Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat samassa pöydässä 26.10.2022 – Etsimme kokemusasiantuntijoita tilaisuuteen

Korona-aika on vaikeuttanut monen köyhän arjesta selviytymistä. Nyt energian, ruoan ja liikenteen kallistuminen vaikeuttaa toimeentuloa entisestään. Pienituloisilla menot on jo muutenkin supistettu minimiin.

Köyhyys on ilkeä ongelma, mutta ratkaisuja voidaan etsiä yhdessä

Järjestämme 26.10.2022 kansallisen köyhyyttä kokeneiden kuulemistapahtumaan Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat samassa pöydässä. Tilaisuus on lämminhenkinen, kannustava ja tehokas tapa saada tietoa päättäjille.

Kokemuksia pohditaan yhdessä jo etukäteen, mietitään sisältöjä ja harjoitellaan esiintymistä.

Varsinaisessa tilaisuudessa köyhyyttä kokeneet henkilöt kertovat oman tarinansa luottamuksellisesti pienissä ryhmissä. Ryhmissä on mukana kansanedustajia, heidän avustajiaan sekä ryhmän kirjuri ja puheenjohtaja

Yhteisessä keskustelussa päättäjien kanssa etsitään ratkaisuja käsiteltävänä oleviin ongelmiin. Ehdotukset käydään läpi yleisötilaisuudessa.

Etsimme köyhyyttä kokeneita ihmisiä kertomaan oman tarinansa

Haluaisiko tulla kertomaan oman kokemuksesi? Mitä arjen haasteita ja köyhyyskokemuksia sinulla tällä hetkellä on? Mitä asioiden parantamiseksi pitäisi tehdä? Tarjoamme apua tarinoiden työstämiseen.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä toukokuun loppuun mennessä: Leena Valkonen, 044 717 7277, [email protected].

Tilaisuuden järjestävät: Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin, Kirkkohallitus, Kuka kuuntelee köyhää -verkosto, SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry ja Työttömien Keskusjärjestö ry.