Kuka hyötyy 50 euron sakkomaksusta, joka peritään, jos vakavasti syrjäytynyt ihminen tai vammainen henkilö, jonka Kela-kyyti ei tullut, ei saavu lääkärin vastaanotolle?

Kaikki kaupungit ja kunnat eivät meitä auta.
Kaikki puistot ja penkit eivät meitä auta.
Me kuljemme kysymystä kantaen,
me elämme siinä, se elää meissä:
Onko tämä totta ja kannattaako?

Nämä ajatukset ja kysymykset vuosi sitten julkaistusta blogistani palasivat mieleeni, kun olin mukana tekemässä Suomen köyhyyden vastaisen verkoston EAPN-Finin Terveys ja köyhyys -työryhmän raporttia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista.

Jos työtä ei olisi, asiakasmaksujen vuoksi napanuorani toimeentulotukeen ei milloinkaan katkeaisi

Olen syntymästäni saakka vammainen eli ainavammainen henkilö sekä osa-aikatyössä käyvä eläkeläinen. Toimin Sininauhaliitossa kehittäjänä.

Jos työtä ei olisi, napanuorani toimeentulotukeen ei milloinkaan katkeaisi. Syynä olisivat asiakasmaksut.

Jos työtä ei olisi, eläisin koko elämäni, kuten monet ystäväni ja asiakkaani elävät, noin 835 euron suuruisella takuueläkkeellä. Työikäisiä takuueläkeläisiä on Suomessa noin 60 000–65 000.

Arjessa pelkkä takuueläke tarkoittaisi elämän mittaista matkaa suomalaisessa köyhyydessä, matkaa, jota vielä rajoittaisi kompensaatioiden puute. En pysty käyttämään julkisia, en voi laukata kirpputoreilla enkä juuri pysty laittamaan ruokaa tai korjaamaan vaatteitani, vaikka sitä ei ehkä aina silminnähden huomaa. Ruokajono ei ole vastaus moninaiseen allergiakertymääni. Onneksi minulla on siis myös työtä. Olen kuitenkin kokenut sen ajan, kun työtä ei ollut, ja tiedän, millaista se on.

Siitä on jo kauan, mutta köyhyyden pelko ei katoa ikinä.

Olen monesti unelmoinut, minkälainen olisi se asiakasmaksulaki, joka toimisi eri syistä vammaisilla, pitkäaikaissairailla tai vakavasti syrjäytyneillä ja siinä sivussa ehkäpä koko yhteiskunnalla.

Unelmieni asiakasmaksulaki perustuu tutkimustietoon

Olen yhdeltä koulutukseltani vanhan polven kotipalvelunohjaaja. Opiskeluaikoina tentin silloisen vuonna 1990 ilmestyneen sosiaalihallituksen julkaisun Kotipalvelun mahdollisuudet ja rajat. Luvussa Työläs maksujärjestelmä kerrottiin, että 16 prosenttia kotipalvelun asiakkaista oli luokassa 0. Asiakkaista 79 prosenttia kuului kolmeen alimpaan maksuryhmään, mutta heidän osuutensa kertymästä oli 56 prosenttia eli yli puolet.

Yhden kotipalvelulaskun hinta oli silloin 44 markkaa. Julkaisussa todettiin, että saadakseen nämä maksut silloin maksuun, oli tarkistettava vuosittain noin 200 000 ruokakunnan ja ainakin 300 000 henkilön tulotiedot. Tenttikirjani kertoi, että tämä oli työlästä.

Silloinen nuori sosiaaliohjaajaopiskelija ja äiti oli toivorikas: tästä se kehitys kehittyy, mitataan, punnitaan ja tutkitaan, mikä on kannattavaa!

Asiat eivät kuitenkaan kulkeneet Kotipalvelun mahdollisuudet ja rajat ‑julkaisun viitoittamalla tiellä. Vuosien ja vuosikymmenten saatossa käsieni läpi ja silmieni alta on mennyt paperi jos toinenkin, mutta vastaavaan tutkittuun tietoon en ole sen koommin törmännyt.

Nykyinen kehittäjä ja isoäiti on syvästi pettynyt!

Asiakasmaksuja ja niistä syntyvää taakkaa pitää ehdottomasti kunnolla tutkia. Valistunut arvaukseni on, että ne kolme alinta tuloluokkaa ovat niin palveluissa kuin maksuissakin yhä edelleen palvelujen ”pääkäyttäjät”. Miten paljon voisi tutkimuksen, järkeistämisen ja tietotekniikan avulla sekä tuoda säästöjä että säästää inhimillisiä kärsimyksiä?

Nollaluokka takaisin

20 vuotta tenttikirjani ilmestymisestä, vuonna 2010, oli EU:n köyhyyden teemavuosi. Olin mukana toimittamassa Invalidiliiton vammaisten ihmisten köyhyysohjelmaa Tullaan toimeen – elämyksiä kansaneläkkeellä. Jouduimme muuttamaan julkaisun rakennetta, koska kävi ilmi, ettei kotipalvelusta kotihoidoksi muuttuneessa palvelussa enää ollut lainkaan nollaluokkaa. Pakkohan meidän oli kysyä isoista kaupungeista kaikista ilmansuunnista, että mitä kuuluu sille 16 prosentille asiakaskunnasta, joka ennen muodosti nollaluokan. Työryhmä ei saanut mitään luotettavaa vastausta, joten asia piti jättää kokonaan pois julkaisusta.

Olisi taloudellisempaa ja tehokkaampaa pitää yllä jatkuvissa maksuissa suoraan nollaluokkaa kuin pyöritellä kaikkein pienituloisimpien, kuten takuueläkeläisten tai pelkällä toimeentulotuella elävien laskua eri tahoilla.

Osa maksuista pois kannattamattomina

Myös kertaluonteiset maksut pitäisi alentaa tai poistaa siellä, missä kulu on syntynyt. Esimerkiksi kotikaupunkini Helsinki on jo luopunut terveyskeskusmaksusta, koska se on kannattamaton.

Me pyrimme tällä vähentämään terveyseroja. Pyrimme vaikuttamaan siihen kansanosaan, joka ehkä ei sitten hakeutuisi palveluihin, jos niitä perittäisiin, Helsingin kaupungin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen on sanonut. Hän ei pidä asiakasmaksun taloudellista vaikutusta merkityksellisenä.

Mitkä muut maksut voisivat olla kannattamattomia? En minä tätä tietämällä tiedä, mutta haastan uuden asiakasmaksulain laatijat tutkimaan asian kunnolla ennen lain hyväksymistä.

Maksuun huojennus, siellä, missä kulu syntyy

Voimassa olevan asiakasmaksulain 11. §, eli maksun alentaminen tai sen poistaminen, on ollut pitkään kuollut pykälä. Jonkun verran se on muutamana viime vuonna virkistynyt, ja tuleva asiakasmaksulaki antaa lakiluonnoksen mukaan siihen aihioita, mutta siinä huojentamisen tai poistaminen pitäisi olla vielä paljon velvoittavampaa.

Pelkään, että henkilö on jo perintätoimiston asiakas ennen kuin on selvitetty, kuuluuko hänelle uuden lain suoma maksun alennus, vapautus tai toimeentulotuki.

EAPN-Finin tuoreessa kyselyssä kävi ilmi, että vain noin 7 prosenttia vastaajista (N=830) oli hakenut maksujen kohtuullistamista. Lähes 50 prosenttia vastaajista ei ollut aiemmin kuullut kohtuullistamisen mahdollisuudesta. 

Unelmieni asiakasmaksulaki luopuu perintätoimistoista

Kuka kuuntelee köyhää -verkosto järjesti keskusteluillan perintätoimistoista 2011. Sen yhteydessä kävi ilmi, ettei esimerkiksi Helsingissä ole enää ole järjestelmää, jossa täysin tulottomien ihmisten asiakasmaksut menisivät suoraan toimeentulotukeen. Monet heistä joutuvat tulottomuudestaan huolimatta perintään.

Perinnästä, velkaantumisesta ja ulosotosta kertoo karusti myös EAPN-Finin tuore raportti.

Joka poliklinikkamaksu menee perintään, jos haluan syödä elintärkeitä lääkkeitä, niin joudun hävyttömästi pistää lääkärilaskut ö mappiin.

Mielenterveyspuolella esimerkiksi pakkohoitoon joutunut henkilö voi hoitojakson päätyttyä todeta olevansa perintätoimiston asiakas, koska sairaalalaskuja on tippunut postiluukusta, vaikka hoito yhä jatkuu. Sairaalalaskut ovat menneet perintään, kun niitä ei ole aikanaan maksettu.

Itse olen ollut vastaavassa tilanteessa, kun vammani paheni Seuraavalla kerralla osasin olla varovaisempi.

Omaisten, läppärin ja kaverin lainaaman nettitikun turvin vältin ”justitiat”.

Tulin kokemukseni tiimoilta hieman paranoidiksi: miten reilun kuukauden sairaalareissulla kaikista kolmesta sairaalasta kaikki sairaalalaskut löysivät tiensä kotiini ennen kuin palasin, mutta kotiutumiseni jälkeen odotin sitä viimeistä laskua yli kolme viikkoa ja soitin myös perään! Kummallista.

Olisiko tähän lääke? Kyllä olisi. Sosiaali- ja terveydenhuollon ulkopuoliset tekijät -työryhmä ehdotti jo IV loppuraportissaan 2012, että on selvitettävä, voisiko lakia verojen ja maksujen täytäntöönpanosta ja sen 5. pykälää soveltaa myös asiakasmaksuihin. Arjessa se menee niin, että jos olen yrittäjä ja minulle tulee verovelkaa, joka on julkinen saatava, perintätoimistoja ei saa käyttää. Mutta kun minulla on synnynnäinen geenivirhe, joka paiskaa minut välillä viikoiksi tai kuukausiksi sairaalaan, olen tosi helposti justitioiden ikioma!

Nottinghamin seriffistä Robin Hoodiksi

On sekä taloudellisesti että etenkin eettisesti täysin kestämätöntä, että ensin on lain mukainen sosiaali- tai terveyspalvelu, josta peritään lain mukainen maksu. Sitten yks kaks maksu siirtyykin yksityiseen, usein ulkomaisessa omistuksessa olevaan korkoa korolle ‑yhtiöön, joka saattaa erityisen haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen suureen kurimukseen.

Näistä korkomaksuista ei edes koidu mitään taloudellista hyötyä sosiaali- tai terveystoimelle!

Tulossa olevan asiakasmaksulain luonnoksessa perintäasia on kyllä huomioitu, mutta useat järjestöt, muun muassa Sininauhaliitto, on lausunnoissaan painottanut, että asian pitää tulevassa laissa olla ehdoton käytäntö vailla yhden yhtäkään porsaanreikää.

Perintätoimistoista on päästävä! Järjestelmä nykyisellään on Nottinghamin seriffi, ja teillä arvoisat päättäjät, on nyt eturivin tilaisuus toimia Robin Hoodina!

Tämän blogini voin tiivistää yhteen lauseeseen:

Unelmieni asiakasmaksulaki olisi ihmisen puolella.

Kirjoittaja toimii kehittäjänä Sininauhaliitossa Esteetön mielenterveys- ja päihdetyö, Empassa. Hän on EAPN-Finin Terveys ja köyhyys -työryhmän jäsen ja oli mukana tekemässä ryhmän kyselyä ja raporttia Asiakasmaksut aiheuttavat ahdinkoa, joka julkaistiin toukokuussa 2020.