Aihearkisto: Tapahtumat

Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat samassa pöydässä -keskustelutilaisuus 12.11.2019 klo 9-11.30

Kuka kuuntelee köyhää -verkosto, Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin ja sen kansalaistoimintaryhmä sekä Työttömien Keskusjärjestö järjestävät keskustelutilaisuuden, jossa köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat kohtaavat. Tilaisuus järjestetään 12.11.2019 klo 9-11.30 Helsingin Työkanava HeTy ry:ssä, osoite Katajanokanlaituri 4, K6, 2. krs (tila on esteellinen).

Tilaisuus on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa kansanedustajat osallistuvat teemallisiin pienryhmiin, jossa köyhyyttä kokenut kertoo elämäntarinansa kautta köyhyydestä. Yhdessä pienryhmä kehittää ratkaisuehdotuksen tarinassa esiin nousseeseen yhteiskunnalliseen epäkohtaan.

Yleisölle avoin osuus alkaa kahvilla klo 9.50, jonka jälkeen ryhmät esittelevät köyhyysongelman sekä kehittämänsä ratkaisuehdotuksen. Lopuksi on vielä yleisökeskustelu. Ryhmien ratkaisuehdotuksista tehdään julkaisu, jota levitetään laajasti.

Aikataulu
Kansanedustajat klo 9-11.30 (pienryhmä klo 9.10-10)
Yleisölle avoin osuus klo 9.50-11.30

Ryhmäkeskustelujen aiheet ovat:

  • perusturvan riittävyys
  • työttömän köyhyys
  • luukulta luukulle palvelujärjestelmä, pirstaleinen terveydenhuolto
  • köyhyyden seurannaisvaikutukset hyvinvointiin
  • yksinelävien köyhyys ja asunnottomuus
  • lapsiperheköyhyys

Kansanedustaja, ilmoittaudu johonkin näistä teemaryhmistä, niin saat etukäteen köyhyyttä kokeneen tarinan luettavaksi. Kansanedustajien ilmoittautuminen sähköpostilla [email protected] 4.11. mennessä (ilmoita mahdollinen erikoisruokavalio).

Yleisölle avoimeen osuuteen ilmoittautuminen täällä (tehtävänimike kohtaan voi kirjoittaa ”yleisö”)

Tapahtuman tarkoituksena on luoda vuorovaikutusta päättäjien ja kansalaisten kesken. Tarkoituksena on, että köyhyyttä kokeneet ihmiset pääsevät kertomaan kokemuksistaan ja kehitysehdotuksistaan päättäjille suoraan, ei välittäjien kautta. Kuulemistapahtuman avulla etsimme innovatiivisia ratkaisuja köyhyyden vähentämiseen ja sen vaikutusten lieventämiseen sekä edistämme kansalaisen mahdollisuuksia vaikuttaa.

EAPN-Fin on jo 18 vuoden ajan koonnut delegaation Brysselissä vuosittain pidettävään komission tukemaan EU:n köyhyyttä kokeneiden tapaamiseen (European Meetings of People experiencing Poverty), joka kokoaa 32 Euroopan maan delegaatiot yhteen. Tavoitteenamme on, että jatkossa Suomessa järjestetään vuosittain vastaavanlainen kansallinen köyhyyttä kokeneiden kuulemistapahtuma.

Lisätietoa:
EAPN-fin varapuheenjohtaja Anna Järvinen, [email protected], puh. 050 586 5677

Kuka kuuntelee köyhää? -verkoston viestintävastaava Linnéa Partanen, [email protected], puh. 050 441 4440

HeTy:n ja kansalaistoimintaryhmän edustaja Jaana Saikkonen, [email protected], puh. 040 0661227


THE ROLE OF POWER, POLITICS AND PARTICIPATION IN ERADICATING POVERTY IN EUROPE

SEMINAR BY THE EUROPEAN ANTI-POVERTY NETWORK

Date
: Monday 16.9.2019
Time: 09:00–12:30
Venue: Oodi Helsinki Central Library, Maijansali Hall, Töölönlahdenkatu 4, Helsinki

REGISTER

We are living in a time which is seeing civil mobilization with the aim of tackling climate change – the Student Climate Strikes and Extinction Rebellion are strong examples. We also see a wide acceptance of the need for a just transition which protect people most likely to be affected by this transition. Our political leaders have signed up to some ambitious regional and global frameworks like the European Pillar of Social Rights and the Sustainable Development Goals – and our European Institutions are about to undergo great change.  With this in mind, this seminar will provide a space for reflection on the following questions: How can the wide network of anti-poverty organisations and activists best use its power to ensure that our ’new’ institutions, our new politicians recognize the need to reprogramme our systems which maintain over 100 million people at risk of poverty, and act accordingly with the clear aim of eradicating poverty?

09 00: WELCOME
Eleni Karaoli, EAPN Vice President
Saila Ruuth, State Secretary, Ministry of Social Affairs and Health

Hallitus ja yhteystiedot

09 15: KEYNOTE SPEECHES
What political leaders need to do to eradicate poverty, Philip Alston

UN Special Envoy on Poverty and Human Rights – video

How inequalities in political engagement make democracy vulnerable?
Hanna Wass, Professor, Faculty of Social Sciences, University of Helsinki

Building power online and offline to create political and social change
Laura Sullivan, Executive Director, WeMove

10 15: COMMENTS

Ismo Grönroos-Saikkala, Economic Adviser, European Commission Representation in Finland Saila Ruuth, State Secretary, Ministry of Social Affairs and Health

10 45: COFFEE BREAK

11 15: PANEL: WHAT SHOULD BE DONE? – What we take away from the discussions, what we can do at our levels?
Chair: Leo Williams, EAPN Director

  • Vera Hinterdorfer (EAPN)
  • Zahra Karimy (host, activist and student in Kulosaari Upper Secondary School)
  • Jouni Kylmälä (EAPN-Fin)
  • Kélig Puyet (Social Platform)

12 15: CLOSING REMARKS Vertti Kiukas, Secretary General, SOSTE Finnish Federation for Social Affairs and Health


                            


8.4. Hiljainen Köyhyys Turussa -seminaari – esitys lisätty

Tervetuloa kuuntelemaan seminaaria Turun hiljaisesta köyhyydestä. Seminaari järjestetään 8.4. kello 12–15 Turun Työväenopistolla (Kaskenkatu 5, 20700 Turku) luentosalissa 1. Kuka kuuntelee köyhää -verkosto tarjoaa kahvit klo 11:30 alkaen.

Seminaari koostuu kolmesta luennosta. Luennoimassa ovat muun muassa Turun yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen dosentti Johanna Kallio (katso esitys: Köyhyyden ja huono-osaisuuden ylisukupolvisuus), Operaatio Ruokakassin toiminnanjohtaja Jari Niemelä sekä tutkimuspäällikkö Anna-Maria Isola THL:stä.

Paneelissa on mukana asiantuntijoita köyhyyden eri aloilta, muun muassa Hope Turun Arja Heinonen sekä köyhyydestä väitöskirjaa tekevä tutkija Eeva-Maria Grekula. Seminaarin puheenjohtajana ja paneelin vetäjänä toimii EAPN-Finin kansalaistoimintaryhmän koordinaattori Jouni Kylmälä.

Tilaisuuden avaa kello 12.00 EAPN-Finin puheenjohtaja Jiri Sironen.

Tervetuloa mukaan kuuntelemaan!

Tilaisuuden järjestävät EAPN-Fin, EHYT ry, Kuka kuuntelee köyhää -verkosto Turun Seudun TST ry sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä.

21.2.2019 Työttömät yhdenvertaisiksi terveyspalveluissa -seminaari

Aika: 21.2.2019 klo 9:00-11:30

Paikka: Kansalaisinfo, Pikkuparlamentti, Arkadiankatu 3, Helsinki

Ohjelma:

Klo 8:30 Ilmoittautuminen ja aamukahvit

Klo 9:00 Avauspuheenvuoro, kansanedustaja Tarja Filatov

Klo 9:15 Työttömien maksuton terveystarkastus – tuloksia ja havaintoja, Terveydeksi-hankkeen hankepäällikkö Katriina Lehtovaara, terveyspalveluohjaaja Ulla Kopra, sosiaalipalveluohjaaja Veera Luoto, Työttömien Keskusjärjestö

Klo 9:45 Satakunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen, projektisuunnittelija Sari Ljungman, projektisuunnittelija Tiia Nieminen, SATAOSAA-hanke

Klo 10:15 Tauko

Klo 10:30 Osallisuus ja hyvinvointi, projektipäällikkö Anna Keto-Tokoi, tutkija Lars Leemann, Sokra-hanke

Klo 10:45 Tarvitaanko Työkykyohjelma? Johtaja Tuija Oivo, Työ- ja elinkeinoministeriö

Klo 11:15 Yhteenveto

Klo 11:30 Seminaari päättyy

Terveydeksi -hankkeessa pyritään lisäämään työttömien sekä työttömien kohtaamispaikkojen henkilökunnan tietoutta kunnan lakisääteisestä velvollisuudesta järjestää työttömien terveystarkastuksia. Hanketta toteutetaan jalkautumalla yhdistyksiin antamaan palveluohjausta terveys- ja sosiaalipalveluissa, sekä kouluttamalla ja tiedottamalla. Terveydeksi on Työttömien Keskusjärjestö ry:n ja EHYT ry:n yhteishanke, jonka päätoteuttaja on Työttömien Keskusjärjestö ry. Hanketta rahoittaa STEA ja ESR-rahoituksella sosiaali- ja terveysministeriö.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski, 050 577 2580, [email protected]

Hankepäällikkö Katriina Lehtovaara, 045 699 4234, [email protected]

Viestinnän asiantuntija Leena Valkonen, 044 717 7277, [email protected]

ILMOITTAUTUMINEN: Ilmoittaudu tästä linkistä: https://goo.gl/ZsSe3s

Ilmoittautuminen on sitova, ilmoitathan mahdollisesta peruutuksesta välittömästi [email protected]. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Suomalainen köyhyys esillä Euroopan parlamentissa 29.1.2019

Euroopan köyhyyden vastainen verkosto EAPN ja Euroopan parlamentin köyhyysryhmä järjestävät 29.1. ”POVERTY WATCH: The Reality of Poverty and Social Exclusion in the EU” -seminaarin, jossa esitellään EAPN:n ja sen jäsenverkostojen laatimia köyhyysraportteja.

Myös Suomen köyhyystilannetta ja Köyhyysvahti 2018 -julkaisua esitellään EAPN-Fin -verkoston puheenjohtajan Jiri Sirosen ja kansalaistoimintaryhmän jäsenen Eeva-Maria Grekulan toimesta.

Lue lisää ohjelmasta tilaisuuden kutsusta.

Poverty Watch Finland Report 2018

22.1.2019 Mikä muuttuu sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksuissa?

Tiistai 22.1.2019 klo 12-14
Eduskunta, Kansalaisinfo, Arkadiankatu 3

Sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksulainsäädäntö uudistuu. Tilaisuudessa kuullaan, mitä muutoksia uusi laki tuo tullessaan ja minkälaisia vaikutuksia sillä on erityisesti paljon palveluja käyttävien ja pienituloisten ihmisten näkökulmasta.

Kahvitarjoilu

12.00 Avaussanat
kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr), eduskunnan kyöhyysryhmän puheenjohtaja

12.05 Asiakasmaksulain uudistuksen keskeiset muutokset
erityisasiantuntija Anne Perälahti, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

12.35  Miten sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut näkyvät kirkon diakoniarahaston avustushakemuksissa
asiantuntija Tiina Saarela, Kirkon diakonia ja sielunhoito

12.45 Unelmieni asiakasmaksulaki
kehittäjä Pirkko Justander, Sininauhaliitto, esteetön mielenterveys- ja päihdetyö
Puhe kokonaisuudessaan.

13.00 Eduskuntaryhmien edustajien keskustelu

kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr)
kansanedustaja Markku Eestilä (kok)
kansanedustaja Katja Hänninen (vas)
kansanedustaja Niilo Keränen (kesk)
kansanedustaja Antero Laukkanen (kd)
kansanedustaja Riitta Mäkinen (sdp)
kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi (rkp)

vetäjinä sosiaalipoliittinen asiantuntija Jouko Karjalainen, Kuka kuuntelee köyhää? -verkosto ja sosiaalipoliittinen asiantuntija Tarja Pajunen, Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry

13.50 Keskustelua ja kysymyksiä

14.00 Tilaisuus päättyy

Seminaaritila on rajallinen, tule ajoissa!

KENELLE: kansanedustajille ja kansalaisille, järjestöjen ja julkisen sektorin edustajille

LISÄTIETOJA:  Anna Järvinen, 050 586 5677, [email protected]

JÄRJESTÄJÄT: Eduskunnan köyhyysryhmä, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAPN-Fin ja Kuka kuuntelee köyhää? -verkosto.