9.4.2015

Suomessa lapsiperheet olivat keskituloisia pitkälle 1990-luvulle asti. Nykyään 100 000 lasta elää vähävaraisessa perheessä. Se heikentää monella tavalla lapsuutta. Perheen varattomuuden on todettu mm. vähentävän lasten ystäviä ja muuta sosiaalista elämää. Lapsella on harvoin varaa maksullisiin harrastuksiin, ei ehkä mahdollisuutta edes osallistua toisen lapsen syntymäpäiville. Köyhyys myös vähentää vanhemmuutta, heikentää terveyttä, jopa alentaa koulutustasoa. Elintavatkin ovat epäterveellisemmät kuin muiden lasten.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Okkonen havaitsi, että jos lapsiperheiden tilastoista poistetaan yhden vanhemman perheet, niin pienituloisia lapsiperheitä ei juuri ole. Päinvastoin jäljelle jääneiden kahden vanhemman perheiden käytettävissä olevat tulot kotitalouden kulutusyksikköä kohden ovat jopa suuremmat kuin muun väestön. Näiden perheiden tulot ovat myös kasvaneet viime vuosikymmenenä päinvastoin kuin yhden vanhemman perheiden, joiden vastaavat tulot ovat vähentyneet. Kuilu yhden ja kahden vanhemman lapsiperheiden välillä on kasvanut kasvamistaan.

Myös toinen muutos on tapahtunut. Vielä 1990-luvun alussa yksinhuoltajaäideistä lähes 90 % oli mukana työelämässä. He olivat useammin töissä kuin muut naiset. Nyt yksinhuoltajan työttömyys on kaksinkertainen verrattuna yleiseen työttömyysasteeseen. Työttömyys myös yleistyi koko 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen nousukausista huolimatta. Kuitenkin tutkimusten mukaan on vaikea löytää yhtä työelämään motivoitunutta joukkoa kuin yksinhuoltajat. Töihin haluttaisiin, vaikka rahaa jäisi vähemmän käteen kuin työttömyyskorvauksesta ja asumistuesta. ”On kuin lomalla olisi, kun pääsi töihin!” totesi eräs yh-äiti aloittaessaan työt työttömyyden jälkeen. On mahtavaa, kun saa keskustella toisten aikuisten kanssa, syödä työpaikan lounasruokalassa ja puhua puhelimeen, niin ettei käsivarressa roiku lasta. On vain yksi mutta. Lapsen hoito täytyy olla hyvin järjestetty.

Onko hoivapalveluita riittävästi? Vastaavatko ne nykyisen työelämän vaatimuksia, jossa on runsaasti epätyypillistä työaikaa: ilta- ja viikonlopputöitä. On viitteitä siitä, ettei lastenhoitopalvelut ole pysyneet työelämän muutostahdissa mukana. Se heikentää kaikkien lapsiperheiden mahdollisuutta yhdistää perhettä ja työelämää, mutta kaikkein vaikeimmassa asemassa ovat sellaiset yhden vanhemman perheet, joilla ei ole tukiverkkoja lainkaan. Erityisen tärkeä henkilö on lapsen toinen vanhempi. Lapsi tarvitsee yhteyttä häneen, jotta hän ymmärtäisi omaa käyttäytymistään. Mutta on myös todettu, että jos lapsen arki on jaettu kummankin vanhemman kanssa, yhden vanhemman perheissä ei ole vaikeuksia yhdistää perhettä ja työelämää. Tarjoaako yhteiskunta riittävästi tukea erovanhemmille, jotta tämä tilanne saavutettaisiin?

Heljä Sairisalo

Kirjoittaja on Yhden Vanhemman Perheiden Liiton toiminnanjohtaja. Liitto on 40-vuotias lastensuojelujärjestö, jonka tavoitteena on edistää yhden vanhemman perheiden lasten hyvinvointia.