Anastasia Lapintie: Ihmisoikeudet eivät ole valikoitavissa

22.12.2016

Maahanmuuttoon ja siirtolaisuuteen liittyvä keskustelu luisuu helposti semantiikaksi siitä, mitä milläkin sanalla tarkoitetaan – tai miten eri tahot ne tulkitsevat. Turvapaikanhakijat, pakolaiset, paperittomat ja EU-alueella liikkuvat työnhakijat saattavat kaikki mennä samaan nippuun. Käsitteiden moninaisuus ja sirpaleiset oleskelulupajärjestelmät hämmentävät usein ammattilaisiakin. Poteroitunut väittely ihmisten tilanteiden todellisuudesta ja tavoitteista hämärtää, mistä oikeasti oli kysymys: oikeista ihmisistä ja heidän ihmisoikeuksistaan.

Viime viikkoina on ilmestynyt monia hyviä puheenvuoroja paperittomista henkilöistä ja heidän haavoittuvasta asemastaan. Olen kiitollinen, että niin moni on osannut sanoa paremmin ne asiat, joita olin itse tähän blogiin luonnostellut. Koen silti tarpeen alleviivata tätä: henkilöllä ei välttämättä ole lakiin perustuvaa oleskeluoikeutta tai nykykartaston mukaisen valtion kansalaisuutta, mutta se ei riisu hänen ihmisarvoaan tai ihmisoikeuksiaan. Paperittomuus ei muuta ihmistä, se muuttaa järjestelmän suhtautumisen häneen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määrittelee paperittoman  yksinkertaistaen henkilöksi, jonka oleskelulupa on umpeutunut, maahantulo tai maassa oleskelu ei ole luvallista, jolla ei ole oleskelun edellytyksenä olevaa sairausvakuutusta, tai jolla on oleskeluoikeus, muttei vakuutusturvaa sairaanhoidon varalle.

Siihen yksinkertaistaminen loppuukin. Meiltä puuttuu lainsäädäntöä ja linjauksia paperittomien henkilöiden tilanteisiin. Heidän perusoikeuksiaan kyseenalaistetaan päivittäin – oikeutta terveydenhuoltoon, asumiseen, toimeentuloon. Terveydenhuoltoon on oikeus vain kiireellisistä hoitoa edellyttävissä tilanteissa. Tällöinkin henkilö on itse vastuussa hoidon kustannuksista. Vain muutama kunta on tehnyt paikallisia linjauksia lasten ja raskaana olevien oikeudesta kiireellistä laajempaan terveydenhuoltoon. Sosiaali- ja terveysministeriönkin valtakunnallinen ohjeistus on viipynyt.

Asumisen kohdalla on Helsingin kaupungissa väitelty muiden kuin kuntalaisten oikeudesta hätämajoitukseen. Yhtä lailla ongelma on myös tuetussa asumisessa, kun henkilö ei ole saanut oleskeluluvalleen jatkoa tai jatkon saaminen vaikuttaa uhatulta. Helsingin kaupungin linjauksesta rajata muut kuin kuntalaiset hätämajoituksen ulkopuolella on kanneltu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Ratkaisua odotellaan vielä, mutta kaupunki päätyi lopulta muuttamaan käytäntöjään ja avaamaan hätämajoitusmahdollisuudet kaikille tarvitseville.

Toimeentulotukeen liittyen kunnilla on ollut omia paikallisia linjauksiaan koskien ulkomaalaisia. Apulaisoikeusasiamies on kuitenkin ratkaisussaan todennut, ettei oikeutta toimeentulotukeen ole laissa sidottu oleskeluoikeuteen. Pelkästään pysyvän oleskeluoikeuden puuttuminen ei merkitse sitä, että henkilön voidaan katsoa oleskelevan tilapäisesti kunnassa tai olevan oikeutettu pelkästään kiireelliseen toimeentulotukeen. Oleskelun luonne ja toimeentulotuen saamisen muut edellytykset on selvitettävä yksilöllisesti jokaisen hakijan kohdalla (ks. apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu).

Ongelmana nähdään ilman oleskeluoikeutta Suomessa olevat ihmiset. Olisiko suurempi ongelma kuitenkin lainsäädännön puutteet tai kyvyttömyys soveltaa sääntelyä muuttuneessa maailmassa? Sillä kuten Pakolaisneuvonnan Paperittomat-hankkeen Meri Korniloff ja Jasmiina Jokinen bloggasivat, ”oikeuksien toteutuminen edellyttää selkeää lainsäädäntöä, poliittisia linjauksia, viranomaisohjeita sekä parempaa tietämystä paperittomien oikeuksista.”

Ihmisoikeudet ovat universaaleja, luovuttamattomia ja perustavanlaatuisia. Ne eivät ole valikoitavissa, vaan kuuluvat yhtäläisinä kaikille. Ihmisoikeuksien kaventaminen joltakin ihmisryhmältä merkitsee, että oikeuksia voidaan rajoittaa muiltakin ryhmiltä. Myös sinulta ja minulta. Kaikkien ihmisten yhtäläisten ihmisoikeuksien puolustaminen on myös omien oikeuksiemme puolustamista.

Jos alamme oikeuttaa toisten ihmisten huonompaa kohtelua, oikeuksien rajoittamista tai ylipäätään kyseenalaistaa heidän ihmisarvoaan, käyvät ihmisten yhteiskunnalliset paikat kovin kapeiksi. Mitä toimintavaihtoehtoja jää ihmiselle, jolla ei ole mitään menetettävää? Mihin voi mennä ihminen, joka ei ole minnekään tervetullut? Miten hän hankkii toimeentulon, missä hän asuu? Miten hän voi luottaa järjestelmään? Paperittomana on myös vailla oikeusturvaa, alttiina hyväksikäytölle.

Sisäministeriön toimenpidesuunnitelma laittoman maassa oleskelun ehkäisyyn ja hallintaan nojaa käytäntöjen tiukentamiseen ja ihmisten palauttamiseen. Ongelmat eivät koskaan ole poistuneet sillä, että ne poistetaan näkyviltä tai kielletään. Ihmisoikeuksien julistus lähtee siitä, että meille on annettu järki ja omatunto. Nähdäkseni ne ovat myös kelpo välineitä yhdenvertaiseen yhteiskuntaan.

Anastasia Lapintie
Kirjoittaja työskentelee Kriminaalihuollon tukisäätiössä ja on EAPN-Finin hallituksen jäsen