Kuka hyötyy 50 euron sakkomaksusta, joka peritään, jos vakavasti syrjäytynyt ihminen tai vammainen henkilö, jonka Kela-kyyti ei tullut, ei saavu lääkärin vastaanotolle?

Kaikki kaupungit ja kunnat eivät meitä auta.
Kaikki puistot ja penkit eivät meitä auta.
Me kuljemme kysymystä kantaen,
me elämme siinä, se elää meissä:
Onko tämä totta ja kannattaako?

Nämä ajatukset ja kysymykset vuosi sitten julkaistusta blogistani palasivat mieleeni, kun olin mukana tekemässä Suomen köyhyyden vastaisen verkoston EAPN-Finin Terveys ja köyhyys -työryhmän raporttia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista.

Jos työtä ei olisi, asiakasmaksujen vuoksi napanuorani toimeentulotukeen ei milloinkaan katkeaisi

Olen syntymästäni saakka vammainen eli ainavammainen henkilö sekä osa-aikatyössä käyvä eläkeläinen. Toimin Sininauhaliitossa kehittäjänä.

Jos työtä ei olisi, napanuorani toimeentulotukeen ei milloinkaan katkeaisi. Syynä olisivat asiakasmaksut.

Jos työtä ei olisi, eläisin koko elämäni, kuten monet ystäväni ja asiakkaani elävät, noin 835 euron suuruisella takuueläkkeellä. Työikäisiä takuueläkeläisiä on Suomessa noin 60 000–65 000.

Arjessa pelkkä takuueläke tarkoittaisi elämän mittaista matkaa suomalaisessa köyhyydessä, matkaa, jota vielä rajoittaisi kompensaatioiden puute. En pysty käyttämään julkisia, en voi laukata kirpputoreilla enkä juuri pysty laittamaan ruokaa tai korjaamaan vaatteitani, vaikka sitä ei ehkä aina silminnähden huomaa. Ruokajono ei ole vastaus moninaiseen allergiakertymääni. Onneksi minulla on siis myös työtä. Olen kuitenkin kokenut sen ajan, kun työtä ei ollut, ja tiedän, millaista se on.

Siitä on jo kauan, mutta köyhyyden pelko ei katoa ikinä.

Olen monesti unelmoinut, minkälainen olisi se asiakasmaksulaki, joka toimisi eri syistä vammaisilla, pitkäaikaissairailla tai vakavasti syrjäytyneillä ja siinä sivussa ehkäpä koko yhteiskunnalla.

Unelmieni asiakasmaksulaki perustuu tutkimustietoon

Olen yhdeltä koulutukseltani vanhan polven kotipalvelunohjaaja. Opiskeluaikoina tentin silloisen vuonna 1990 ilmestyneen sosiaalihallituksen julkaisun Kotipalvelun mahdollisuudet ja rajat. Luvussa Työläs maksujärjestelmä kerrottiin, että 16 prosenttia kotipalvelun asiakkaista oli luokassa 0. Asiakkaista 79 prosenttia kuului kolmeen alimpaan maksuryhmään, mutta heidän osuutensa kertymästä oli 56 prosenttia eli yli puolet.

Yhden kotipalvelulaskun hinta oli silloin 44 markkaa. Julkaisussa todettiin, että saadakseen nämä maksut silloin maksuun, oli tarkistettava vuosittain noin 200 000 ruokakunnan ja ainakin 300 000 henkilön tulotiedot. Tenttikirjani kertoi, että tämä oli työlästä.

Silloinen nuori sosiaaliohjaajaopiskelija ja äiti oli toivorikas: tästä se kehitys kehittyy, mitataan, punnitaan ja tutkitaan, mikä on kannattavaa!

Asiat eivät kuitenkaan kulkeneet Kotipalvelun mahdollisuudet ja rajat ‑julkaisun viitoittamalla tiellä. Vuosien ja vuosikymmenten saatossa käsieni läpi ja silmieni alta on mennyt paperi jos toinenkin, mutta vastaavaan tutkittuun tietoon en ole sen koommin törmännyt.

Nykyinen kehittäjä ja isoäiti on syvästi pettynyt!

Asiakasmaksuja ja niistä syntyvää taakkaa pitää ehdottomasti kunnolla tutkia. Valistunut arvaukseni on, että ne kolme alinta tuloluokkaa ovat niin palveluissa kuin maksuissakin yhä edelleen palvelujen ”pääkäyttäjät”. Miten paljon voisi tutkimuksen, järkeistämisen ja tietotekniikan avulla sekä tuoda säästöjä että säästää inhimillisiä kärsimyksiä?

Nollaluokka takaisin

20 vuotta tenttikirjani ilmestymisestä, vuonna 2010, oli EU:n köyhyyden teemavuosi. Olin mukana toimittamassa Invalidiliiton vammaisten ihmisten köyhyysohjelmaa Tullaan toimeen – elämyksiä kansaneläkkeellä. Jouduimme muuttamaan julkaisun rakennetta, koska kävi ilmi, ettei kotipalvelusta kotihoidoksi muuttuneessa palvelussa enää ollut lainkaan nollaluokkaa. Pakkohan meidän oli kysyä isoista kaupungeista kaikista ilmansuunnista, että mitä kuuluu sille 16 prosentille asiakaskunnasta, joka ennen muodosti nollaluokan. Työryhmä ei saanut mitään luotettavaa vastausta, joten asia piti jättää kokonaan pois julkaisusta.

Olisi taloudellisempaa ja tehokkaampaa pitää yllä jatkuvissa maksuissa suoraan nollaluokkaa kuin pyöritellä kaikkein pienituloisimpien, kuten takuueläkeläisten tai pelkällä toimeentulotuella elävien laskua eri tahoilla.

Osa maksuista pois kannattamattomina

Myös kertaluonteiset maksut pitäisi alentaa tai poistaa siellä, missä kulu on syntynyt. Esimerkiksi kotikaupunkini Helsinki on jo luopunut terveyskeskusmaksusta, koska se on kannattamaton.

Me pyrimme tällä vähentämään terveyseroja. Pyrimme vaikuttamaan siihen kansanosaan, joka ehkä ei sitten hakeutuisi palveluihin, jos niitä perittäisiin, Helsingin kaupungin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen on sanonut. Hän ei pidä asiakasmaksun taloudellista vaikutusta merkityksellisenä.

Mitkä muut maksut voisivat olla kannattamattomia? En minä tätä tietämällä tiedä, mutta haastan uuden asiakasmaksulain laatijat tutkimaan asian kunnolla ennen lain hyväksymistä.

Maksuun huojennus, siellä, missä kulu syntyy

Voimassa olevan asiakasmaksulain 11. §, eli maksun alentaminen tai sen poistaminen, on ollut pitkään kuollut pykälä. Jonkun verran se on muutamana viime vuonna virkistynyt, ja tuleva asiakasmaksulaki antaa lakiluonnoksen mukaan siihen aihioita, mutta siinä huojentamisen tai poistaminen pitäisi olla vielä paljon velvoittavampaa.

Pelkään, että henkilö on jo perintätoimiston asiakas ennen kuin on selvitetty, kuuluuko hänelle uuden lain suoma maksun alennus, vapautus tai toimeentulotuki.

EAPN-Finin tuoreessa kyselyssä kävi ilmi, että vain noin 7 prosenttia vastaajista (N=830) oli hakenut maksujen kohtuullistamista. Lähes 50 prosenttia vastaajista ei ollut aiemmin kuullut kohtuullistamisen mahdollisuudesta. 

Unelmieni asiakasmaksulaki luopuu perintätoimistoista

Kuka kuuntelee köyhää -verkosto järjesti keskusteluillan perintätoimistoista 2011. Sen yhteydessä kävi ilmi, ettei esimerkiksi Helsingissä ole enää ole järjestelmää, jossa täysin tulottomien ihmisten asiakasmaksut menisivät suoraan toimeentulotukeen. Monet heistä joutuvat tulottomuudestaan huolimatta perintään.

Perinnästä, velkaantumisesta ja ulosotosta kertoo karusti myös EAPN-Finin tuore raportti.

Joka poliklinikkamaksu menee perintään, jos haluan syödä elintärkeitä lääkkeitä, niin joudun hävyttömästi pistää lääkärilaskut ö mappiin.

Mielenterveyspuolella esimerkiksi pakkohoitoon joutunut henkilö voi hoitojakson päätyttyä todeta olevansa perintätoimiston asiakas, koska sairaalalaskuja on tippunut postiluukusta, vaikka hoito yhä jatkuu. Sairaalalaskut ovat menneet perintään, kun niitä ei ole aikanaan maksettu.

Itse olen ollut vastaavassa tilanteessa, kun vammani paheni Seuraavalla kerralla osasin olla varovaisempi.

Omaisten, läppärin ja kaverin lainaaman nettitikun turvin vältin ”justitiat”.

Tulin kokemukseni tiimoilta hieman paranoidiksi: miten reilun kuukauden sairaalareissulla kaikista kolmesta sairaalasta kaikki sairaalalaskut löysivät tiensä kotiini ennen kuin palasin, mutta kotiutumiseni jälkeen odotin sitä viimeistä laskua yli kolme viikkoa ja soitin myös perään! Kummallista.

Olisiko tähän lääke? Kyllä olisi. Sosiaali- ja terveydenhuollon ulkopuoliset tekijät -työryhmä ehdotti jo IV loppuraportissaan 2012, että on selvitettävä, voisiko lakia verojen ja maksujen täytäntöönpanosta ja sen 5. pykälää soveltaa myös asiakasmaksuihin. Arjessa se menee niin, että jos olen yrittäjä ja minulle tulee verovelkaa, joka on julkinen saatava, perintätoimistoja ei saa käyttää. Mutta kun minulla on synnynnäinen geenivirhe, joka paiskaa minut välillä viikoiksi tai kuukausiksi sairaalaan, olen tosi helposti justitioiden ikioma!

Nottinghamin seriffistä Robin Hoodiksi

On sekä taloudellisesti että etenkin eettisesti täysin kestämätöntä, että ensin on lain mukainen sosiaali- tai terveyspalvelu, josta peritään lain mukainen maksu. Sitten yks kaks maksu siirtyykin yksityiseen, usein ulkomaisessa omistuksessa olevaan korkoa korolle ‑yhtiöön, joka saattaa erityisen haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen suureen kurimukseen.

Näistä korkomaksuista ei edes koidu mitään taloudellista hyötyä sosiaali- tai terveystoimelle!

Tulossa olevan asiakasmaksulain luonnoksessa perintäasia on kyllä huomioitu, mutta useat järjestöt, muun muassa Sininauhaliitto, on lausunnoissaan painottanut, että asian pitää tulevassa laissa olla ehdoton käytäntö vailla yhden yhtäkään porsaanreikää.

Perintätoimistoista on päästävä! Järjestelmä nykyisellään on Nottinghamin seriffi, ja teillä arvoisat päättäjät, on nyt eturivin tilaisuus toimia Robin Hoodina!

Tämän blogini voin tiivistää yhteen lauseeseen:

Unelmieni asiakasmaksulaki olisi ihmisen puolella.

Kirjoittaja toimii kehittäjänä Sininauhaliitossa Esteetön mielenterveys- ja päihdetyö, Empassa. Hän on EAPN-Finin Terveys ja köyhyys -työryhmän jäsen ja oli mukana tekemässä ryhmän kyselyä ja raporttia Asiakasmaksut aiheuttavat ahdinkoa, joka julkaistiin toukokuussa 2020.

Miten arki sujuu koronarajoitusten kanssa? Millaisia vaikutuksia sillä on pikkuriikkisellä budjetilla elävälle? Asia nousi esiin eräässä keskustelussa heti ensimmäisten rajoitusten tultua voimaan. Olisiko niillä jo näin pian vaikutuksia? Kysyin Facebook-ryhmässä ihmisten kokemuksia, mielipiteitä, havaintoja. Sain kolmessa päivässä yli viisikymmentä vastausta. Kiitos kaikille, jotka jaoitte kokemaanne.

Ei voi ostaa varastoon, koska rahaa ei ole varastossa

Ensimmäiset kommentit koskivat ruokaa ja hamstraamista.

Minua varakkaammat ovat hamstranneet edullista ruokaa kaupasta.

Ei sitä mitään varastoon voi ostaa, koska ei ole sitä rahaa varastossa!

Mielestäni köyhyyttä kokevat ihmiset tulevat maksamaan tästä kriisistä kovimman hinnan monella tapaa. He ei edes saa edullista hankittua koska joku on ostanut kaiken tukussa.

Muuten nyt ei näy myöskään punasilla lapuilla olevia ruokia lainkaan. Ruoka-avut ovat käytännössä myös pulassa itse ruoan suhteen.

Pelikoneista säästyneet rahat ruokaan

Jotain positiivistakin nousi esiin: Pelikoneet on suljettu. Ravintolat ja kahvilat on suljettu. Säästyneet rahat voi käyttää vaikka ruokaan.

Pelikoneet ovat kiinni kaupoissa. Rahat voi nyt käyttää vaikka makkaraan ja kalliiseen salaattipussiin.

Tälläkin kolikolla on kaksi puolta. Pelihaitat ehkä vähenevät, jos pelaaminen ei siirry nettiin, mutta ketkä loppupeleissä joutuvat jäämään paitsi jostakin tärkeästä, kun rahaa ei peliautomaateista kerry jaettavaksi sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteiseen hyvään samalla tavalla kuin aiemmin. Köyhätkö?

Ryhmässä ehdotettiin sellaisten avustuskassien kohdennettua jakoa, joissa olisivat mukana käsidesit ja muut nyt ylimääräisiä kuluja tuovat tuotteet:

Meille suoraan kohdennettua avustuskassien jakoa, mukana varmuusvarastot, desit yms!

Kriisissä voi syntyä myös entistä parempia toimintatapoja

Tulkitsen, että huoli ruokahuollosta on suuri, mutta onko se aiheellinen. En usko, että meiltä loppuu ruoka. Totutut toimintatavat kyllä joutuvat mullistuksiin, mutta löytyy uusia tapoja, keinoja, joista saattaa tulla hyvinkin toimivia, jopa parempia tapoja. Epätietoisuus ja epävarmuus ovat tässäkin suurina huolina.

Ruokakassien jako on Helsingissä siirtynyt Myllypurosta ja Veikko Hurstilta seurakunnille. Jako toimii hyvin, sillä seurakunnilla on diakoniatyöntekijöiden apuna vapaaehtoisia. Olen keskustellut asiasta Malmin seurakunnan henkilöiden kanssa.

Totta on, että rahaa ei ole varastossa, joten ei voi ostaa ruokaakaan varastoon. Mutta onko hamstraaminen ylipäätänsäkään tarpeellista? Ymmärrän toki, että helposti hurahtaa hysteriaan, kun sitä näkee ympärillään. Itselläni on ollut jo vuosia tapana käydä kaupassa kerran pari viikossa. Pidän aina kotona muutaman päivän ”varmuusvarastoa” monista eri syistä.

Mutta nyt tietysti mieltä kiertää huoli sairastumisesta ja siihen varautumisesta. Jos en saakaan apua mistään. Jos tukiverkostoni väki on myös sairaana. Jos tilanne pitkittyy kuukausiksi, voidaanko taata, että ruokaa todella riittää.

Lapsiperheiden ruokalasku voi kasvaa ylivoimaisen suureksi

Huoli lasten kouluruokailun loppumisesta on aiheellinen. Monelle vähävaraisen perheen lapselle se on ollut päivän ainoa lämmin ruoka. Kun köyhän kotitalouden lapset eivät saa kouluruokaa, voi ruokalaskun kasvu olla ylivoimainen.

Eräs ystäväni kertoi, että hänen lastensa koululla pyritään järjestämään ruokailu sitä haluaville. Etukäteisilmoittautuminen on välttämätöntä, että osataan varata riittävä määrä ruokaa. Oppilaita on ystäväni kertoman mukaan ruokailemassa 30–40 päivässä.

Toinen ystäväni, jolla on kaksi kouluikäistä poikaa, nyt kotiopetuksessa, kertoi, että etätyönteko jää usein iltapäivään, iltaan, kun on vahdittava lasten koulutehtävät ja laitettava kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Ruokalasku on kasvanut parissa viikossa merkittävästi. Huolena on, että raha ei välttämättä riitä koko kuukaudeksi. Lomautuskin on uhkana.

Missä skannata ja tulostaa?

Toisena pääaiheena nousi esiin kirjastojen ja muiden yhteisten tilojen, kuten palvelukeskusten sulkeminen. Ongelma on mittava.

Harvalla työttömällä tai köyhällä on kotonaan mahdollisuus skannaamiseen tai tulostamiseen. Nyt koronan takia lähes kaikki palvelut on viety kiireen vilkkaa oikeastaan täysin nettiin. Tämä lisää huolta toimeentulosta, etuuksien hakemisesta ja asioiden hoitamisesta.

Ongelma kun ei oo omaa skanneria eikä älypuhelinta jolla lähettelis laskuja kelaan ttt:n maksettavaks. Riskiryhmäläinen ei sais liikkua ulkona.

Miten saan asiani hoidettua? Katsooko Kela tai sossu nyt yhtään sormien läpi? Enpä usko!

Venyneet tukien käsittelyajat ovat kuolinisku monen taloudelle

Mieltä kiertää myös ajatus, riittävätkö Kelan rahat koronakriisissä. Miten käy sairauspäivärahojen ja toimeentulotuen? Entä TE-toimiston toiminta?

Venyneet käsittelyajat ovat kuolinisku työttömän, lomautetun, sairaan taloudelle. Ei ole jäänyt yhtään vararahastoa sukanvarteen.

Tukien viivästyminen on aina henkisesti raskasta. Se lisää epävarmuutta, jota kriisitilanteessa on muutenkin vaikka kuinka. Se nostaa pintaan tunteiden kirjon toiveikkuudesta synkkyyteen ja alistuneisuudesta taistelutahtoon, jos voimia vielä on jäljellä.

Ymmärrän huolen ja hädän toimeentulosta, murehdin sitä itsekin. Kohtuuttoman pitkät käsittelyajat sekä ongelmat toimittaa tarvittavat selvitykset Kelalle ilman ”kotitoimistoa” on huomioitava toimeentulotuessa!

Jossain on asuttava, maksettava säännölliset asumiskulut, puhelinlasku, lääkkeet. Laskujen kasaantuessa viivästysmaksut ja -korot lisäävät menoja huomattavasti. Korvaako toimeentulotuki ne? Ei todellakaan!

Kaikkien pitäisi tulla vastaan, ihan kaikkien

Tässä pitäisi kaikkien tulla vastaan: vuokranantajien, teleoperaattoreiden, sähköyhtiöiden…kaikkien. Laskujen kasaantuessa kasaantuvat murheetkin. Yksin niistä selviäminen voi olla monelle liikaa.

Viruskaaoksen seurauksena liikevaihtoaan menettävistä yrittäjistä ja lomautetuksi joutuvista työntekijöistä kannetaan huolta ja heille järjestetään tukea. Hyvä niin. Vähemmälle huomiolle jäävät ne, joille seuraukset voivat olla kohtalokkaita, nimittäin yhteisnimikkeellä köyhät.

Valtio tukee yrityksiä. Miksi ei suoraan myös meitä köyhiä?

Palataanko normaaliin vai suurempaan niukkuuteen?

Kriisitilanteissa ihmisten henkiset voimavarat punnitaan. Miten saan voimavaroja kasvatettua? Kun on elänyt vuosia ahdingossa, onko enää voimavaroja uudesta kriisistä selviytymiseen?

Kun kriisin jälkeen joskus palataan takaisin ”normaaliin” elämään, jatkuvatko huolet silloinkin? Useat elävät vain tukien varassa. Leikataanko niitä, kun maan talous on vaikeuksissa? Saavatko ihmiset silloin vielä tarvitsemansa avun?

Enkä tarkoita vain taloudellista apua. Onhan selvää, että näin epävarmat ajat kuormittavat myös henkistä puolta. Mielenterveys horjuu, päihdeongelmat lisääntyvät.  Epävarmuus johtaa liian usein epätoivoon, näköalattomuuteen. Tilanteesta kärsivät lapset, vanhukset, perheet, me kaikki, jotka elämme ”kiikun kaakun -tilannetta”. Jaksaako kukaan huutaa loputtomiin apua? Kaikkein heikoimmat on helppo unohtaa.

Kirjoittaja on Suomen köyhyyden vastaisen verkoston EAPN-Finin Kansalaistoimintaryhmän koordinaattori. Ryhmässä toimii köyhyyttä kokeneita ihmisiä.

Mitä olinkaan mennyt lupaamaan? Jännittää niin, että vatsaa vääntää. Olen matkalla Helsingin yliopiston Tiedekulmaan ”Metropolialueen köyhyys ja sosiaaliala” -tilaisuuteen panelistiksi kertomaan kokemusasiatuntijana köyhyyden vaikutuksista elämääni.

Olin talven aikana päässyt eroon valtavasta, musertavasta häpeäntunteesta, jonka elämäntilanteeni oli niskaani rojauttanut. En ollut aiemmin kertonut ajatuksiani kovinkaan julkisesti, ainoastaan EAPN-Finin kansalaistoimintaryhmän kokouksissa pienelle tutulle porukalle. Olen kyllä utelias luonteeltani, kokeilunhaluinen ja haluan haastaa itseäni tekemään uusia asioita. Olinko kuitenkin liian optimistinen?

Työttömyys ja köyhyys nakertavat itseluottamusta

Työttömyys, yksinäisyys, köyhyys sekä viime vuosina koetut surut olivat nakertaneet itseluottamusta, kalunneet elämännälkääni ja kasvattaneet epävarmuutta. Ne tekivät minusta varovaisen ja mieluummin syrjään vetäytyvän kuin esillä olevan.

Nyt yliopiston Tiedekulmassa kokoontuvassa porukassa olen ainoa, joka ei ole tottunut puhumaan isoille joukoille. On THL:n tutkija, Kuntaliiton strategia- ja kehitysjohtaja, yliopistolehtori. Kansalaistoimintaryhmän koordinaattorin, Jouni Kylmälän pyynnöstä olin päättänyt lähteä mukaan. Näitä pohtien ja rohkeutta keräten saavuin paikalle.

Ystävällinen vastaanotto. Puhujille oli varattu lavan vierestä oma pöytä. Paikalla olijat esittäytyivät, sanoivat muutaman sanan luontevasti. Hälinää ja viime hetken säätöä, ihmisiä työssään, tulijoita, kyselijöitä, odottava ilmapiiri.

Jännitys katosi hiljalleen. Kuuluin tänään tähän joukkoon. Katselin ympärilleni. Väkeä oli saapunut yllättävän paljon. Bongasin muutaman tutun henkilön yleisöstä.

Valtaisa helpotus: en ollutkaan se ”outo”

Tilaisuus alkoi. THL:n tutkijan avaus köyhyyttä kokeneiden kokemuksista. Minun elämästänikö hän kertoo?

Valtaisa helpotus. En ollutkaan se ”outo”, jota ystäväni hieman vierastavat. Yllättävä huomio, kuinka samoja asioita ihmiset kotikaupungissani ovat kokeneet. Tiesin toki, että en ole yksin näiden ajatusten kanssa, mutta lähipiirissäni tai ystävistäni kukaan ei koskaan ollut puhunut mitään tuollaista. Tosin eivät he olisi voineetkaan, sillä kaikki toiset ovat työelämässä.

Seuraavat puhujat tarkastelevat asiaa hieman eri suunnista. Sieltäkin löydän yhtymäkohtia nykyiseen elämääni. Tässä kohtaa uteliaisuuteni on herätetty. Haluan kuulla lisää. Haluan tietää lisää. ”Vanha” sisäinen tuttu minä.

Ilahdun. Eihän tässä muuta voi, kuin ilahtua. Tämä tuli nyt parhaaseen mahdolliseen hetkeen, sillä seuraavana on vuorossa se osuus, jossa olen mukana. Jounilta saan viimehetken rohkaisut ja ystävälliset sanat. Olimme saaneet etukäteen kysymykset, joita paneelikeskustelussa pohdittaisiin. Keskustelu sujuu luontevasti, puheenvuoroja jaetaan jokaiselle. Enää ei jännitä, tämä on mielenkiintoista.

”Köyhyyttä ei pääse pakoon eikä siitä saa lomaa”

”Pikkuhiljaa joutuu luopumaan niin monesta asiasta. Sitten jää vaan pakolliset menot, joita ei niitäkään pysty enää hoitamaan. Se haavoittaa monella tavalla ja syvästi. Eläminen työmarkkina-, toimeentulo- ja asumistuella on ihmisarvoa alentavaa. On erittäin stressaavaa ja kuluttavaa miettiä pelonsekaisin tuntein, jos jotakin yllättävää rahanreikää syntyy, kuinka siitä selviää. Köyhyyttä ei pääse pakoon eikä siitä saa lomaa. Elät sen kanssa 24/7.”

Keskustelu päättyy. Moni asia jäi käsittelemättä. Tämä oli hyvä alku Pääkaupunkiseudun Praksiksen ja Soccan, pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskuksen ”Metropolialueen köyhyys ja sosiaaliala” kaksivuotiselle teemakaudelle.

Haluan antaa kanssakulkijoille kertomuksellani lohtua, uskoa siihen, että vaikka taloudellinen tilanne on roimasti pakkasella elämän näyttäessä surkeaa sekä kurjaa puoltaan, niin jonakin päivänä saatat olla puhumassa kipeistäkin asioista, tilaisuudessa, jota et muuten olisi edes noteerannut aiemmin. Siitä alkaa voimien kerääminen, taistelu selviytymisestä.

Kiehtova kokemus voimaannutti vaikuttamaan ja kouluttautumaan

Tämän ensimmäisen voimaannuttavan ja kiehtovan kokemuksen jälkeen olen käynyt tilaisuuksissa kuuntelemassa ja puhumassa. Olen osallistunut muun muassa Ihmisoikeusliiton seminaariin ”Riittävä toimeentulo – kyse on ihmisoikeudesta!” ja käynyt kertomassa tarinaani Praksiksen ”Köyhyyden anatomia” -seminaarissa. Olen antanut haastattelun sekä MTV:lle että YLE:lle.

Olen osallistunut Euroopan EAPN:n järjestämään ”Capacity Building” -koulutukseen, jossa avautui täysin uusi sosiaalisen median maailma. Opin kuinka some taipuu kampanjoiden rakentamiseen, viestintään sekä oman tärkeän asian esille tuomiseen.

Kuulun Malmin seurakunnan ”Diakonia kansalaisvaikuttamisen tukena” -projektiin. Osallistun kokemusasiantuntijakoulutukseen. Olen mukana Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustuksen saajan valitsijaraadissa.

Olen tavannut mielenkiintoisia ihmisiä, oppinut uusia asioita. Näiden vapaaehtoistöiden toivon auttavan palkallisen työn löytymisessä ensi kevään aikana, jolloin palkkatukityöni päättyy. Olen kokonaan uuden kynnyksellä ihmeissäni ja iloisena. Minä, joka en 1,5 vuotta sitten nähnyt huomiseen musertavan häpeän läpi. Elämännälkäni on löytynyt uudelleen.

Kirjoittaja on palkkatukityössä Helsingin Työkanava HETY ry:ssä. Hän on mukana muun muassa EAPN-Finin Kansalaistoimintaryhmässä ja Kunnioittavasti köyhyydestä -raadissa.

Köyhyys on hankala aihe ja politiikan kohde siksi, että kaikki eivät koe sitä. Köyhyys on niin hiljaista, koska se on joidenkin toisten, ’niiden’ ongelma. Outo elämäntapasaareke, vieras maa. EAPN-Finin Kansalaistoimintaryhmä rikkoo köyhyyden hiljaisuutta ja tavoittelee yhteiskunnassa kuuluvaa ja vaikuttaa köyhän ääntä.

Köyhyys on satojen tuhansien ihmisten ongelma Suomessakin. Köyhyysrajan alapuolella elää yli 600 000 ihmistä. Köyhyysraja on yhden hengen taloudella noin 1 200 euroa kuussa. Köyhyydessä eläviä lapsia on noin 120 000. Noin joka kymmenes suomalainen elää köyhyydessä. EU:ssa on pitkälti toista sataa miljoonaa köyhää. Köyhyys on siis iso yhteiskunnallinen ongelma.

Häpeä tukahduttaa monelta rohkeuden

Miksi köyhät eivät sitten pidä enempää ääntä itsessään ja tilastaan? Häpeä tukahduttaa rohkeuden esiintyä omilla kasvoillaan, kun köyhyyskokemuksista keskustellaan. Häpeä kääntyy usein yksinäisen ihmisen sisäiseksi tuskaksi, masentavaksi tilaksi joka halvaannuttaa.

Toisaalta häpeä on kuitenkin yhteisöllisesti, kollektiivisesti tuotettua. Yhteisöt, paikalliset ja poliittiset, tarvitsevat ’niitä toisia’, epäonnistujia, luusereita ikään kuin varoitukseksi. Suomea on pidetty myös häpeäkulttuurina. Jos köyhä kieltäytyy olemasta nöyrä ja häpeissään, syntyy skandaali.

Miksi köyhä olisi määritelmällisesti laiska ja saamaton?

Köyhyyttä koskevassa tutkimuksessa on puhuttu köyhyyskulttuurista. Sillä tarkoitetaan sellaista sopeutumista köyhyyteen, josta on vaikea päästä pois, koska köyhyys koetaan ikään kuin ainoana mahdollisena ja ’luonnollisena’ tilana. Tila on yleensä ylisukupolvinen. Tätä on myös käytetty politiikan välineenä: no eiväthän ’ne’ edes halua tai osaa muuta.

Kun aikoinaan jäin työttömäksi, minua varoiteltiin: älä jää sinne sohvalle. No en jäänyt. Mistä se johtuu että köyhä tai pudonnut olisi jotenkin määritelmällisesti laiska tai saamaton? Pienillä resursseilla sinnittely vaatii paitsi vaivaa myös kekseliäisyyttä – paljon vaivaa ja kekseliäisyyttä myös byrokratian kanssa painiessa. Ja sitä resilienssiä, yllätysten ja pettymysten sietokykyä ja niistä palautumista.

Köyhyys hajoaa erilaisiksi elämäntilanteiksi ja alapolitiikoiksi

Köyhyydestä ei ole ollut yhteisöllisen saati poliittisen identiteettityön välineeksi. Köyhyys hajoaa erilaisiksi elämäntilanteiksi: opiskelijan köyhyys on erilaista kuin pitkäaikaistyöttömän.

Suomessa eikä oikein muuallakaan ole vahvoja köyhyysjärjestöjä eikä liikkeitä: köyhyys jakaantuu erilaisiksi ’alapolitiikoiksi’, kuten asunnottomuudeksi, työttömyydeksi, palvelujenkäyttäjäryhmien ongelmiksi, maahanmuuttokysymyksiksi. Onko köyhyyspolitiikka ylipäätään mahdollinen? Pitäisikö sen olla oma keskitetty politiikkansa vai eri politiikkasektoreita läpäisevä ohjelma?

Euroopan köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto, EAPN, European Anti-Poverty Network toimii myös Suomessa – verkosto piti vastikään yleiskokouksensa Suomessa. Suomen verkosto, EAPN-Fin on 55 sosiaali- ja terveysalan järjestön ja toimintaryhmän foorumi. Sen idea on ylläpitää kriittistä köyhyysnäkökulmaa eri hyvinvointisektoreilla ja vahvistaa köyhyyttä kokeneiden ääntä yhteiskunnassa.

Tuskanhuuto ja tutkimus yhteen

Idea kuuluvasta, kirkkaasta ja vaikuttavasta köyhän äänestä elää verkoston kansalaistoimintaryhmässä. Ryhmä on parinkymmenen aktivistin kuukausittain kokoontuva ’yhtä köyttä -yhdistys’. Ryhmässä on ihmisiä pääkaupunkiseudulta ja muun muassa Lahden seudulta ja Turusta.

Olemme huomanneet, että liian usein köyhän ääni sortuu keskinäiseksi tuskaiseksi valitukseksi, ellei ole jo tukahtunut kokonaan. Vertaishuudolle on oltava paikkansa. Muun muassa Kuka Kuuntelee Köyhää? -verkosto, 3K-verkosto, on koonnut jo kymmenisen vuotta köyhien kokemuspuhetta. Aristoteles kutsui tällaista puhetta pathokseksi, tuskanhuudoksi.

Köyhyystutkimuksen ääntä voidaan kutsua Aristoteleen logokseksi. Kun logos ja pathos löytävät toisensa, voisi odottaa, että köyhän ääni vähän kirkastuisi. 1800-luvun loppupuolella syntyi setlementtiliike Englannissa ja kansankorkeakoululiike muun muassa Tanskassa ja Saksassa. Ajatuksena oli, että akateeminen maailma antaa valistusta köyhille.

Nyt on jo dialogisemman vuorovaikutuksen aika. Köyhyyttä kokeneet ovat erityisasiantuntijoita, joiden ekspertiisiä on käytettävä lainsäädäntötyössä, suunnittelussa ja palvelujen arvioinnissa. Tältä pohjalta voisi syntyä ohjelmia hyvästä elämästä ja myös köyhempiä kansalaisia kunnioittavaa politiikkaa. Sitä Aristoteleen ethosta.

Tulla kuulluksi ja saada kuultu vastaanotetuksi ja ymmärretyksi

Eurooppalainen EAPN verkosto järjestää syksyisin Brysselissä köyhyyttä kokeneiden eurooppalaisen tapaamisen, People experiencing Poverty, PeP , tänä vuonna 18.-19. marraskuuta. Tapaamiseen tulee EU-päättäjiä kuulemaan ihmisten sanomaa.

Myös Suomeen valmistellaan vastaavaa köyhyyttä kokeneiden ihmisten ja päättäjien tapaamista. Jospa joskus meillä olisi kerran vuodessa tapahtuma, johon köyhät ovat kirkastaneet äänensä ja puhuisivat selkeästi siitä, mistä voivat puhua. Tulla kuulluksi. Mutta sanottua pitäisi myös vastaanottaa ja, kuullun pitää tulla ymmärretyksi: tutkimuksen, hallinnon, lainsäätäjän ja yhteiskunnallisten vaikuttajien olisi syytä kiinnostua siitä. Muuten se jää huutavan ääneksi korpeen, maan hiljaisten ääneksi.

Kirjoittaja on EAPN-Finin Kansalaistoimintaryhmän koordinaattori.

Kuvateksti

Kuvassa EAPN-Finin kansalaistoimintaryhmän jäsenet Jouko Vatanen (vas.) Jaana Saikkonen ja Jouni Kylmälä haastattelevat EAPN Euroopan yleiskokoukseen osallistujia 14. syyskuuta 2019.

Osalla ihmisistä on vaikeuksia tyydyttää perustarpeitaan energiakustannusten vuoksi. Monilla on vaikeuksia suoriutua energialaskuista ja jotkut asuvat liian kylmissä huoneissa pienentääkseen laskuja. Tällaisia energiaköyhyyden kysymyksiä kohdataan myös Suomessa.

Ympäristöministeriö arvioi vuonna 2015, että Suomessa on 60 000–100 000 energiaköyhyyden riskiryhmiin kuuluvaa omistusasunnossa asuvaa kotitaloutta. Energiaköyhiä on meillä arvioitu olevan kaksi prosenttia väestöstä.

Energiakulut muuttuvat rasitteeksi etenkin iäkkäissä, ajan kanssa eristyskyvyltään heikentyvissä pientaloissa asuville henkilöille, joiden tulotaso laskee esimerkiksi työttömäksi jäämisen, eläkkeelle siirtymisen tai sairastumisen vuoksi.

Euroopassa keskustellaan laajasti energiaköyhyydestä

Henkilökohtaisen talouden hallinnassa ja raha-asioiden hoidossa on kyse tulojen ja menojen kartoittamisesta, elämisen ja hankintojen rahoituksesta sekä maksujärjestelyiden aikataulutuksesta. Arjen rahoittamiseen liittyy toistaiseksi Suomessa vähemmän tunnettu ilmiö, energiaköyhyys.

Ilmastonmuutoksen aiheuttama paine uusia Euroopan energiajärjestelmä hiilettömäksi aiheuttaa kustannuksia, jotka ovat nostaneet ajankohtaiseksi keskustelun energiaköyhyydestä. Sillä ei ole kansainvälisesti hyväksyttyä tarkkaa määritelmää eikä kaikissa maissa myönnetä ongelman olemassaoloa.

Energiaköyhyydeksi lasketaan valtaosassa Eurooppaa tilanne, jossa kotitalouden tuloista yli 10 prosenttia kuluu energiamenoihin, kuten sähköön ja polttoaineisiin. Suomessa Ympäristöministeriö on tehnyt selvitykset 21/2013 ja 6/2015, joissa energiaköyhyys määritellään seuraavasti:

”Kotitalouden vaikeudet ylläpitää tai tyydyttää perustarpeita energian kustannusten takia. Energiaköyhyys voi ilmetä esimerkiksi vaikeutena ylläpitää riittävää huonelämpötilaa tai maksaa energialaskuja.”

Energiaköyhyyden erikoispiirteitä ovat ratkaisujen tekninen luonne ja yksinkertaisuus. Asuntojen energiatehokkuusparannuksilla ja niihin liittyvillä hankinnoilla saavutetaan haastavassa asemassa oleville henkilöille taloudellista etua ja asumismukavuutta, vaikka elämäntilanne esimerkiksi talousasioiden suhteen ei muuten parantuisi. Vähentynyt vetoisuus asunnossa, riittävän valoisuuden ja lämpötilan ylläpito pienemmillä maksuilla sekä energian hinnannousun pienemmät vaikutukset omaan talouteen edesauttavat hyvinvointia ja vähentävät energiankäytöstä aiheutuvia rasitteita.

Lämpöä vuotava asunto usein syynä energiaköyhyyteen

Kotitalouksien lämmitysenergian käyttö vastaa Suomessa yli 50 prosenttia asuntojen energiankulutuksesta. Nopeasti muuttuvassa elämäntilanteessa, kuten sairastuessa tai työttömäksi jäädessä, kasvavat energiakustannukset saattavat johtaa kohtuuttomaan lisätaakkaan.

Pidemmät ajanviettoajat kotioloissa lisäävät asunnon lämmitystarvetta, joka vie lisää energiaa ja aiheuttaa lisäkustannuksia. Toisaalta rahan säästö lämmityksestä tinkimällä tuo mukanaan kylmyys-, kosteus- ja sisäilmaongelmia, jotka voivat johtaa vielä suurempiin haasteisiin.

Nopeasti muuttuvassa elämäntilanteessa, kuten sairastuessa tai työttömäksi jäädessä, kasvavat energiakustannukset saattavat johtaa kohtuuttomaan lisätaakkaan.

Tiedon puute helpoista ja hyödyllisistä toimenpiteistä on usein suuri este ongelmien ratkaisemiselle. Asuntojen energiankäyttöä koskevien neuvontapalveluiden laadun ja saatavuuden parantaminen, kansalaisten mielenkiinnon herättäminen energiatehokkuutta kohtaan sekä erilaiset poliittiset päätökset kannustimineen ovat tehokkaita tapoja kannustaa kotitalouksia energiankäytön tehostamiseen.

Sähkösopimuksen kilpailuttaminen kannattaa

Yksityishenkilöt ovat voineet vapaasti kilpailuttaa sähköntuottajansa Suomessa jo yli kahden vuosikymmenen ajan. VaasaETT:n keräämien tilastojen mukaan sähkösopimuksensa vuonna 2017 vaihtoi 11 prosenttia suomalaisista ja keskimäärin 10,5 prosenttia eurooppalaisista. Energiaviraston arvion mukaan yli 30 prosenttia suomalaisista ei ole koskaan vaihtanut sähköntoimittajaa, vaikka kilpailuttamalla perussopimuksen markkinoiden halvimpaan sopimukseen säästöä syntyy keskimäärin jopa 29 prosenttia.

Sähkösopimuksen voi kilpailuttaa helposti kaupallisesti sitoutumattoman Energiaviraston Sähkön hinta -palvelun avulla. Kulutustaan seuraavan asiakkaan kannattaa valita kiinteähintaisen sähkön sijasta pörssisähkö, jonka hinta muodostuu tuntikohtaisen kysynnän ja tarjonnan tasapainosta sähköpörssissä. Pörssisähkö on suurimman osan ajasta kiinteähintaista sähköä halvempaa.

Ajastamalla sähköä paljon kuluttavia laitteita, kuten sähkölämmittimiä halvan sähkön tunneille voi saada merkittäviä lisäsäästöjä. Sähkön pörssihintaa voi halutessaan seurata reaaliajassa esimerkiksi Fingridin Tuntihinta-sovelluksen tai sähköyhtiön verkkopalveluiden kautta.

Onnistunut energiaremontti maksaa itsensä takaisin

Sähkö- ja polttoainesopimusten kilpailutuksesta syntyneet säästöt voi sijoittaa asunnon energiatehokkuuden parannuksiin. Ikkunoiden ja ovien karmien eristysten parannuksia tai vaihtoja voi tehdä itse tai ammattilaisen avustuksella esimerkiksi kotitalousvähennystä hyödyntäen.

Rakennusten yläpohjien sekä kellarillisten asuntojen alapohjien lisäeristykset pitävät lämmön paremmin asunnossa eivätkä vaadi valtavia toimenpiteitä. Lämmittiminä käytettäviä sähkövastuksia energiatehokkaampien ilmavesi- ja ilmalämpöpumppujen hankinta kannattaa, mikäli omat säästöt tai matalakorkoiset luottopalvelut sen sallivat. Asunnon valaisimet kannattaa vaihtaa pitkäikäisi LED-lampuiksi, jotka tuottavat hyvän valotehon vähäisellä energiankulutuksella.

Omia kulutustottumuksiaan voi myös uusia. Sähkö- ja polttoainelaskujaan voi pienentää pitämällä käyttämättömät valot sammutettuina, pitämällä ovet ja ikkunat tiiviisti kiinni kylmällä säällä, kohtuullistamalla lämpimän veden käyttöä etenkin suihkujen yhteydessä, lämmittämällä kohtuullisesti aktiivisessa käytössä olevia huoneita, pyörittämällä vain täysiä pesukoneellisia, pitämällä käyttämättömät laitteet virrattomassa tilassa ja irrottamalla käyttämättömät sähkölaitteet pistorasioista.

Kodinkoneet kannattaa valita kotitalouden koon ja käyttötarpeen kannalta sopivan kokoisiksi, huoltaa suodattimet säännöllisesti ja sulattaa kertyneet jääkerrokset.

Kutsu Energiatuutori-koulutukseen

Energiaköyhyyttä Suomessa tutkiva ja lievittävä Assist-hanke kutsuu sinut maksuttomaan Energiatuutori-koulutukseen. Verkkokurssina toteutettava koulutus perehdyttää oppijat energia-alan ja energiaköyhyyden perusteisiin, asuntojen energiatehokkuuteen sekä riskiryhmille soveltuvien palveluketjujen tarjoajiin. Liity kurssille tästä:

1. Mene osoitteeseen https://assist2020.eu/login/signup.php ja luo itsellesi käyttäjätunnukset
2. Vahvista tilin luonti sähköpostistasi
3. Kirjaudu sisään palveluun osoitteessa https://assist2020.eu/course/view.php?id=26 luomillasi tunnuksilla, kirjautumiskoodi on ”ASSIST”

Kirjoittaja on eurooppalaisen ASSIST-hankkeen Suomen hankevastaava. Se pyrkii lievittämään energiaköyhyyttä.

Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskus on päivittänyt kohtuullisen minimin viitebudjetit vuodelle 2018. Niiden lähtökohtana ovat vahvasti inhimilliset tarpeet ja toimintamahdollisuudet. Tämä näkökulma on tervetullut lisä myös perusturvasta, sen riittävyydestä ja kannustavuudesta käytävään keskusteluun.

Viitebudjettien tarkoituksena on määrittää se kohtuullisen minimin mukainen kulutustaso, jolla ihminen tulee toimeen, voi ylläpitää terveyttään ja osallistua sosiaaliseen kanssakäymiseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan nykypäivän Suomessa. Esimerkkilaskelmat on laadittu 13 eri kotitaloustyypille. Ne sisältävät arjen sujumiselle välttämättömät tavarat ja palvelut, niiden määrän ja laadun sekä hinnan.

Asiantuntijat ja tutkijat ovat osallistuneet viitebudjettien laatimiseen, mutta keskeisessä asemassa ovat olleet eri elämäntilanteissa olevat kuluttajat. Kuluttajalähtöisellä menetelmällä on haluttu varmistaa se, että viitebudjeteilla on yhteys kuluttajien todelliseen arkeen ja niihin taloudellisiin realiteetteihin, joiden perusteella arvioidaan rahojen riittävyyttä kohtuulliseen elämään.

Kohtuullisen minimikulutuksen määrittely on vaikeaa nykyisessä kulutuskeskeisessä yhteiskunnassa, joka tarjoilee meille lukemattomia ja alati vaihtuvia kulutusmahdollisuuksia. Käsitys tarpeellisesta (tarve) ja tarpeettomasta (halu) hämärtyy helposti.

Toisaalta valinnanmahdollisuus voi myös kaventua kulutuspakoksi. Esimerkiksi älypuhelin ei ole digiyhteiskunnassa enää ylimääräinen luksustuote, vaan välttämättömyyshyödyke. Ilman toimivia tietoliikenneyhteyksiä ja laitteita on jo miltei mahdotonta pysyä yhteiskunnassa mukana. Maailman muuttuminen ja siitä seuraava kulutustapojen muutos onkin otettava huomioon aina, kun määritellään kohtuullisen minimin mukaista kulutusta.

Lähtökohtana inhimilliset tarpeet ja toimintamahdollisuudet

Viitebudjetit eivät varsinaisesti määritä köyhyysrajaa. Kohtuullinen minimikulutus kuvaa toimeentuloa kuitenkin tarkoituksenmukaisemmin kuin pelkkä tuloköyhyys. Viitebudjettien avulla voidaankin arvioida syrjäytymistä ja perusturvan riittävyyttä. Jos kulutus jää alle kohtuullisen minimin, kotitaloudella on puutetta taloudellisista resursseista, mutta myös toiminta- ja osallistumisresurssit ovat puutteelliset. Tällöin kysymys on esimerkiksi siitä, ettei voi ruokailla yhdessä muiden kanssa, osallistua siististi pukeutuneena sukujuhliin tai harrastaa vapaa-aikanaan muuta kuin kävelyä.

Viitebudjettien ansio on, että niiden lähtökohtana ovat vahvasti inhimilliset tarpeet ja toimintamahdollisuudet. Tämä näkökulma on tervetullut lisä myös perusturvasta, sen riittävyydestä ja kannustavuudesta käytävään keskusteluun.

Heikkoutena keskittyminen perusterveisiin

Viitebudjettien heikkous on siinä, että henkilön oletetaan olevan perusterve. Viitebudjetit ottavat huomioon ainoastaan jo ennestään hyvän terveydentilan ylläpitämisen. Jatkossa olisikin tarpeen määritellä budjetti myös niille henkilöille, joilla on terveyteen liittyviä erityistarpeita. Monia mielenkiintoisia jatkopohdintoja avautuu myös asumiseen ja ekologisesti kestävään kuluttamiseen liittyvistä kysymyksistä.

Kuluttajalähtöisyytensä johdosta viitebudjetteja voi hyödyntää myös käytännön talousneuvonnassa. Ne auttavat hahmottamaan oman talouden tarpeita ja niiden avulla voi helposti vertailla sitä, mitä kohtuullinen minimikulutus pitää sisällään. Tämän havainnollistamiseksi Takuusäätiön sivuilta löytyy viitebudjeteista laadittuja infograafeja neljälle eri kotitaloustyypille. Sivuilta voi myös tulostaa tyhjän budjettipohjan oman henkilökohtaisen budjetin laatimista varten.

Lähde

Lehtinen, Anna-Riitta & Aalto, Kristiina (2018) Mitä eläminen maksaa? Kohtuullisen minimin viitebudjettien päivitys vuodelle 2018. Helsinki: Helsingin yliopisto, Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 2018:101.

Kirjoittaja on Takuusäätiön kehittämispäällikkö.