EAPN-Finin Kansalaistoimintaryhmän seuraava tapaaminen on lauantaina 19.10. Keskustakirjasto Oodin ryhmätilassa 3 kello 12–15. Perjantaina 22.11. ryhmä kokoontuu kello 12–16, Helsingin työkanava, Hety ry:n tiloissa Katajanokalla osoitteessa Katajanokanlaituri 4.
Ryhmän tapaamiset ovat avoimia asiasta kiinnostuneille, mutta etenkin marraskuun tapaaminen on sellainen, johon toimintaa vielä tuntemattomat voivat tulla kuulolle tutustumaan.
Ryhmän jäsenet osallistuvat monenlaiseen kehittämistyöhän
Malmin seurakunta järjestää 1.10. Malmin ääniä -tilaisuuden, jossa Jaana Saikkonen Kansalaistoimintaryhmästä on mukana. Tapahtuma on lähtölaukaus Diakonia kansalaisvaikuttamisen tukena -projektille.
Pääkaupunkiseudun Praksis järjestää Köyhyyden anatomia – Köyhyyden synty ja siirtyminen Praksis oppimisverkoston maanantaina 7.10. Keskustakirjasto Oodissa. Myös siellä Jaana Saikkosella on puheenvuoro. Viime keväänä oppimisverkostoon osallistuivat Kansalaistoimintaryhmästa Jaana Saikkonen ja Jouni Kylmälä.
Linnéa Partanen ja Jouni Kylmälä taas osallistuvat kouluttajina Kaikille eväät elämään -hankkeen vaikuttamiskoulutukseen lokakuun lopussa.