Mitä olinkaan mennyt lupaamaan? Jännittää niin, että vatsaa vääntää. Olen matkalla Helsingin yliopiston Tiedekulmaan ”Metropolialueen köyhyys ja sosiaaliala” -tilaisuuteen panelistiksi kertomaan kokemusasiatuntijana köyhyyden vaikutuksista elämääni.

Olin talven aikana päässyt eroon valtavasta, musertavasta häpeäntunteesta, jonka elämäntilanteeni oli niskaani rojauttanut. En ollut aiemmin kertonut ajatuksiani kovinkaan julkisesti, ainoastaan EAPN-Finin kansalaistoimintaryhmän kokouksissa pienelle tutulle porukalle. Olen kyllä utelias luonteeltani, kokeilunhaluinen ja haluan haastaa itseäni tekemään uusia asioita. Olinko kuitenkin liian optimistinen?

Työttömyys ja köyhyys nakertavat itseluottamusta

Työttömyys, yksinäisyys, köyhyys sekä viime vuosina koetut surut olivat nakertaneet itseluottamusta, kalunneet elämännälkääni ja kasvattaneet epävarmuutta. Ne tekivät minusta varovaisen ja mieluummin syrjään vetäytyvän kuin esillä olevan.

Nyt yliopiston Tiedekulmassa kokoontuvassa porukassa olen ainoa, joka ei ole tottunut puhumaan isoille joukoille. On THL:n tutkija, Kuntaliiton strategia- ja kehitysjohtaja, yliopistolehtori. Kansalaistoimintaryhmän koordinaattorin, Jouni Kylmälän pyynnöstä olin päättänyt lähteä mukaan. Näitä pohtien ja rohkeutta keräten saavuin paikalle.

Ystävällinen vastaanotto. Puhujille oli varattu lavan vierestä oma pöytä. Paikalla olijat esittäytyivät, sanoivat muutaman sanan luontevasti. Hälinää ja viime hetken säätöä, ihmisiä työssään, tulijoita, kyselijöitä, odottava ilmapiiri.

Jännitys katosi hiljalleen. Kuuluin tänään tähän joukkoon. Katselin ympärilleni. Väkeä oli saapunut yllättävän paljon. Bongasin muutaman tutun henkilön yleisöstä.

Valtaisa helpotus: en ollutkaan se ”outo”

Tilaisuus alkoi. THL:n tutkijan avaus köyhyyttä kokeneiden kokemuksista. Minun elämästänikö hän kertoo?

Valtaisa helpotus. En ollutkaan se ”outo”, jota ystäväni hieman vierastavat. Yllättävä huomio, kuinka samoja asioita ihmiset kotikaupungissani ovat kokeneet. Tiesin toki, että en ole yksin näiden ajatusten kanssa, mutta lähipiirissäni tai ystävistäni kukaan ei koskaan ollut puhunut mitään tuollaista. Tosin eivät he olisi voineetkaan, sillä kaikki toiset ovat työelämässä.

Seuraavat puhujat tarkastelevat asiaa hieman eri suunnista. Sieltäkin löydän yhtymäkohtia nykyiseen elämääni. Tässä kohtaa uteliaisuuteni on herätetty. Haluan kuulla lisää. Haluan tietää lisää. ”Vanha” sisäinen tuttu minä.

Ilahdun. Eihän tässä muuta voi, kuin ilahtua. Tämä tuli nyt parhaaseen mahdolliseen hetkeen, sillä seuraavana on vuorossa se osuus, jossa olen mukana. Jounilta saan viimehetken rohkaisut ja ystävälliset sanat. Olimme saaneet etukäteen kysymykset, joita paneelikeskustelussa pohdittaisiin. Keskustelu sujuu luontevasti, puheenvuoroja jaetaan jokaiselle. Enää ei jännitä, tämä on mielenkiintoista.

”Köyhyyttä ei pääse pakoon eikä siitä saa lomaa”

”Pikkuhiljaa joutuu luopumaan niin monesta asiasta. Sitten jää vaan pakolliset menot, joita ei niitäkään pysty enää hoitamaan. Se haavoittaa monella tavalla ja syvästi. Eläminen työmarkkina-, toimeentulo- ja asumistuella on ihmisarvoa alentavaa. On erittäin stressaavaa ja kuluttavaa miettiä pelonsekaisin tuntein, jos jotakin yllättävää rahanreikää syntyy, kuinka siitä selviää. Köyhyyttä ei pääse pakoon eikä siitä saa lomaa. Elät sen kanssa 24/7.”

Keskustelu päättyy. Moni asia jäi käsittelemättä. Tämä oli hyvä alku Pääkaupunkiseudun Praksiksen ja Soccan, pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskuksen ”Metropolialueen köyhyys ja sosiaaliala” kaksivuotiselle teemakaudelle.

Haluan antaa kanssakulkijoille kertomuksellani lohtua, uskoa siihen, että vaikka taloudellinen tilanne on roimasti pakkasella elämän näyttäessä surkeaa sekä kurjaa puoltaan, niin jonakin päivänä saatat olla puhumassa kipeistäkin asioista, tilaisuudessa, jota et muuten olisi edes noteerannut aiemmin. Siitä alkaa voimien kerääminen, taistelu selviytymisestä.

Kiehtova kokemus voimaannutti vaikuttamaan ja kouluttautumaan

Tämän ensimmäisen voimaannuttavan ja kiehtovan kokemuksen jälkeen olen käynyt tilaisuuksissa kuuntelemassa ja puhumassa. Olen osallistunut muun muassa Ihmisoikeusliiton seminaariin ”Riittävä toimeentulo – kyse on ihmisoikeudesta!” ja käynyt kertomassa tarinaani Praksiksen ”Köyhyyden anatomia” -seminaarissa. Olen antanut haastattelun sekä MTV:lle että YLE:lle.

Olen osallistunut Euroopan EAPN:n järjestämään ”Capacity Building” -koulutukseen, jossa avautui täysin uusi sosiaalisen median maailma. Opin kuinka some taipuu kampanjoiden rakentamiseen, viestintään sekä oman tärkeän asian esille tuomiseen.

Kuulun Malmin seurakunnan ”Diakonia kansalaisvaikuttamisen tukena” -projektiin. Osallistun kokemusasiantuntijakoulutukseen. Olen mukana Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustuksen saajan valitsijaraadissa.

Olen tavannut mielenkiintoisia ihmisiä, oppinut uusia asioita. Näiden vapaaehtoistöiden toivon auttavan palkallisen työn löytymisessä ensi kevään aikana, jolloin palkkatukityöni päättyy. Olen kokonaan uuden kynnyksellä ihmeissäni ja iloisena. Minä, joka en 1,5 vuotta sitten nähnyt huomiseen musertavan häpeän läpi. Elämännälkäni on löytynyt uudelleen.

Kirjoittaja on palkkatukityössä Helsingin Työkanava HETY ry:ssä. Hän on mukana muun muassa EAPN-Finin Kansalaistoimintaryhmässä ja Kunnioittavasti köyhyydestä -raadissa.