Minna Markkanen: Kohtuullisen minimin viitebudjetit turvaavat arjen sujumisen ja toimintamahdollisuudet

Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskus on päivittänyt kohtuullisen minimin viitebudjetit vuodelle 2018. Niiden lähtökohtana ovat vahvasti inhimilliset tarpeet ja toimintamahdollisuudet. Tämä näkökulma on tervetullut lisä myös perusturvasta, sen riittävyydestä ja kannustavuudesta käytävään keskusteluun.

Viitebudjettien tarkoituksena on määrittää se kohtuullisen minimin mukainen kulutustaso, jolla ihminen tulee toimeen, voi ylläpitää terveyttään ja osallistua sosiaaliseen kanssakäymiseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan nykypäivän Suomessa. Esimerkkilaskelmat on laadittu 13 eri kotitaloustyypille. Ne sisältävät arjen sujumiselle välttämättömät tavarat ja palvelut, niiden määrän ja laadun sekä hinnan.

Asiantuntijat ja tutkijat ovat osallistuneet viitebudjettien laatimiseen, mutta keskeisessä asemassa ovat olleet eri elämäntilanteissa olevat kuluttajat. Kuluttajalähtöisellä menetelmällä on haluttu varmistaa se, että viitebudjeteilla on yhteys kuluttajien todelliseen arkeen ja niihin taloudellisiin realiteetteihin, joiden perusteella arvioidaan rahojen riittävyyttä kohtuulliseen elämään.

Kohtuullisen minimikulutuksen määrittely on vaikeaa nykyisessä kulutuskeskeisessä yhteiskunnassa, joka tarjoilee meille lukemattomia ja alati vaihtuvia kulutusmahdollisuuksia. Käsitys tarpeellisesta (tarve) ja tarpeettomasta (halu) hämärtyy helposti.

Toisaalta valinnanmahdollisuus voi myös kaventua kulutuspakoksi. Esimerkiksi älypuhelin ei ole digiyhteiskunnassa enää ylimääräinen luksustuote, vaan välttämättömyyshyödyke. Ilman toimivia tietoliikenneyhteyksiä ja laitteita on jo miltei mahdotonta pysyä yhteiskunnassa mukana. Maailman muuttuminen ja siitä seuraava kulutustapojen muutos onkin otettava huomioon aina, kun määritellään kohtuullisen minimin mukaista kulutusta.

Lähtökohtana inhimilliset tarpeet ja toimintamahdollisuudet

Viitebudjetit eivät varsinaisesti määritä köyhyysrajaa. Kohtuullinen minimikulutus kuvaa toimeentuloa kuitenkin tarkoituksenmukaisemmin kuin pelkkä tuloköyhyys. Viitebudjettien avulla voidaankin arvioida syrjäytymistä ja perusturvan riittävyyttä. Jos kulutus jää alle kohtuullisen minimin, kotitaloudella on puutetta taloudellisista resursseista, mutta myös toiminta- ja osallistumisresurssit ovat puutteelliset. Tällöin kysymys on esimerkiksi siitä, ettei voi ruokailla yhdessä muiden kanssa, osallistua siististi pukeutuneena sukujuhliin tai harrastaa vapaa-aikanaan muuta kuin kävelyä.

Viitebudjettien ansio on, että niiden lähtökohtana ovat vahvasti inhimilliset tarpeet ja toimintamahdollisuudet. Tämä näkökulma on tervetullut lisä myös perusturvasta, sen riittävyydestä ja kannustavuudesta käytävään keskusteluun.

Heikkoutena keskittyminen perusterveisiin

Viitebudjettien heikkous on siinä, että henkilön oletetaan olevan perusterve. Viitebudjetit ottavat huomioon ainoastaan jo ennestään hyvän terveydentilan ylläpitämisen. Jatkossa olisikin tarpeen määritellä budjetti myös niille henkilöille, joilla on terveyteen liittyviä erityistarpeita. Monia mielenkiintoisia jatkopohdintoja avautuu myös asumiseen ja ekologisesti kestävään kuluttamiseen liittyvistä kysymyksistä.

Kuluttajalähtöisyytensä johdosta viitebudjetteja voi hyödyntää myös käytännön talousneuvonnassa. Ne auttavat hahmottamaan oman talouden tarpeita ja niiden avulla voi helposti vertailla sitä, mitä kohtuullinen minimikulutus pitää sisällään. Tämän havainnollistamiseksi Takuusäätiön sivuilta löytyy viitebudjeteista laadittuja infograafeja neljälle eri kotitaloustyypille. Sivuilta voi myös tulostaa tyhjän budjettipohjan oman henkilökohtaisen budjetin laatimista varten.

Lähde

Lehtinen, Anna-Riitta & Aalto, Kristiina (2018) Mitä eläminen maksaa? Kohtuullisen minimin viitebudjettien päivitys vuodelle 2018. Helsinki: Helsingin yliopisto, Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 2018:101.

Kirjoittaja on Takuusäätiön kehittämispäällikkö.