Pääsin juhannuksen jälkeisellä viikolla vierailemaan SuomiAreenassa. Tapahtuma kokoaa eri alojen asiantuntijoita sekä valtakunnan päättäjiä keskusteluihin, joita voi seurata vapaasti paikan päältä tai MTV3 Katsomosta. 

Olen hyvin tietoinen etuoikeutetusta asemastani, että minulla oli mahdollisuus olla kuuntelemassa tapahtumaa työajalla. SuomiAreenassa puhutaan monien sellaisten ihmisten asioista, joilla ei ole mahdollisuutta tai voimavaroja osallistua itse yhteiskunnalliseen keskusteluun. Poikkeuksena tähän SuomiAreenan tapahtumista on Erilainen Mingle, joka nimenomaan pyrkii tuomaan yhteen erilaisia ihmisiä ja antamaan haasteita kohdanneille mahdollisuuden saada ääntään kuuluviin. 

SuomiAreenan teemana on tänä vuonna demokratia ja sivistys. Työnantajani Sininauhaliitto antoi oman tärkeän panoksensa teemaan Demokratian kulissit kunnossa? -paneelikeskustelullaan, jossa arjen demokratiatyötä kuvattiin hienosti ja koskettavasti Porissa sijaitsevan kohtaamispaikka Lissun kautta. Kohtaamispaikkaan jokainen on tervetullut juuri sellaisena kuin on. 

Ääneen pääsivät Lissun kävijät, työntekijä, tutkija sekä Porin kaupunginjohtaja. Paneelin voimakas viesti oli se, kuinka kohtaamispaikan rooli arjen demokratiatyössä on aivan valtava: on tärkeää, että on joku paikka, jossa ihmiseen lähtökohtaisesti luotetaan, eikä luokitella esimerkiksi ulkonäön perusteella toisen luokan kansalaiseksi. 

Ehkä kaikista voimakkaimman vaikutuksen minuun tekivät kaksi sivistystä käsittelevää sessiota. Ensimmäisellä oli osuva nimi Olipa kerran sivistys – entä sen tulevaisuus? Se johdatteli pohtimaan sivistyksen olemusta ja tarkoitusta. Keskustelusta jäi itselleni mieleen kaksi asiaa. Ensimmäinen oli jaettu käsitys sivistyksestä avarakatseisuutena, haluna hakeutua dialogiin; Adina Nivukosken hienoin sanoin ”kykynä ymmärtää toisen elettyä elämää”. Toinen oli kysymys siitä, onko meillä aiemmin ollut vahvempi visio sivistyksen merkityksestä kansakunnalle.

Meillä on kaikesta tietoa enemmän kuin koskaan, tämä tuli myös paneeleissa vahvasti ilmi. Minä huomautan, että ilmeisesti meillä on kuitenkin vähemmän sivistystä. Yhteiskunnallisten jakolinjojen sementoituessa ja ylisukupolvisen huono-osaisuuden tiukentaessa otettaan osasta väestöstä tilanne huutaa toimenpiteitä, mikäli emme halua hyväksyä tätä uudeksi todellisuudeksemme. 

Voisiko tämän ratkaista niin yksinkertaisella asialla kuin sivistyksen lisäämisellä? Jos meillä kaikilla olisi kyky ymmärtää toisen elettyä elämää, olisiko meillä niin paljoa toiseuttavia rakenteita, epäluottamusta ja aliresursoituja julkisia palveluita? Voisimmeko siinä tilanteessa mitenkään sallia sitä määrää köyhyyttä, joka meillä Suomessa on?

Tähän keskusteluun haluan haastaa kaikki kansalaiset, päättäjät ja yhteiskunnalliset vaikuttajat.

Jenni-Emilia RonkainenSuunnittelija, Sininauhaliitto Päiväkeskus 2025-hanke