Hallitus nosti vuoden alussa joitain perusturvaetuuksia, mutta korotukset eivät ole riittäviä. Tämän osoittaa muun muassa VTT Pentti Honkasen SOSTElle tekemä selvitys. Sen mukaan tulonsiirtojen ja verotuksen muutosten yhteisvaikutus on ollut hyvätuloisia suosiva ja pienituloisille kielteinen vuodesta 2015 vuoteen 2019. Kehitys kääntyy 2020, mutta tehdyt muutokset korjaavat vain osittain aiempien vuosien heikennyksiä pienituloisille.
Perusturvan taso on Suomessa yhä alle suhteellisen köyhyysriskirajan. Perusturvan varassa elävä ihminen ei selviä arjen välttämättömistä kuluista. Tämän vuoksi Ihmisoikeusliitto on avannut nettivetoomuksen, joka on osoitettu sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekoselle ja valtiovarainministeri Katri Kulmunille.
Hallitukseen vedotaan, jotta se turvaisi oikeuden riittävään toimeentuloon. Hallitusta vaaditaan tekemään kehysriihessä välittömiä korotuksia perusturvaetuuksiin sekä pitkän ajan suunnitelma perusturvan tason asteittaiseksi nostamiseksi kattamaan arjen välttämättömät menot.
Vetoomuksen voi allekirjoittaa täällä.