EAPN-Fin jakaa Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustuksen toimittajille nyt yhdeksännen kerran. Tunnustus annetaan vuonna 2024 julkaistusta artikkelista, kolumnista tai ohjelmasta, jossa analysoidaan köyhyyden taloudellisia ja sosiaalisia syitä sekä kuullaan kunnioittavasti asiantuntijoina kokeneita ihmisiä.
Tilaisuudessa esitellään ajankohtaisia näkökulmia köyhyydestä mediassa. Esiintymässä on myös laulaja-lauluntekijä Samae Koskinen. Hänen vuonna 2024 julkaistu albuminsa ottaa kantaa mm. köyhää kyykyttävään keskustelukulttuuriin ja politiikkaan.
Tunnustuksen saajan päättää köyhyyttä kokeneista ihmisistä koostuva raati. Tänä vuonna raadissa on seitsemän jäsentä. Tunnustuksella köyhyyttä kokeneet tuovat esiin näkemyksensä siitä, miten media kuvaa köyhyyttä ja heidän todellisuuttaan. Sillä tuodaan myös esille tahoja, jotka nostavat esiin köyhyyttä laadukkaan journalismin keinoin.
Ehdokkaita palkittavaksi sai ilmoittaa tammikuun loppuun asti. Niitä sai esittää niin toimittajat itse kuin kuka tahansa, joka on törmännyt mielestään kriteerit täyttävät juttuun lehdissä, radiossa, televisiossa kuin verkkomediassa. Ehdotuksia saatiin 27.
Tunnustus annetaan journalistisesta työstä. Myös juttujen kuvat huomioidaan ja esimerkiksi valokuvaajat voivat saada tunnustuksen. Tunnustus on lähtöisin Itävallasta ja sitä jaetaan jo noin kymmenessä Euroopan maassa.
Tervetuloa julkistustilaisuuteen to 27.3.2025
Palkitsemistilaisuus pidetään Kirkkohallituksessa Mikael-salissa 27.3.2025 klo 14–16. Osoite on Eteläranta 8, Helsinki.
Tilaisuus on avoin kaikille, mutta siihen tulee ilmoittautua 26.3.25 mennessä: https://www.lyyti.in/Kunnioittavasti_koyhyydesta_mediapalkinnon_jakotilaisuus_2025_1919
Tunnustuksen jakamisella Suomen Köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin yhteistyökumppaneineen nostaa esiin köyhyyttä koskevaa keskustelua ja pyrkii parantamaan sen laatua.
Lisätietoja: Anita Salonen, Kunnioittavasti köyhyydestä raadin sihteeri, [email protected].