Yleiskokous pidetään keskiviikkona 29.11.2023 kello 13–15 SOSTEssa. Sen aluksi tutkija Iina Järvinen tulee puhumaan perustuslain sivistyksellisiin oikeuksiin sisältyvästä oikeudesta kehittää itseään varattomuuden estämättä. Hän tarkastelee asiaa nimenomaan köyhien näkökulmasta.
Järvinen väitteli Tampereen yliopistossa syyskuun alussa. Tutkimuksen perusteella köyhien oikeutta kehittää itseään konkretisoidaan lainsäädännössä hajanaisesti ja puutteellisesti.
Puutteet toimeentulossa heijastuvat heikompina itsensä kehittämisen mahdollisuuksina, mutta tähän ei ole puututtu merkittävällä tavalla lainsäädännön keinoin. Järvisen mukaan voi jopa sanoa, että lainsäätäjä on epäonnistunut itsensäkehittämisoikeuden tunnistamisessa ja sen turvaamisessa köyhille.
Kokous on avoin kiinnostuneille, kunhan muistaa ilmoittautua
Ennen kokouksen alkua kello 12.30 on kahvitarjoilu. Jotta tarjoilua riittää kaikille, kokoukseen pitää ilmoittautua. Sen voi tehdä tästä: Ilmoittaudu EAPN-Finin yleiskokoukseen
Yleiskokous on avoin kaikille kiinnostuneille, kunhan ilmoittautuu mukaan! Näin pääsee kuulemaan kiinnostavaa puhujaa ja voi samalla perehtyä köyhyyden vastaisen verkoston toimintaan.
Kokouksessa puheoikeus ja äänivalta on varsinaisten jäsenten valtuuttamilla edustajilla. EAPN-Finin säännöt
Tervetuloa miettimään verkoston tulevaisuutta 21.11.
Jo ennen yleiskokousta haetaan verkoston jäseniltä suuntaviivoja tulevaisuuden toimintaan. Tulevaisuudesta keskustellaan tiistaina 21.11.2023 kello kello 12–14 hybriditilaisuutena Teamsissa ja paikan päällä SOSTEn toimistolla osoitteessa Yliopistonkatu 5, 6. kerros. Tähän tapaamiseen ilmoittautumiset sihteerille erja.saarinen(at)soste.fi