Tervetuloa vastaamaan kyselyyn, joka tutkii köyhyyttä ja siihen liittyviä elinolosuhteita. Kyselyllä pyrimme selvittämään ja havainnoimaan, miten hallituksen tekemät leikkaukset sosiaaliturvaan ovat vaikuttaneet niukassa taloudellisessa tilanteessa elävien arkeen. Vastaukset ovat anonyymejä ja auttavat meitä ymmärtämään paremmin köyhyyden vaikutuksia ihmisten elämään.
Kyselyn ovat laatineet Suomen Köyhyyden vastaisen verkoston EAPN-Finin kansalaistoimintaryhmä ja Kuka Kuuntelee Köyhää? -verkosto. Kyselyn tuloksia käytetään EAPN-Finin edunvalvontatyössä ja viedään tiedoksi eteenpäin eri tasoille päätöksentekoon. Kyselyä käytetään pohjana marraskuun toisella viikolla järjestettävän valtakunnallisen Köyhyysviikon suunnittelussa.
Kyselyaineistosta ei voi tunnistaa yksittäisiä vastaajia. Avovastauksissa kohdassa muu voit halutessasi kertoa tarkemmin tilanteestasi ja mistä olet hakenut/saanut apua. Kaikki vastaukset ovat arvokkaita ja tärkeitä. Vastausaikaa on kesäkuun loppuun asti. Vastaa mahdollisimman pian.