Ankan matkassa Brysselissä – kokemuksia PeP-tapaamisesta

Pieni matkakertomus EAPN:n People experiencing Poverty (PeP) -tapaamisesta

Olemme (Arja, Reijo, Jouni, Tuula ja yksi henkilökohtainen avustaja) Euroopan kuumassa sydämessä. Näin väittää iltapäivälehden lööppi EU:n keskusrakennusten – ne TVstä tutut – nurkalla Brysselissä. Kumarramme Robert Schumanin (1886-1963) – Euroopan, tai ainakin Euroopan unionin isänä pidetyn – muistokiveä. Yhteiskuntapoliittiset turistit etsimässä Euroopan köyhyyden vastaisen verkoston (EAPN) köyhyyttä kokeneiden jokavuotista tapaamista komission kompleksissa. Painumme lasitettuun rakennukseen, jonka nimi (Charlemagne) viittaa toiseen Euroopan rakentajaan, Kaarle Suureen (742-814). Siinä projektissa on käytetty monenmoisia strategioita ja menetelmiä.

Seminaari alkaa mannermaisesti delegaatioiden luovasti toteutetuilla tervehdyksillä. Pohjoista ahdistaa.

Tsekit aloittavat: Köyhyys ei ole minun syyni. Ranskalaiset pistävät paremmaksi siteeraamalla Voltairea: Köyhyys ei ole syytämme, mutta vallassamme on taistella sitä vastaa. Tanskalaiset vahvistavat: Asunnottomuus ei koskaan ole oma valinta. Puolalaiset täsmentävät: Asunnottomuus johtuu työttömyydestä, työmarkkinoiden toimimattomuudesta. Portugalin porukka terävöittää: Köyhyys syö kansalaisuutta ja demokratiaa. Tervehdyskavalkadi jatkuu ja sitten loppuu aika. Omaa luovaa tervehdystämme – joka oli vähän vaiheessa – emme ehdi esittää.

Kokoontumisemme teema, Funding the Fight against Poverty, pohtii EU:n rakennerahastojen mahdollisuuksia köyhyyden vastaisessa politiikassa. Kuulemme että Euroopan sosiaalirahaston , ESR:n volyymistä 20 % merkitään tätä tarkoitusta varten (TL 5). Mietin miksei myös ESR:n rahoittamaa innovaatiopolitiikkan (TL1) tai PK-yritysten tukemisen (TL2) tai työmarkkinoiden (TL3) tai elinikäisen oppimisen kehittämisen (TL4) rahoituslinjoja voisi nähdä osana köyhyyden vastaista politiikkaa.

EU:n komission linjauksista huolimatta – tai ehkä juuri niiden vuoksi, epäilee Bulgarian delegaatiosta Juliy Zhotev puheenvuorossaan – köyhyys on lisääntynyt Euroopassa 20 viime vuoden aikana. Hän pohtii myös, että kansalaisliikkeiden asema Euroopassa on heikentynyt, ja kansalaiset ovat kuin komenneltavia lapsia. Kokoustauolla kuulen Unkarin EAPN-koordinaattorin huolestuttavaa puhetta maansa kansalaisjärjestöjen putinmaisesta kohtelusta .

Alivaltiosihteeri (undersecretery) Franca Biondelli Italian työ- ja sosiaaliministeriöstä – Italia on nyt EU:n puheenjohtajamaa – herättää muistoja omasta lapsuudestani. Italiassa tuetaan heikoimmassa asemassa olevia perheitä tarjoamalla niiden lapsille koulussa ateria. Siellä ei ole meikäläistä kaikille kuuluvaa kouluateriakäytäntöä. Muistan kuinka helpottavaa oli, kun alakoululaisena 1960-luvun alussa minulle ei osunut kunnan köyhimmille lahjoittamia kumisaappaita. Tiedän että Euroopassa on erilaisia tapoja organisoida hyvinvointipalveluja, mutta tässä residuaalinen alkaa olla jo leimaavaa, osoittelevaa. Köyhien leimaaminen olikin seminaarissa alati esiin nouseva teema.

Rakennerahastoteema vei vääjäämättä pohtimaan projektiyhteiskunnan haasteita. Hankemaailmaa vaivaa moniaalla korruptio. Erityisesti italialaiset olivat sitä mieltä. Suomessa on toisin. ESR-rahoitteisessa hankkeessa jossa itse toimin (työttömien yhdistysten kehittäminen, työttömien voimaannuttaminen), jokainen pullakin lasketaan ja tilitetään.

Hankkeilta vaaditaan jatkuvaa innovatiivisuutta: aina pitää keksiä jotakin uutta. Jo keksittyä ei ehditä juurruttaa, kun hankkeesta on riennettävä uuteen. Kahden vuoden rahoitukset ovat liian lyhyitä. Myös byrokratia puhutti. Hankerahoitusten hakeminen suuntautuu yhä suurempiin projekteihin. Pienillä yhdistyksillä ei ole voimavaroja eikä osaamista hakea rahoitusta. Kaivattiin kepeämpiä rahoitusmuotoja, könttä- ja ennakkorahoitusta. Kansalliset viranomaiset voisivat jatkaa järjestöjen hankkeita ja ottaa niiden innovaatiot ”omaan tuotantoonsa”.

Osallisuus ja osallistaminen pulpahtelivat esiin keskusteluissa tuon tuosta. Miksei EU luota enemmän järjestöjen ymmärrykseen köyhien asemasta, kysyttiin. Kuinka talous ja kasvu ensimmäisenä arvona mahdollistaa osallistavan, inklusiivisen kehityksen Euroopassa? Jäämme odottamaan mitä Junckerin tulevan komission inklusiivisen kasvun ohjelma pitää sisällään. Ainakin paljon rahaa, 300 miljardia euroa!

Suomen delagaation jäsenet kommentoivat PEP-tapaamista myös näin:

– Kiinnostava kokous, jossa oli mahdollisuus peilata Euroopan tilannetta. Osassa maita rakennerahasto rahat eivät olleet niiden ryhmien ulottuvilla, joita paikalla oli. Byrokratiaa on EU:ssa liikaa.
– Ehkä joku muu teema olisi ollut parempi. Tosin workshopissa oli kiinnostavaa keskustelua.
– Esiin nousi huoli karkaako tulevaisuuden kuulemiset niiltä mailta, joissa köyhän tai vammaisen ei ole mahdollista oppia englantia. Siis köyhätkin jakaantuvat. Eri maiden todellisuus on hyvin erilainen. Vammaisia oli huolestuttavan vähän paikalla.
– Kontaktien luominen ja organisaatioon tutustuminen oli tärkeää.
– Ruokailu oli pettymys, dieettejä ei huomioitu kuin iltaruokailuissa.
– Kuljetus toimi huippuhyvin.
– Päätöstilaisuus oli liian pitkä klo 9-13 (vain viiden minuutin tauko).
– Kokouksen suurin anti osanottajille oli varmastikin se, että saavat voimaa omaan työhönsä kussakin maassa, kun näkevät samaa työtä tehtävän lähes jokaisessa EU-maassa. Suurelle pääomalle runsaan sadan hengen kokous on yks hailee.
– Pep- kokouksissa on panostettava tulkkauksiin, muuten kokouksiin tulevien ääni ei kuulu ja vain ”kauniit ja rohkeat” keskustelevat niistä toisista. Järjestelyt, tunnelma ainakin korkealla.
– Pohdintaa: saavatko köyhät valittaa tai vaatia hyvää tai ollenkaan palvelua.

Kyseessä oli jo 13. jokavuotinen köyhyyttä kokeneiden tapaaminen. Joka vuosi mukana on delegaatio myös Suomesta.

Lisätietoja löytyy EAPN Euroopan verkkosivuilta: http://www.eapn.eu/en/news-and-publications/press-room/eapn-press-releases/words-are-not-enough

Jouni Kylmälä

PS. Arjan mukana oli pieni ankka suomenlippunsa kanssa. Lisätietoja Ankasta: Syntymäaika ja paikka: Vantaan kaupungin kuntouttava työtoiminta Vantaan Valo keväällä 2014. Elämäntehtävä: laventelituoksupussi liinavaatekomeroon. Ankan oma käsitys elämäntehtävästään: Viettää omaehtoista matkalaukkuelämää. Ja se onkin jo kiertänyt maapallon, Amerikan mantereen poikki, Vietnam, Singapore ja nyt Brysselissä ja nähnyt paljon elämää ja köyhiä ihmisiä. Ankka käy välillä Vantaan Valon työpajalla tuomassa viestiä köyhille. Unelmoiden pienikin voi elää suurta elämää, että ei pidä ainakaan antaa periksi. Pienen Ankan matkassa -seikkailut jatkuvat…

PeP 2014