Määräaika on umpeutunut ja Kunnioittavasti köyhyydestä -”kisaan” saatiin mukaan 53 artikkelia, ohjelmaa tai kolumnia. Tunnustus jaetaan tänä vuonna neljättä kertaa. Se annetaan toimittajille laadukkaasta köyhyyttä käsittelevästä journalismista.
Ehdokkaita tunnustuksen saajaksi on voinut esittää kuka vaan. Ehdokkaita on myös kyselty eri toimituksista.
Aikakauslehtien juttuja entistä enemmän
Tunnustuksen saajan päättää köyhyyttä kokeneista ihmisistä koostuva raati. Varsinaisen tunnustuksen lisäksi raati voi päättää antaa kunniamainintoja.
Raatilaiset ovat myös tehneet suuren työn löytääkseen ”kisaan” hyviä ehdokkaita. Etsimistä vaikeuttaa kuitenkin se, että suuri osa aineistosta on maksumuurin takana. Mediakenttää on vaikea lähestyä laajasti. Ehdokkaissa on ehkä osin tästä syystä paljon Ylen verkkojuttuja ja kolumneja.
Tänä vuonna mukana on aiempia vuosia selvästi enemmän aikakauslehtien artikkeleita. Valitettavan vähän on juttuja muualta Suomesta kuin pääkaupunkiseudulta. Myös esimerkiksi tv- ja radio-ohjelmia on ehdotettu vähän.
Tervetuloa kuulemaan, mikä ehdokkaista on parhaiten käsitellyt köyhyyttä
Tunnustuksenjakotilaisuus on maanantaina 25.11.2019. Siellä selviää, mitä köyhyyttä kokeneista ihmisistä koostuva raati ajattelee median tavasta käsitellä köyhyyttä ja köyhiä ihmisiä. Tilaisuus on kaikille avoin, mutta ilmoittautumista edellytetään.
Ilmoittautua voi tästä. Itse tilaisuus alkaa kello 15, mutta kahvia ja pientä suolaista syötävää on tarjolla jo 14.30.
Ehdokkaat Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustuksen saajaksi 2019
Tia-Maria Lehto, Diakonia 4/2018
Taloudellinen hätä näkyy diakonian arjessa
Kirsi Hemánus, Yhteishyvä 20.11.2018
Miksi köyhiä perheitä ei ymmärretä?
Milka Krogerus, YLE uutiset 20.12.2018
Yksisarvinen pelasti kuusivuotiaan Elsien joulun – ilman hyväntekeväisyysjärjestöä sairas äiti ei olisi voinut antaa lapsilleen lahjoja
Tiina Karppi, YLE uutiset 23.12.2018 Kuukautisköyhyys on tabu — ”Siinä pitää miettiä, laittaako rahan ruokaan vai kuukautissuojiin”
Tiina Merikanto, YLE uutiset 23.12.2018
Eeva-Liisa Peltonen tietää tulleensa yhteiskunnalle kalliiksi – nuoren naisen elämä on esimerkki siitä, miten sairaus voi suistaa velkakierteeseen kenet vain
Susanna Siironen, YLE uutiset 26.12.2018
Ruoka-avun tarve kasvaa ja leipäjonot pitenevät – Tutkija vaatii nostamaan perusturvaa: ”Ihmiset sinnittelevät hyväntekeväisyysavulla vuodesta toiseen”
Anna-Stina Nykänen, Helsingin Sanomat 6.1.2019
Niukka elämä lyö maahan
Julia Thurén, YLE artikkeli 17.1.2019
”Syö juureksia, ne ovat halpoja” – 10 neuvoa, joita köyhä ei halua kuulla
Jani Kaaro, YLE kolumni 20.1.2019
Miksi maailma on pilalla ja juusto juuttuu kurkkuun?
Ilkka Kivi, Kaleva kolumni 24.1.2019
Miksi puhummekaan niin mielellämme siitä, miten köyhyyden syy on yksilön omassa passiivisuudessa, laiskuudessa ja osaamattomuudessa?
Mari Kahila, YLE uutiset 25.1.2019
“Olen jo monta kertaa joutunut sanomaan lapsille, että tänään ei ole ruokaa” – Vähävaraisissa perheissä eletään nyt vuoden tiukinta aikaa
Pauliina Grönholm, Helsingin Sanomat 30.1.2019
Yksinhuoltajaisä Ilkka tinkii omasta syömisestään, jotta lapsille jäisi edes jotain – HS seurasi perheen elämää yhden kuukauden ajan
Tia-Maria Lehto, Diakonia 2/2019
Haave soittoharrastuksesta toteutui
Hannele Huhtala, ISO NRO 18.3.2019
Katujen köyhää kansaa
Sanna Puhto, Seura 26.3.2019
Näin neljän lapsen köyhä yksinhuoltaja saa 1800 euron palkan riittämään: ”En käy kaupassa – tilaan ruoat netistä kotiin”
Susanna Kuparinen, Journalisti 28.3.2019
Toimittajien keskiluokkaisuus vaikuttaa uutisointiin köyhiä koskevista laeista
Asta Leppä, Yle-kolumni 12.4.2019
Onko jo yleisesti hyväksyttyä teettää työtä ilman palkkaa?
Else Turunen, Kotiliesi 30.4.2019
Köyhyydestä on vaikea nousta, myös vauraassa Suomessa – Susanna, Peppi ja Mikael kertovat, millaista on yrittää pyristellä eroon sosiaalituista
Pauli Juusela ja Susanna Somppi, kuvat: Esko Jämsä, Kirkko ja kaupunki 3.5.2019
Olipa kerran hyvinvointivaltio – sitten yksinhuoltaja osti lapsilleen ruokaa asumistuella, sai häädön ja menetti hiuksetkin
Petri Kosonen, YLE uutiset 8.5.2019
”Ihmisten hätä on vain kasvanut” – Jopa 150 000 suomalaislasta elää köyhyydessä, ja tämä espoolaisäiti tietää, mitä vähävaraisuus todella on
Riitta Tapiomäki, YLE uutiset 22.5.2019
Pukisitko lapsellesi risan ja tahraisen vaatteen? Niitä suomalaiset lahjoittavat yhä enemmän – ”Köyhyys tuntuu aina olevan ihmisen oma vika”
Jani Kaaro, Yle kolumni 30.5.2019
Nöyryytyksen tunne on miltei pahinta mitä on
Anna Patronen ja Ilona Turtola, Yle Horisontti 2.6.2019
Joutuuko köyhä yhä enemmän ruoka-avun varaan?
Matti Rämö, Seura 17.6.2019
Ari selvisi päihderiippuvuudesta ja kodittomuudesta: ”Olen nähnyt paljon kovanaamoja ja narkomaaneja, joiden roolien alla on ihan tavallinen ihminen.”
Sanna Inkinen, Savon Sanomat/Uutissuomalainen 29.6.2019
Isot terveys- ja pienet tuloerot erikoisuutena
Pintaa syvemmälle, Avun toimituksen kokonaisuus Lapsiköyhyydestä, Apu 6/2019
Ulla Veirto
Kun suodatinpussikin on Aarre,
verkossa nimellä Köyhän perheen äiti: ”Lapsilla ei ollut ruokaa – Haimasyöpä oli minulle herätys”
Miksi lapset köyhtyvät?
verkossa kahdessa osassa: Lapsiperheköyhyys: Miksi lapset köyhtyvät?
Köyhän perheen lapsi tuntee syyllisyyttä siitä, että aiheuttaa rahanmenoa
Lanttukevään nälkäiset
Eve Hietamies
Taistele tai kuole! verkossa nimellä Köyhyys koettelee monia yksinhuoltajia: ”Olen koko ajan valmiustilassa: taistele tai kuole!”
Riikka Aapalahti, Uusimaa 7.8.2019
Saako köyhällä olla koiraa?
Päivi Eskelinen, Lehteri 20.8.2019
Köyhien kiusaaminen saisi jo loppua
Hertta-Mari Kaukonen, Seura 26.8.2019
Toimeentulotuki on pienipalkkaisen Jukan, 22, arjen pelastus: ”Tukien nostaminen on yleistä, koska keikkoja ei välttämättä saa paljoa”
Asta Leppä, Suomen Kuvalehti 30.8.2019
Voiko köyhä elää ekosti?
Sanna Puhto, kuvat Vesa Tyni, Kotiliesi 19/2019
Köyhän paras ystävä
Jenna Parmala, kuvat; Susa Junnola, Kotiliesi 19/2019
Hauras silti vahva
Päivi Köngäs, YLE uutiset 19.9.2019
Minna Rautiolla on koira, auto ja Marimekon verhot – vuonna 2019 tavara ei kuitenkaan tarkoita, että olisi rahaa ruokaan
Hertta-Mari Kaukonen, Seura 23.9.2019
Köyhä keliaakikko on tiukilla – Vain osa kunnista korvaa toimeentulotuessa erityisruokavalion kuluja keliakian vuoksi
Hertta-Mari Kaukonen, Seura 1.10.2019
Apteekkien lääkepula koettelee pienituloisia – Pasilla ei ole varaa yli 30 kertaa kalliimpaan alkuperäislääkkeeseen
Seppo Heikkinen, Yle 2.10.2019
Köyhyyden anatomia – tältä näyttää suomalainen köyhyys tilastoissa
Kokonaisuuden yhteydessä Sami Kieksin videot, Yle 2.110.2019
Millaista on köyhän elämä Suomessa?
Palkalla ei pärjää
Sinnittelyä nollatuloilla
Nälkä ajaa leipäjonoon
Auli Viitala, Vihreä Lanka 4.10.2019
Keskiluokka on normi ja siksi unohtuu, että rahalla saa kaiken
Liisa Lahti, Iltalehti 5.10.2019
Köyhä äiti
Niklas Mäkinen & Anu Heikkinen, Yle 6.10.2019
Jos ihminen on tolpillaan ja haluaa ilmaisen hiustenleikkuun, on tervetullut meikäläisen penkkiin
Anu Heikkinen, YLE artikkeli 8.10.2019
Monilla ei ole hajuakaan, miten köyhyys ja huono-osaisuus vaikuttavat lapsiin, sanoo luokanopettaja Maarit Korhonen
Taneli Kylätasku, kuvat: Sirpa Päivinen, Kirkko ja kaupunki 14.10.2019
”Jokainen aamu alkoi sen miettimisellä, missä voisin päästä suihkuun” – turvaan pääseminen on asunnottoman naisen ensimmäinen tarve
Sanna Voltti, MTV 14.10.2019
Jaana on ollut työttömänä yli kolme vuotta ja lähettänyt 170 työhakemusta, tuloksetta – kohtelu on ollut nöyryyttävää: ”Olen 56-vuotias, se on jo ongelmajätettä työmarkkinoilla
Esko Valtaoja, Seura 14.10.2019
Köyhät kyykkyyn, vuosisadasta toiseen – Esko Valtaoja: ”Ajatus, että köyhät ovat ainakin osittain itse syypäitä, elää sitkeässä myös keskiluokassa”
Anna Kivinen, Keskisuomalainen 17.10.2019
Jyväskylässä 72 nuorta aikuista ilman kotia
Ensisuoja tuntui hotellilta
Heikki Kärki, Keskisuomalainen 18.10.2019
Tule vastaan asunnoton
Emilia Korpela, Yle 20.10.2019
Läheiset häpeävät talousongelmiin joutunutta ja kärsivät mukana: ”Mistään hauskasta ei keskustella kuten joskus ennen”
Markku Rättilä, Kaleva 26.10.2019
Köyhyys voi yllättää kenet tahansa – velkaongelman kanssa ei kannata jäädä yksin, sanoo oululainen kokemusasiantuntija
Sari Veikkolainen, Yle 29.10.2019
Silmälasit, hammaslääkäri, uudet kengät – haaveissa turvallinen ja hyvä elämä
Emmi-Liia Sjöholm, Helsingin Sanomat 30.10.2019
Rakkauden luokkaerot
Saku Timonen, Apu 1.11.2019
Lakiin perustumaton automaatti
Tiina Suomalainen, kuvat: Mikko Nikkinen ja Sampo Korhonen, Anna 12/2019
Paljonko sentti voi venyä
Sari Hannikainen, kuvat: Heli Hirvelä, Anna 39/2019
Koskaan ei ole myöhäistä saada sielunsiskoa
Asta Leppä, Kotivinkki
Asta tietää, miltä tuntuu laskea joka ikinen sentti – ”Pienituloisuus kutisti elämäni minimiin”
Erja Saarinen, Kunnioittavasti köyhyydestä -raadin sihteeri