Olen työskennellyt Sininauhaliiton Päiväkeskus2025 -hankkeessa nyt kaksi vuotta. Olen oppinut ennen kaikkea kohtaamispaikoista ja niiden toiminnasta, mutta myös lisää köyhyydestä. Kohtaamispaikat ovat opettaneet paljon siitä, miltä siellä käyvien köyhyys näyttää.
Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat samassa pöydässä tapahtuma järjestetään marraskuussa nyt kuudetta kertaa. Tilaisuus pidetään eduskunnan Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa 6.11.2024 klo 15.00–17.00. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä. Kahvitarjoilu Kansalaisinfossa alkaa puoli tuntia ennen tilaisuutta. Tilaisuus on avoin kaikille teemasta kiinnostuneille.
Pääsin juhannuksen jälkeisellä viikolla vierailemaan SuomiAreenassa. Tapahtuma kokoaa eri alojen asiantuntijoita sekä valtakunnan päättäjiä keskusteluihin, joita voi seurata vapaasti paikan päältä tai MTV3 Katsomosta.
Toukokuun lopulla Kroatiassa Zagrebissa järjestettiin eurooppalainen tapaaminen Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustusta jakavien maiden kanssa. Tapaamisessa olivat Suomesta mukana raatilainen Ee Eisen ja asiantuntija Anita Salonen Kirkkohallituksesta.
Nk. Kela-kyydeissä on monenlaisia ongelmia: Niin maaseudulla kuin pääkaupunkiseudulla autoja ei aina ole tarpeeksi saatavilla. Autojen ominaisuudet ovat välillä hankalia liikuntaesteiselle: ovet ovat liian kapeita ja autot joillekin liian korkeita. Kun eri ihmisten kyytejä yhdistellään, yksityisyyden suoja vaarantuu.
”Paljon asiaa suoraan sanottuna, ilman kaunistelua hyvin ajankohtaisesta aiheesta”, raati toteaa perusteluissaan antaa Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustus Sarita Blomqvistin ja Mia Gertschin jutusta Köyhistä on aina puhuttu rumasti, mutta nyt se on aiempaa hyväksytympää.






