikuttaisivat. Asioiden selvittäminen tuo jotenkin turvaa itselleni.

Laskin kerran Kelan sairauspäivärahalaskurilla, mitä kävisi taloudelliselle tilanteelleni, jos jalkani tai mieleni murtuisi ja joutuisin jäämään pidemmälle sairaslomalle. Laskurin suuntaa antavalla lopputuloksella pystyn arvioimaan melko nopeasti, että jos jäisin sairauspäivärahalle, en todennäköisesti selviytyisi edes nykyisistä menoistani, ja sairauden hoito toisi vielä lisäkuluja.

Todennäköisesti olisi vaihdettava vuokra-asunto pienempään ja edullisempaan vaihtoehtoon, jotta saisin asumismenojani pienemmiksi. Suuri huoli olisi myös se, miten selviytyisin lainoistani.

Koska asun puolisoni kanssa, perustoimeentulotukioikeutta tuskin syntyisi ja sairastumiseni heijastuisi hyvin todennäköisesti puolisoni rahapussiin. Se ei myöskään helpottaisi hänen taloudellista tilannettaan.

On hyvin pysäyttävää tajuta, että minulla ei itseasiassa olisi varaa sairastua, ainakaan vakavasti ja pidempiaikaisesti. Mutta tähänhän en juuri pysty vaikuttamaan – kukaan ei itse valitse sairastumista.

Kirjoittaja toimii sosiaalityön asiantuntijana Mielenterveyden keskusliitossa. Hän oli mukana EAPN-Finin Terveys ja köyhyys -työryhmässä tekemässä Asiakasmaksut aiheuttavat ahdinkoa -raporttia.

Kuva: Mika Pollari

EAPN-Finin asiakasmaksuraporttia käsittelee blogissaan myös Pirkko Justander ja SOSTEblogissa Erja Saarinen.

Kuka hyötyy 50 euron sakkomaksusta, joka peritään, jos vakavasti syrjäytynyt ihminen tai vammainen henkilö, jonka Kela-kyyti ei tullut, ei saavu lääkärin vastaanotolle?

Kaikki kaupungit ja kunnat eivät meitä auta.
Kaikki puistot ja penkit eivät meitä auta.
Me kuljemme kysymystä kantaen,
me elämme siinä, se elää meissä:
Onko tämä totta ja kannattaako?

Nämä ajatukset ja kysymykset vuosi sitten julkaistusta blogistani palasivat mieleeni, kun olin mukana tekemässä Suomen köyhyyden vastaisen verkoston EAPN-Finin Terveys ja köyhyys -työryhmän raporttia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista.

Jos työtä ei olisi, asiakasmaksujen vuoksi napanuorani toimeentulotukeen ei milloinkaan katkeaisi

Olen syntymästäni saakka vammainen eli ainavammainen henkilö sekä osa-aikatyössä käyvä eläkeläinen. Toimin Sininauhaliitossa kehittäjänä.

Jos työtä ei olisi, napanuorani toimeentulotukeen ei milloinkaan katkeaisi. Syynä olisivat asiakasmaksut.

Jos työtä ei olisi, eläisin koko elämäni, kuten monet ystäväni ja asiakkaani elävät, noin 835 euron suuruisella takuueläkkeellä. Työikäisiä takuueläkeläisiä on Suomessa noin 60 000–65 000.

Arjessa pelkkä takuueläke tarkoittaisi elämän mittaista matkaa suomalaisessa köyhyydessä, matkaa, jota vielä rajoittaisi kompensaatioiden puute. En pysty käyttämään julkisia, en voi laukata kirpputoreilla enkä juuri pysty laittamaan ruokaa tai korjaamaan vaatteitani, vaikka sitä ei ehkä aina silminnähden huomaa. Ruokajono ei ole vastaus moninaiseen allergiakertymääni. Onneksi minulla on siis myös työtä. Olen kuitenkin kokenut sen ajan, kun työtä ei ollut, ja tiedän, millaista se on.

Siitä on jo kauan, mutta köyhyyden pelko ei katoa ikinä.

Olen monesti unelmoinut, minkälainen olisi se asiakasmaksulaki, joka toimisi eri syistä vammaisilla, pitkäaikaissairailla tai vakavasti syrjäytyneillä ja siinä sivussa ehkäpä koko yhteiskunnalla.

Unelmieni asiakasmaksulaki perustuu tutkimustietoon

Olen yhdeltä koulutukseltani vanhan polven kotipalvelunohjaaja. Opiskeluaikoina tentin silloisen vuonna 1990 ilmestyneen sosiaalihallituksen julkaisun Kotipalvelun mahdollisuudet ja rajat. Luvussa Työläs maksujärjestelmä kerrottiin, että 16 prosenttia kotipalvelun asiakkaista oli luokassa 0. Asiakkaista 79 prosenttia kuului kolmeen alimpaan maksuryhmään, mutta heidän osuutensa kertymästä oli 56 prosenttia eli yli puolet.

Yhden kotipalvelulaskun hinta oli silloin 44 markkaa. Julkaisussa todettiin, että saadakseen nämä maksut silloin maksuun, oli tarkistettava vuosittain noin 200 000 ruokakunnan ja ainakin 300 000 henkilön tulotiedot. Tenttikirjani kertoi, että tämä oli työlästä.

Silloinen nuori sosiaaliohjaajaopiskelija ja äiti oli toivorikas: tästä se kehitys kehittyy, mitataan, punnitaan ja tutkitaan, mikä on kannattavaa!

Asiat eivät kuitenkaan kulkeneet Kotipalvelun mahdollisuudet ja rajat ‑julkaisun viitoittamalla tiellä. Vuosien ja vuosikymmenten saatossa käsieni läpi ja silmieni alta on mennyt paperi jos toinenkin, mutta vastaavaan tutkittuun tietoon en ole sen koommin törmännyt.

Nykyinen kehittäjä ja isoäiti on syvästi pettynyt!

Asiakasmaksuja ja niistä syntyvää taakkaa pitää ehdottomasti kunnolla tutkia. Valistunut arvaukseni on, että ne kolme alinta tuloluokkaa ovat niin palveluissa kuin maksuissakin yhä edelleen palvelujen ”pääkäyttäjät”. Miten paljon voisi tutkimuksen, järkeistämisen ja tietotekniikan avulla sekä tuoda säästöjä että säästää inhimillisiä kärsimyksiä?

Nollaluokka takaisin

20 vuotta tenttikirjani ilmestymisestä, vuonna 2010, oli EU:n köyhyyden teemavuosi. Olin mukana toimittamassa Invalidiliiton vammaisten ihmisten köyhyysohjelmaa Tullaan toimeen – elämyksiä kansaneläkkeellä. Jouduimme muuttamaan julkaisun rakennetta, koska kävi ilmi, ettei kotipalvelusta kotihoidoksi muuttuneessa palvelussa enää ollut lainkaan nollaluokkaa. Pakkohan meidän oli kysyä isoista kaupungeista kaikista ilmansuunnista, että mitä kuuluu sille 16 prosentille asiakaskunnasta, joka ennen muodosti nollaluokan. Työryhmä ei saanut mitään luotettavaa vastausta, joten asia piti jättää kokonaan pois julkaisusta.

Olisi taloudellisempaa ja tehokkaampaa pitää yllä jatkuvissa maksuissa suoraan nollaluokkaa kuin pyöritellä kaikkein pienituloisimpien, kuten takuueläkeläisten tai pelkällä toimeentulotuella elävien laskua eri tahoilla.

Osa maksuista pois kannattamattomina

Myös kertaluonteiset maksut pitäisi alentaa tai poistaa siellä, missä kulu on syntynyt. Esimerkiksi kotikaupunkini Helsinki on jo luopunut terveyskeskusmaksusta, koska se on kannattamaton.

Me pyrimme tällä vähentämään terveyseroja. Pyrimme vaikuttamaan siihen kansanosaan, joka ehkä ei sitten hakeutuisi palveluihin, jos niitä perittäisiin, Helsingin kaupungin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen on sanonut. Hän ei pidä asiakasmaksun taloudellista vaikutusta merkityksellisenä.

Mitkä muut maksut voisivat olla kannattamattomia? En minä tätä tietämällä tiedä, mutta haastan uuden asiakasmaksulain laatijat tutkimaan asian kunnolla ennen lain hyväksymistä.

Maksuun huojennus, siellä, missä kulu syntyy

Voimassa olevan asiakasmaksulain 11. §, eli maksun alentaminen tai sen poistaminen, on ollut pitkään kuollut pykälä. Jonkun verran se on muutamana viime vuonna virkistynyt, ja tuleva asiakasmaksulaki antaa lakiluonnoksen mukaan siihen aihioita, mutta siinä huojentamisen tai poistaminen pitäisi olla vielä paljon velvoittavampaa.

Pelkään, että henkilö on jo perintätoimiston asiakas ennen kuin on selvitetty, kuuluuko hänelle uuden lain suoma maksun alennus, vapautus tai toimeentulotuki.

EAPN-Finin tuoreessa kyselyssä kävi ilmi, että vain noin 7 prosenttia vastaajista (N=830) oli hakenut maksujen kohtuullistamista. Lähes 50 prosenttia vastaajista ei ollut aiemmin kuullut kohtuullistamisen mahdollisuudesta. 

Unelmieni asiakasmaksulaki luopuu perintätoimistoista

Kuka kuuntelee köyhää -verkosto järjesti keskusteluillan perintätoimistoista 2011. Sen yhteydessä kävi ilmi, ettei esimerkiksi Helsingissä ole enää ole järjestelmää, jossa täysin tulottomien ihmisten asiakasmaksut menisivät suoraan toimeentulotukeen. Monet heistä joutuvat tulottomuudestaan huolimatta perintään.

Perinnästä, velkaantumisesta ja ulosotosta kertoo karusti myös EAPN-Finin tuore raportti.

Joka poliklinikkamaksu menee perintään, jos haluan syödä elintärkeitä lääkkeitä, niin joudun hävyttömästi pistää lääkärilaskut ö mappiin.

Mielenterveyspuolella esimerkiksi pakkohoitoon joutunut henkilö voi hoitojakson päätyttyä todeta olevansa perintätoimiston asiakas, koska sairaalalaskuja on tippunut postiluukusta, vaikka hoito yhä jatkuu. Sairaalalaskut ovat menneet perintään, kun niitä ei ole aikanaan maksettu.

Itse olen ollut vastaavassa tilanteessa, kun vammani paheni Seuraavalla kerralla osasin olla varovaisempi.

Omaisten, läppärin ja kaverin lainaaman nettitikun turvin vältin ”justitiat”.

Tulin kokemukseni tiimoilta hieman paranoidiksi: miten reilun kuukauden sairaalareissulla kaikista kolmesta sairaalasta kaikki sairaalalaskut löysivät tiensä kotiini ennen kuin palasin, mutta kotiutumiseni jälkeen odotin sitä viimeistä laskua yli kolme viikkoa ja soitin myös perään! Kummallista.

Olisiko tähän lääke? Kyllä olisi. Sosiaali- ja terveydenhuollon ulkopuoliset tekijät -työryhmä ehdotti jo IV loppuraportissaan 2012, että on selvitettävä, voisiko lakia verojen ja maksujen täytäntöönpanosta ja sen 5. pykälää soveltaa myös asiakasmaksuihin. Arjessa se menee niin, että jos olen yrittäjä ja minulle tulee verovelkaa, joka on julkinen saatava, perintätoimistoja ei saa käyttää. Mutta kun minulla on synnynnäinen geenivirhe, joka paiskaa minut välillä viikoiksi tai kuukausiksi sairaalaan, olen tosi helposti justitioiden ikioma!

Nottinghamin seriffistä Robin Hoodiksi

On sekä taloudellisesti että etenkin eettisesti täysin kestämätöntä, että ensin on lain mukainen sosiaali- tai terveyspalvelu, josta peritään lain mukainen maksu. Sitten yks kaks maksu siirtyykin yksityiseen, usein ulkomaisessa omistuksessa olevaan korkoa korolle ‑yhtiöön, joka saattaa erityisen haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen suureen kurimukseen.

Näistä korkomaksuista ei edes koidu mitään taloudellista hyötyä sosiaali- tai terveystoimelle!

Tulossa olevan asiakasmaksulain luonnoksessa perintäasia on kyllä huomioitu, mutta useat järjestöt, muun muassa Sininauhaliitto, on lausunnoissaan painottanut, että asian pitää tulevassa laissa olla ehdoton käytäntö vailla yhden yhtäkään porsaanreikää.

Perintätoimistoista on päästävä! Järjestelmä nykyisellään on Nottinghamin seriffi, ja teillä arvoisat päättäjät, on nyt eturivin tilaisuus toimia Robin Hoodina!

Tämän blogini voin tiivistää yhteen lauseeseen:

Unelmieni asiakasmaksulaki olisi ihmisen puolella.

Kirjoittaja toimii kehittäjänä Sininauhaliitossa Esteetön mielenterveys- ja päihdetyö, Empassa. Hän on EAPN-Finin Terveys ja köyhyys -työryhmän jäsen ja oli mukana tekemässä ryhmän kyselyä ja raporttia Asiakasmaksut aiheuttavat ahdinkoa, joka julkaistiin toukokuussa 2020.