Ehdota juttuja Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustuksen saajaksi, ja tutustu jo ehdotettuihin juttuihin

Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustus toimittajille jaetaan tänä vuonna neljättä kertaa. Sen voi saada artikkelista tai ohjelmasta, jossa köyhyyttä on käsitelty taloudellisia ja sosiaalisia syitä analysoiden ja köyhyyttä kokeneita ihmisiä kunnioittaen. Palkittavan valitsee köyhyyttä kokeneista ihmisistä koostuva raati.

Raati on koottu ja se aloittaa työskentelynsä 5. syyskuuta. Kahdeksanhenkisessä köyhyysasiantuntijajoukossa on mukana niin viime vuonna mukana olleita kuin uusia jäseniä.

Parhaan jutun tekijäksi valittu saa tunnustuksen lisäksi Huoltaja-säätiön tuhannen euron palkinnon. Tunnustus jaetaan maanantaina 25. marraskuuta 2019.

Ehdota mielestäsi hyviä köyhyysjuttuja

Kilpailuun voivat ilmoittaa töitä sekä journalistit itse, että kuka tahansa muukin. Kirjoitukset, kuvat tai ohjelmat voivat olla niin lehdistä, radiosta, televisiosta kuin verkkomediastakin.

Muun muassa työttömyyttä, ylivelkaantumista, ruoanjakelua ja leipäjonoja sekä lapsiperheiden köyhyyttä on käsitelty paljon mediassa. Toivomme, että tämä näkyisi runsaana ehdokasmääränä.

Tunnustus annetaan toimittajalle tietystä artikkelista tai ohjelmasta. Myös juttujen kuvat huomioidaan. Ehdotuksen pitää olla perillä 2.11.2019 klo 12 mennessä. Mukaan otetaan juttuja ja ohjelmia, jotka on julkaistu 1.11.2018–31.10.2019 suomalaisessa mediassa.

Ehdotukset voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen eapn(at)soste.fi ja postitse osoitteeseen Erja SaarinenEAPN-Fin/SOSTE, Yliopistonkatu 5, 00100 Helsinki. Lisätietoja antaa EAPN-Finin sihteeri Erja Saarinen, erja.saarinen(at)soste.fi

Toivottavasti mukaan saadaan myös viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa ilmestyneitä juttuja ja juttuja erilaisista medioista eri puolelta Suomea.

Julkaisemme ehdokaslistaa samalla, kun se karttuu. Ensimmäisiin ehdokkaisiin voi jo tutustua.

Ehdokkaat Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustuksen saajaksi löytyvät täältä.