Suomi on asettanut tavoitteekseen vähentää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien määrää 100 000 henkilöllä vuoteen 2030 mennessä. Näistä henkilöistä kolmasosan tulisi olla lapsia. Tavoitteen lähtötasona toimii vuosi 2019, jolloin Eurostatin mukaan köyhyys- tai syrjäytymisriski kosketti Suomessa 838 000 henkilöä. Kansallinen tavoite…
Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin ja Kuka kuuntelee köyhää? -verkosto järjestävät valtakunnallisen Köyhyysviikko-kampanjan nyt toista kertaa 10.-16.11.2025. Katso miten voit osallistua tästä linkistä! Ma 10.11.2025 klo 15–17 TEAMSRuoka-avun ajankohtaiswebinaari 2025 -Näkökulmia ruoka-avun tarpeeseen, järjestäjänä Suomen Punaisen Ristin ruoka-avun koordinaation kehittämishanke…
Tilannekatsaus ruoka-apuun ja aineelliseen apuun kertoo, että ruoka-apuun turvautui ja siellä kohdattiin jopa satoja tuhansia ihmisiä viime vuonna. Apua tarvitsevien määrä on kasvanut ja jaettavaa on entistä niukemmin. Diat on saatu käyttöön tilaisuuden esiintyjiltä. Ruoka-avun tilannekatsaus – havaintoja ruoka-avun kentältä – hankepäällikkö…
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on arvioinut 31 000 lapsen putoavan köyhyysrajan alapuolelle hallituksen sosiaaliturvaleikkausten vuoksi. Tämä tarkoittaa, että pian Suomessa elää yli 150 000 lasta köyhyydessä. Olemme Suomen köyhyyden vastaisen verkoston alaisessa lapsiperheköyhyystyöryhmässä seuranneet tilannetta erittäin huolestuneina, sillä jo nyt…
Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin ja Kuka kuuntelee köyhää? -verkosto järjestävät valtakunnallisen Köyhyysviikko-kampanjan nyt toista kertaa 10-16.11.2025. Kutsumme mukaan yhdistyksiä, organisaatioita, kuntia, hyvinvointialueita, päättäjiä, ylioppilaskuntia, tutkijoita, eri kansalaisryhmiä ja kansalaisia osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun köyhyydestä ja järjestämään tilaisuuksia. ”Köyhyys aiheuttaa sanoinkuvaamatonta…
Paikka: Rosebud sivullinen, Kaisaniemenkatu 5, Kaisa-talo, Helsinki. Osallistua voi myös Teams-etäyhteydellä. Osallistuminen: Seminaariin voi osallistua joko paikan päällä tai etäyhteydellä, Teams-linkin saa ilmoittautumisen jälkeen. Ohjelma 12.00–12.05 Tilaisuuden avaus: SSOS seuran puheenjohtaja 12.05–12.35 Ihmisoikeuskeskus toimeentuloon liittyvien sosiaalisten ihmisoikeuksien edistäjänä. Ihmisoikeuskeskuksen asiamies Mikko…






