Köyhä mediassa -julkaisuun etsitään kuvia

Haluatko tukea Kuka kuuntelee köyhää?-verkostoa lähettämällä meille valokuviasi. Käytämme kuvia ensisijaisesti köyhille suunnatun ohjekirjan Köyhä julkisuudessa -kuvituksena ja mahdollisesti verkko- ja Facebook-sivuillamme. Opas julkaistaan marraskuussa 2018.

Haussa kesäkuvia

Toivomme kuvien olevan kesäkuvia. Niissä voi olla ihmisiä, luontoa, kaupungin vilinää, arkisia toimia. Kuva voi myös olla vaikkapa mielipaikastasi tai harrastuksestasi. Kuvien ei tarvitse liittyä varsinaisesti köyhyyteen, mutta olisi suotavaa, että ne ilmentäisivät jollain tavalla köyhän ihmisen elämää. Niiden ei kuitenkaan tarvitse olla sävyltään ankeita.

Kuvissa tunnistettavissa olevilta henkilöiltä täytyy olla julkaisulupa. Mainitse tämä lähettäessäsi kuvia.

Kuvista ei makseta palkkioita. Julkaisun työryhmä ja viime kädessä taittaja päättää mukaan tulevat kuvat.

Voit lähettää kuvan tai kuvat osoitteeseen [email protected] 5.9.2018 mennessä. Sähköpostiosoite on käytössä vain tähän tarkoitukseen.

Kuvien tulisi olla  jpg-muodossa ja kooltaan isoja.

Laita viestiin kuvaajan nimi sekä lause, että kuvan saa julkaista. Kerro myös, saako kuvaajan nimen laittaa näkyviin.

Lisätietoja antaa julkaisutyöryhmän puheenjohtaja Tuula Paasivirta GSM 040 556 9079 tai [email protected]