Elokuvia ja keskustelua perustulosta Kino Andorrassa 27.8.

Kaksi Perustulo, perusoikeus -teemaista elokuvaa esitetään ja niistä keskustellaan Kino Andorrassa Helsingissä maanantaina 27.8. kello 17–19. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Maailma kehittyy teknologisesti valtavan nopeasti, mutta suurin osa tuon historiallisen kehityksen tuotosta menee harvoille. Dokumenttielokuva UBI, Our Right To Live tuo esiin ajatuksen, että on tarpeen kunnioittaa jokaisen ihmisen oikeutta elämään ja perustarpeittensa tyydyttämiseen. Espanjalaisen Alvaro Orusin ohjaamassa elokuvassa tuodaan esiin aktivistien ja asiantuntijoiden näkemyksiä aiheesta.

Toinen esitettävä filmi tulee Intiasta. Ravi Davalan elokuvan A Better World is Possible esittelee Sarath Davala.

Molemmat elokuvat osallistuvat myös Tampereella 23.–26.8. pidettävän universaalia perustuloa koskevan kansainvälisen kongressin BIEN2018 filmifestivaaliin.

Kino Andorran osoite on Eerikinkatu 11, Helsinki. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Sen järjestävät Suomen perustuloverkosto ja Vihreä Sivistysliitto Visio.