Kunta- ja hyvinvointialuevaalit lähestyvät. EAPN-Finin kansalaistoimintaryhmä ja Kuka kuuntelee köyhää? -verkosto järjestävät alkuvuoden aikana alueellisia keskustelutilaisuuksia pääkaupunkiseudulla vaaleihin liittyen.
Työttömien työnhaku palvelut uudistuivat vuoden 2025 alusta. Palvelujen järjestämisvastuu siirtyi valtiolta kunnille. Kuntien muodostamat työllisyysalueet ovat alkaneet hoitaa työttömien palveluja ja neuvontaa vuoden alusta.
Millainen on tilanne Vantaalla? Sitä kysytään ja siitä kuullaan 18.2.2025 klo 17.00–19.00 Vantaan Koivukylän asukastilassa pidettävässä kaikille avoimessa keskustelutilaisuudessa. Tilan osoite on Hakopolku 2, Vantaa.
Paikalla asiantuntijana on Vantaan työllisyys- ja kotoutumispalveluiden johtaja Susanna Taipale-Vuorinen.
Ohjelmaa ja keskustelua
Tilaisuuden avaa ja puhetta johdattelee varapuheenjohtaja Katja Rantala EAPN-Finistä. Kokemusasiantuntijapuheenvuoron esittää Anne Burakoff EAPN-Finin kansalaistoimintaryhmästä. Vera Valtonen Tatsi ry:stä kertoo yhdistyksen työttömille tekemän kyselyn tuloksista, miten työttömyys nähdään ja koetaan.
Lisäksi kuullaan Kulttuuria kaikille -palvelun kehittämästä Kaikukortista, joka on suunnattu vähävaraisille henkilöille. Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja esimerkiksi uimahalliin, museoihin, teatteriin, konsertteihin ja festivaaleille.
Tilaisuuden pääpaino on yhteisessä keskustelussa, mitä toiveita ja ajatuksia asukkailla on kunta- ja hyvinvointialueen toiminnan kehittämiseksi. Paikalla on kahvi/tee tarjoilu.
Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Suomen köyhyyden vastaisen verkoston EAPN-Finin kansalaistoimintaryhmä, Kuka kuuntelee köyhää?-verkosto sekä Toimiva Koivukylä – Toimari ry.
Lisätietoja voi kysyä sähköpostilla Kari Arolta EAPN-Fin kansalaistoiminnan koordinaattori, kansalaistoiminta.eapn(at)gmail.com.
Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan! Tapahtumassa toimitaan turvallisen tilan periaatteilla.