Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAPN-Fin on laittanut vireille kansalaisaloitteen perusturvan parantamiseksi. Kansalaisaloitteella halutaan nostaa syyperusteisten toimeentuloturvaetuuksien vähimmäistasoa ja takuueläkettä noin tuhanteen euroon kuukaudessa.
Kansalaisaloitteessa esitetään säädettäväksi laki takuutulosta, joka olisi noin tuhat euroa kuukaudessa. Perusturvaetuuksista jäisi verojen jälkeen käteen noin 790 euroa kuukaudessa. Myös takuueläke nousisi noin tuhanteen euroon. Takuutulo turvattaisiin kaikille syyperustaisia perusturvaetuuksia saaville, joita ovat sairaus-, äitiys-, vanhemmuus- ja isyyspäivärahat, kuntoutusraha, peruspäiväraha, työmarkkinatuki ja ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha.
Takuutulo ja takuueläkkeen korottaminen ovat hyvä tapa parantaa suomalaisten perusturvaa.
”Takuutulo ja takuueläkkeen korottaminen parantaisivat noin miljoonan ihmisen taloudellista tilannetta ja mahdollisuuksia suoriutua välttämättömistä menoista”, EAPN-Finin puheenjohtaja Jiri Sironen sanoo.
Suomessa valmistellaan parhaillaan sosiaaliturvan kokonaisuudistusta.
”Perusturvan parantaminen takuutulolla ja takuueläkettä korottamalla olisi tärkeä osa perusturvan uudistamista”, puheenjohtaja Sironen jatkaa.
Suomalainen köyhyys näkyy muun muassa leipäjonojen pidentymisenä ja toimeentulotukihakemusten kasvuna. Puolella miljoonalla suomalaisella on vakavia toimeentulo-ongelmia, koska heidän tulonsa eivät riitä välttämättömiin menoihin ja kohtuulliseen kulutukseen. Perusturva on jäänyt jälkeen ansio- ja hintakehityksestä: Viimeaikaiset perusturvaan tehdyt leikkaukset ja indeksijäädytykset ovat aiheuttaneet kansalaisille kasvavaa tarvetta turvautua toimeentulotukeen.
Suomi on saanut Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta useita huomautuksia perusturvaetuuksien liian alhaisesta tasosta.
”Takuutulon avulla Suomi noudattaisi jälleen Euroopan sosiaaliseen peruskirjaan tekemiään sitoumuksiaan, joissa määritellään alaraja sosiaaliturvaetuuksille”, Suomen sosiaalioikeudellisen seuran puheenjohtaja Yrjö Mattila muistuttaa.
Kansalaisaloitteen takuutulosta on laatinut EAPN-Fin – Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto, johon kuuluu 47 jäsenyhteisöä.
Lue lisää www.takuutulo.fi
Tutustu aloitteeseen www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2963