Auttaako Kelan lääkeluotto kaikkein köyhimpiä?

Kela aloitti 27.10.2025 kolmivuotisen lääkeluottokokeilun henkilöille, joiden lääkekatto täyttyy joko kerralla tai yhden kuukauden sisällä. Kelan mukaan kokeilun käynnistyttyä lainaa myönnettiin loka–joulukuussa 171 henkilölle. Tänä vuonna 2026, tammikuun kolmen ensimmäisen viikon jälkeen lainoja oli myönnetty 268 henkilölle. Kelan arvion mukaan lääkeluottoa tulee saamaan kokeilun aikana noin 5000 henkilöä. 

Lainan saamiseen liittyy monia ehtoja. Esimerkiksi yksinasujan enimmäisbruttotuloraja on 1800 euroa/ kuukaudessa. Köyhyysraja on tänä vuonna yksinasujalle 1530 euroa, mutta siitä on laskettu pois verot.Laina pitää myös hakea ennen kuin vuotuinen lääkekorvausten alkuomavastuu (70 euroa) on täyttynyt. Jos on maksanut itse em. summan, lainaa ei voida myöntää. Lainaa ei myöskään saa, jos saa toimeentulotukea. 

Luottoehtoihin kannattaa tutustua huolella. Takaisinmaksupäiväksi voi valita kuukauden ensimmäisen päivän tai 15. päivän. Jos ei ole valinnut, laina pitää maksaa joka kuukauden ensimmäinen päivä. Esimerkiksi Kela maksaa kansaneläkkeet 7. päivä ja asumistuen 4. päivä. Pyysimme tätä artikkelia vasten kokemuksia lääkeluotosta. Kuka kuuntelee köyhää? -verkoston keskusteluryhmässä enimmäkseen ihmeteltiin, mistä on kyse. 

Yhden kokemuksen meille kertoi vammais- ja köyhyysaktivisti Sari. Hänen mielestään laina ei auta kaikkein köyhimpiä, varsinkaan kun ei saa valita takaisinmaksupäivää.  Sarilla on oman vammansa vuoksi vuosikymmenten kokemus lääkekaton yhdessä kuukaudessa täyttymisestä.

”Ilman muuta olen oppinut säästämään ja säätämään vähäisiä tulojani näin pitkän ajan kuluessa”, Sari sanoo, ”ainakin minun talouttani rasittaisi enemmän joka kuukausi takaisin maksettava laina, sillä voihan tulla vaikka sairaalajakso.” Iso ongelma hänen mielestään on, että läheskään kaikki lääkkeet, mitä vammaiset ja pitkäaikaissairaat joutuvat käyttämään, eivät ole Kela-korvauksen piirissä. Lisäksi jos ottaa lainan, ei voi saada toimeentulotukea niihin muihin lääkkeisiin, saati jos tulee joku muu hätä. ”Silloin sitä on pulassa!” Ensiavuksi Sarin ehdottaa, että kaikkien reseptilääkkeiden tulisi kuulua lääkekaton piiriin. ”Alussahan se oli niin”, Sari toteaa. 

Taloustaito-lehden mukaan lääkekatto ylittyi vuonna 2025 noin 298 000 henkilöllä. Tarkkaa lukumäärää siitä, kuinka monella ihmisellä Kelan lääkekatto (vuosiomavastuu) täyttyy juuri yhden kuukauden aikana, ei ole julkisesti saatavilla olevissa tilastoissa eriteltynä. Mutta luultavasti nykyisillä ehdoilla kovinkaan montaa köyhää ihmistä lääkeluottoihmistä ei tule auttamaan! 

Kuva: Tuula Paasivirta

Lähteet

16.4.2026 soitettu Kelan kumppaneille tarkoitettuun numeroon ja varmistettu, ettei todellakaan voi olla toimeentulotuen asiakas, jos saa lääkeluoton. 

Kirjoittajat ovat EAPN-FIN:in Terveys- ja köyhyystyöryhmän puheenjohtaja Tuula Paasivirta ja jäsen Pirkko Justander