Jouni Kylmälä: Kuuluva, kirkas ja vaikuttava köyhän ääni

Köyhyys on hankala aihe ja politiikan kohde siksi, että kaikki eivät koe sitä. Köyhyys on niin hiljaista, koska se on joidenkin toisten, ’niiden’ ongelma. Outo elämäntapasaareke, vieras maa. EAPN-Finin Kansalaistoimintaryhmä rikkoo köyhyyden hiljaisuutta ja tavoittelee yhteiskunnassa kuuluvaa ja vaikuttaa köyhän ääntä.

Köyhyys on satojen tuhansien ihmisten ongelma Suomessakin. Köyhyysrajan alapuolella elää yli 600 000 ihmistä. Köyhyysraja on yhden hengen taloudella noin 1 200 euroa kuussa. Köyhyydessä eläviä lapsia on noin 120 000. Noin joka kymmenes suomalainen elää köyhyydessä. EU:ssa on pitkälti toista sataa miljoonaa köyhää. Köyhyys on siis iso yhteiskunnallinen ongelma.

Häpeä tukahduttaa monelta rohkeuden

Miksi köyhät eivät sitten pidä enempää ääntä itsessään ja tilastaan? Häpeä tukahduttaa rohkeuden esiintyä omilla kasvoillaan, kun köyhyyskokemuksista keskustellaan. Häpeä kääntyy usein yksinäisen ihmisen sisäiseksi tuskaksi, masentavaksi tilaksi joka halvaannuttaa.

Toisaalta häpeä on kuitenkin yhteisöllisesti, kollektiivisesti tuotettua. Yhteisöt, paikalliset ja poliittiset, tarvitsevat ’niitä toisia’, epäonnistujia, luusereita ikään kuin varoitukseksi. Suomea on pidetty myös häpeäkulttuurina. Jos köyhä kieltäytyy olemasta nöyrä ja häpeissään, syntyy skandaali.

Miksi köyhä olisi määritelmällisesti laiska ja saamaton?

Köyhyyttä koskevassa tutkimuksessa on puhuttu köyhyyskulttuurista. Sillä tarkoitetaan sellaista sopeutumista köyhyyteen, josta on vaikea päästä pois, koska köyhyys koetaan ikään kuin ainoana mahdollisena ja ’luonnollisena’ tilana. Tila on yleensä ylisukupolvinen. Tätä on myös käytetty politiikan välineenä: no eiväthän ’ne’ edes halua tai osaa muuta.

Kun aikoinaan jäin työttömäksi, minua varoiteltiin: älä jää sinne sohvalle. No en jäänyt. Mistä se johtuu että köyhä tai pudonnut olisi jotenkin määritelmällisesti laiska tai saamaton? Pienillä resursseilla sinnittely vaatii paitsi vaivaa myös kekseliäisyyttä – paljon vaivaa ja kekseliäisyyttä myös byrokratian kanssa painiessa. Ja sitä resilienssiä, yllätysten ja pettymysten sietokykyä ja niistä palautumista.

Köyhyys hajoaa erilaisiksi elämäntilanteiksi ja alapolitiikoiksi

Köyhyydestä ei ole ollut yhteisöllisen saati poliittisen identiteettityön välineeksi. Köyhyys hajoaa erilaisiksi elämäntilanteiksi: opiskelijan köyhyys on erilaista kuin pitkäaikaistyöttömän.

Suomessa eikä oikein muuallakaan ole vahvoja köyhyysjärjestöjä eikä liikkeitä: köyhyys jakaantuu erilaisiksi ’alapolitiikoiksi’, kuten asunnottomuudeksi, työttömyydeksi, palvelujenkäyttäjäryhmien ongelmiksi, maahanmuuttokysymyksiksi. Onko köyhyyspolitiikka ylipäätään mahdollinen? Pitäisikö sen olla oma keskitetty politiikkansa vai eri politiikkasektoreita läpäisevä ohjelma?

Euroopan köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto, EAPN, European Anti-Poverty Network toimii myös Suomessa – verkosto piti vastikään yleiskokouksensa Suomessa. Suomen verkosto, EAPN-Fin on 55 sosiaali- ja terveysalan järjestön ja toimintaryhmän foorumi. Sen idea on ylläpitää kriittistä köyhyysnäkökulmaa eri hyvinvointisektoreilla ja vahvistaa köyhyyttä kokeneiden ääntä yhteiskunnassa.

Tuskanhuuto ja tutkimus yhteen

Idea kuuluvasta, kirkkaasta ja vaikuttavasta köyhän äänestä elää verkoston kansalaistoimintaryhmässä. Ryhmä on parinkymmenen aktivistin kuukausittain kokoontuva ’yhtä köyttä -yhdistys’. Ryhmässä on ihmisiä pääkaupunkiseudulta ja muun muassa Lahden seudulta ja Turusta.

Olemme huomanneet, että liian usein köyhän ääni sortuu keskinäiseksi tuskaiseksi valitukseksi, ellei ole jo tukahtunut kokonaan. Vertaishuudolle on oltava paikkansa. Muun muassa Kuka Kuuntelee Köyhää? -verkosto, 3K-verkosto, on koonnut jo kymmenisen vuotta köyhien kokemuspuhetta. Aristoteles kutsui tällaista puhetta pathokseksi, tuskanhuudoksi.

Köyhyystutkimuksen ääntä voidaan kutsua Aristoteleen logokseksi. Kun logos ja pathos löytävät toisensa, voisi odottaa, että köyhän ääni vähän kirkastuisi. 1800-luvun loppupuolella syntyi setlementtiliike Englannissa ja kansankorkeakoululiike muun muassa Tanskassa ja Saksassa. Ajatuksena oli, että akateeminen maailma antaa valistusta köyhille.

Nyt on jo dialogisemman vuorovaikutuksen aika. Köyhyyttä kokeneet ovat erityisasiantuntijoita, joiden ekspertiisiä on käytettävä lainsäädäntötyössä, suunnittelussa ja palvelujen arvioinnissa. Tältä pohjalta voisi syntyä ohjelmia hyvästä elämästä ja myös köyhempiä kansalaisia kunnioittavaa politiikkaa. Sitä Aristoteleen ethosta.

Tulla kuulluksi ja saada kuultu vastaanotetuksi ja ymmärretyksi

Eurooppalainen EAPN verkosto järjestää syksyisin Brysselissä köyhyyttä kokeneiden eurooppalaisen tapaamisen, People experiencing Poverty, PeP , tänä vuonna 18.-19. marraskuuta. Tapaamiseen tulee EU-päättäjiä kuulemaan ihmisten sanomaa.

Myös Suomeen valmistellaan vastaavaa köyhyyttä kokeneiden ihmisten ja päättäjien tapaamista. Jospa joskus meillä olisi kerran vuodessa tapahtuma, johon köyhät ovat kirkastaneet äänensä ja puhuisivat selkeästi siitä, mistä voivat puhua. Tulla kuulluksi. Mutta sanottua pitäisi myös vastaanottaa ja, kuullun pitää tulla ymmärretyksi: tutkimuksen, hallinnon, lainsäätäjän ja yhteiskunnallisten vaikuttajien olisi syytä kiinnostua siitä. Muuten se jää huutavan ääneksi korpeen, maan hiljaisten ääneksi.

Kirjoittaja on EAPN-Finin Kansalaistoimintaryhmän koordinaattori.

Kuvateksti

Kuvassa EAPN-Finin kansalaistoimintaryhmän jäsenet Jouko Vatanen (vas.) Jaana Saikkonen ja Jouni Kylmälä haastattelevat EAPN Euroopan yleiskokoukseen osallistujia 14. syyskuuta 2019.