Tilannekatsaus ruoka-apuun ja aineelliseen apuun kertoo, että ruoka-apuun turvautui ja siellä kohdattiin jopa satoja tuhansia ihmisiä viime vuonna. Apua tarvitsevien määrä on kasvanut ja jaettavaa on entistä niukemmin. Diat on saatu käyttöön tilaisuuden esiintyjiltä. Ruoka-avun tilannekatsaus – havaintoja ruoka-avun kentältä – hankepäällikkö…
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on arvioinut 31 000 lapsen putoavan köyhyysrajan alapuolelle hallituksen sosiaaliturvaleikkausten vuoksi. Tämä tarkoittaa, että pian Suomessa elää yli 150 000 lasta köyhyydessä. Olemme Suomen köyhyyden vastaisen verkoston alaisessa lapsiperheköyhyystyöryhmässä seuranneet tilannetta erittäin huolestuneina, sillä jo nyt…
Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin ja Kuka kuuntelee köyhää? -verkosto järjestävät valtakunnallisen Köyhyysviikko-kampanjan nyt toista kertaa 10-16.11.2025. Kutsumme mukaan yhdistyksiä, organisaatioita, kuntia, hyvinvointialueita, päättäjiä, ylioppilaskuntia, tutkijoita, eri kansalaisryhmiä ja kansalaisia osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun köyhyydestä ja järjestämään tilaisuuksia. ”Köyhyys aiheuttaa sanoinkuvaamatonta…
Paikka: Rosebud sivullinen, Kaisaniemenkatu 5, Kaisa-talo, Helsinki. Osallistua voi myös Teams-etäyhteydellä. Osallistuminen: Seminaariin voi osallistua joko paikan päällä tai etäyhteydellä, Teams-linkin saa ilmoittautumisen jälkeen. Ohjelma 12.00–12.05 Tilaisuuden avaus: SSOS seuran puheenjohtaja 12.05–12.35 Ihmisoikeuskeskus toimeentuloon liittyvien sosiaalisten ihmisoikeuksien edistäjänä. Ihmisoikeuskeskuksen asiamies Mikko…
Ruoka-avun tarve kasvaa, mutta jaettavaa on yhä vähemmän, kertoo syyskuussa julkaistu ruoka-avun tilannekatsaus. Tervetuloa kuulemaan tuoreet tiedot ruoka-avun tarpeesta. Lähitilaisuus aamukahveineen pidetään Helsingissä tiistaina 14.10.2025 klo 10.00–12.00. Paikkana on SOSTE ry:n kokoustila Jungman, osoitteessa Yliopistonkatu 5. Tilaisuuteen voi osallistua myös…
Asunnottomien yötä vietetään Suomessa 17.10., YK:n köyhyyden vastaisena päivänä. Asunnottomien yön 2025 teemana on ”Ei kotia, ei turvaa”. Eduskunnan köyhyysryhmä järjestää aamupäivällä Kansalaisinfossa klo10.00–12.00 tilaisuuden, jossa käsitellään ajankohtaista asunnottomuustilannetta ja ratkaisuja asunnottomuuden poistamiseen. Tilaisuuden ohjelma: Avaus: Bella Forsgrén, köyhyysryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Miltä…






