Kirjoittaja: Kari Aro, kokemusasiantuntija

Ensin mietin pitkään, mitä kirjoitan ja miten. En ole tottunut kirjoittamaan pitkiä juttuja. Ajattelin kirjoittaa omista kokemuksistani ja siitä, mitä muistan näistä kahdesta päivästä.

The Brussels Timesissa oli jo kattava juttu kokouksesta. En käy tässä läpi samoja asioita, vaan kerron omista kokemuksistani ja siitä, mitä itse puhuin ja koin tapahtuman aikana.

Maanantai – saapuminen Euroopan parlamenttiin

Maanantaina saavuin matkojen jälkeen Euroopan parlamentille puolen päivän aikaan. Meitä oli lisäkseni Liettuasta, Puolasta, Romaniasta, Kyprokselta, Maltalta, Hollannista, Norjasta, Sloveniasta, Ranskasta ja Slovakiasta.

Ensin oli rekisteröityminen ja kulkuluvan haku. Turvatarkastusten jälkeen haimme lounasta mukaan, koska aikataulu oli jo jäljessä. Sieltä menimme porukalla Euroopan historian taloon. Sen jälkeen ehdimme syödä.

Sitten pääsimme tapaamaan isäntäämme, bulgarialaista europarlamentaarikkoa Hristo Petrovia. Ensin hänen avustajansa kertoi meille, miten EU-parlamentti toimii.

Hristo Petrov kertoi meille työstään, etenkin lapsiköyhyyden vähentämisestä. Hän puhui siitä, kuinka jokaiselle tulisi taata koulutus ja mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen. Keinoina hän mainitsi muun muassa koulutusmahdollisuudet, turvallisen elämän ja digitaalisen turvallisuuden.

Sen jälkeen vihdoin hotellille ja syömään. Takaisin hotellilla olin klo 23, ja nukkumaan pääsi melko pian. Herätys oli klo 7 ja liikkeelle lähdettiin jälleen klo 8.

Tiistai – köyhyyden vastainen päivä

Tiistaina menimme suoraan Euroopan parlamentille kokoussaliin, jossa oli aamupalaa.

Päivän ohjelmassa oli paneelikeskusteluja ja puheenvuoroja. Oli tärkeää kuulla muiden maiden kokemuksia köyhyydestä ja siitä, miten eri puolilla Eurooppaa yritetään vaikuttaa tilanteeseen.

Avauspaneeli ja Pep Stalon puhe

Avauspaneelissa Kyproksen Pep Stalo piti puheen, joka jäi mieleeni.

Hän kertoi, kuinka köyhyys ei tarkoita vain asunnottomuutta tai kadulla elämistä. Se tarkoittaa myös sitä, että joutuu luopumaan tavallisista arjen asioista, kuten ruoasta, kodista, vaatteista, puhtaasta vedestä, lämmityksestä, terveydenhuollosta ja koulutuksesta.

Hän kertoi myös omasta elämästään ja siitä, miten köyhyys oli kulkenut mukana sukupolvelta toiselle. Hän oli joutunut tekemään kahta työtä, ja vaikeuksien kasvaessa perheen koti oli myytävä terveydenhoitokulujen kattamiseksi.

Hänen viestinsä oli, että köyhyydestä puhutaan paljon ja sen poistamiseksi tehdään suunnitelmia, mutta konkreettiset teot ja sitovat tavoitteet puuttuvat liian usein.

Puheessa nousi esiin myös ristiriita: samaan aikaan kun köyhyyden poistamisesta puhutaan, sosiaalisiin oikeuksiin ja sosiaaliturvaan kohdistuu leikkauksia.

Tämä herätti paljon ajatuksia. Köyhyyden torjuminen ei voi olla vain kauniita sanoja ja tavoitteita paperilla. Tarvitaan konkreettisia tekoja.

Oma puheenvuoroni

Ensimmäisessä paneelissa pidin itse puheenvuoron. Puhuin köyhyydestä, sen syistä ja siitä, miten sitä voitaisiin vähentää.

Köyhyydellä on monia erilaisia syitä.

Yleisiä syitä ovat sukupolvelta toiselle periytyvä köyhyys, asunnottomuus, koulutuksen puute, työpaikkojen puute sekä alkoholiin, huumeisiin ja mielenterveyteen liittyvät ongelmat.

Miten köyhyyttä voitaisiin ratkaista?

Teoriassa yksinkertaisin ratkaisu olisi maksuton koulutus kaikille. Sen jälkeen ihmiset voisivat löytää työpaikkoja.

Koulutus voi kuitenkin vanhentua, jos työttömyys jatkuu pitkään.

Esimerkiksi Suomessa työttömyys on EU korkeimpia, yli 10 prosenttia. Nuorisotyöttömyys on jo noin 20 prosenttia.

Olen itse yli 50-vuotias. Olen päivittänyt osaamistani ja koulutustani, mutta siitä ei ole ollut apua työn löytämisessä.

Olen ollut työttömänä kolme vuotta. Vaikka etsin jatkuvasti töitä, en ole vieläkään onnistunut löytämään työpaikkaa.

Kun taloudella menee huonosti, kaikilla pitäisi olla oikeus kohtuulliseen sosiaaliturvaan. Sen pitäisi taata asunto ja kohtuullinen elintaso.

Tämä on osa pohjoismaista hyvinvointimallia.

Suomessa nykyinen hallitus heikentää tätä mallia. Sosiaaliturvaa on leikattu erittäin laajasti. Samanlaisia leikkauksia tehtiin 1990-luvun talouskriisin aikana.

Myös työttömyysturvaa on heikennetty ja sen saamista on vaikeutettu. Leikkaukset ovat kohdistuneet myös muihin sosiaaliturvan muotoihin, kuten toimeentulotukeen.

Jokaisella pitäisi olla koti.

Suomen Asunto ensin -malli on auttanut vähentämään asunnottomuutta.

Töihin on vaikea mennä, jos asuu puistossa.

Valitettavasti asunnottomuus on jälleen kasvussa Suomessa monen vuoden jälkeen.

Köyhyys voi tarkoittaa myös sitä, ettei ihmisellä ole tarvittavia digitaalisia taitoja tai mahdollisuuksia käyttää arjessa tarvittavia palveluita. Esimerkiksi terveyspalveluiden käyttäminen voi silloin olla vaikeaa.

Myös yksilöillä on vastuunsa. Ihmiset tarvitsevat kuitenkin tukea silloin, kun elämässä tulee vastaan vaikeuksia.

Kuka tahansa voi menettää työpaikkansa, joutua avioeroon tai sairastua.

Tällaisissa tilanteissa yhteiskunnan pitäisi auttaa ihmisiä selviytymään elämänsä vaikeimmista ajoista.

Kukaan ei valitse köyhyyttä

Se, pystymmekö vähentämään köyhyyttä merkittävästi, on viime kädessä poliittisen tahdon asia.

Ja aivan rehellisesti sanottuna: se, joka keksii keinon ratkaista köyhyysongelman, ansaitsee Nobelin palkinnon – ja luultavasti useammankin.

Kiitos.

Yllättävä kohtaaminen kahvitauolla

Puheenvuoroni jälkeen oli kahvitauko, ja siellä tuli yllättävä tapaaminen. Selkäni takaa kuului lähes selvällä suomen kielellä: hyvä puhe ja vastaukset kysymyksiin.

Oli mukava yllätys tavata nuorehko nainen Tallinnasta. Juttelimme hetken, ja oli hienoa huomata, miten eri puolilta Eurooppaa tulevat ihmiset voivat löytää yhteistä puhuttavaa.

Keskusteluja ja uusia tuttavuuksia

Toisessa paneelissa Norjan Pep piti puheen. Hän kertoi, kuinka tärkeää on saada köyhyyttä kokevien ihmisten ääni kuuluviin ja muistuttaa päättäjiä siitä, että köyhyyden torjumisessa on kyse ihmisten elämästä, ihmisarvosta, tasa-arvosta ja perusoikeuksista.

Päivien aikana oli paljon keskusteluja ja paljon muutakin, mitä kahteen päivään oli tungettu. Oli hyvä kuulla muiden kokemuksia ja ajatuksia sekä tavata ihmisiä, jotka tekevät työtä samojen asioiden eteen.

Köyhyyttä kokevien ihmisten osallistuminen päätöksentekoon on tärkeää. Meillä on omakohtaista kokemusta siitä, mitä köyhyys tarkoittaa arjessa. Siksi meillä pitää olla mahdollisuus osallistua keskusteluun silloin, kun tehdään meitä koskevia päätöksiä.

Pelkkä kuunteleminen ei riitä, jos mikään ei muutu. Tarvitaan tekoja, jotka näkyvät ihmisten elämässä.

Lopuksi

Oli ilo olla mukana tapaamisessa ja saada mahdollisuus puhua europarlamentaarikkojen kuunnellessa Euroopan parlamentissa.

Kokemus oli tärkeä. Oli hienoa päästä kertomaan omista kokemuksistani ja kuulla muiden maiden tilanteista. Köyhyys koskettaa monia ihmisiä eri puolilla Eurooppaa, vaikka tilanteet ja olosuhteet vaihtelevat.

Toivon, että tällaiset tapaamiset johtavat myös konkreettisiin muutoksiin. Köyhyyden vähentäminen ei saa jäädä vain tavoitteiksi ja lupauksiksi.

Kukaan ei valitse köyhyyttä. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus kohtuulliseen elämään ja tulevaisuuteen.

Lue lisää paikallisen lehden jutusta: https://www.brusselstimes.com/belgium/2364536/people-experiencing-poverty-urge-eu-to-turn-promises-into-action