Kasvokkaiset tapaamiset peruttu – työ jatkuu verkkoalustoilla

EAPN-Fin on luopunut kasvokkaisista tapaamisista ja kokouksista toukokuun loppuun. Erilaisilla alustoilla jatketaan asioiden valmistelua ja uutta on tulossa, muun muassa raportti terveydenhuollon asiakasmaksujen vaikutuksista ihmisten selviytymiseen.

Suomen köyhyyden vastaisen verkoston EAPN-Finin hallitus kokoontui perjantaina 13. maaliskuuta. Kokouksessa todettiin, että verkoston kaikki tapaamiset, seminaarit ja työryhmien kokoukset perutaan toukokuun loppuun saakka. Suunnitteilla olivat muun muassa EU-aiheiset aamukahvit kaikille verkoston jäsenille. Ne siirretään myöhemmäksi.

Myös EAPN Euroopan kaikki kevään kokoukset on peruttu.

Verkoston työ sen sijaan jatkuu: tosin yhteisten työskentelyalustojen löytäminen on vaativaa, koska toiminnassa on mukana muun muassa köyhyyttä kokevia vapaaehtoistoimijoita, joilla ei ole kaikkia mahdollisia tietoteknisiä välineitä ja maksullisia ohjelmia. Köyhyys tulee tässäkin vastaan.

Verkosto kokoaa kokemuksia ja tietoa siitä, miten poikkeustilanne vaikuttaa köyhyyttä kokevien elämään. Se pohtii myös ratkaisuehdotuksia ahdingon helpottamiseksi. Molempia voi lähettää verkoston sihteerille: erja.saarinen(at)soste.fi

Asiakasmaksuraportti tulossa keväällä

Kevään aikana valmistuu Terveys ja köyhyys -työryhmän tekemä kysely sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen vaikutuksista ihmisten arkiseen selviytymiseen.

Tällä erää valmistellaan yhdessä SOSTEn kanssa Suomelle varjosuosituksia EU:n maaraportissa esitetyille suosituksille. Maaraportin tekeminen on osa eurooppalaista ohjausjaksoa. EAPN-Finin hallituksen jäsen Anna Järvinen ja SOSTEn pääekonomisti Jussi Ahokas kirjoittavat maaraportista SOSTEn sivuilla. Myös viime vuonna suositukset tehtiin yhdessä SOSTEn kanssa.

Eurooppalaiseen ohjausjaksoon perehdyttää Jiri Sirosen artikkeli Eurooppalainen ohjausjakso ja sosiaalinen Eurooppa. Se on Inhimillisempi Eurooppa -julkaisussa, jota EAPN-Fin oli mukana tekemässä.

Verkoston tämän vuoden toiminnan painopiste on sosiaaliturvauudistuskantojen valmistelu ja uudistukseen vaikuttaminen. Tämän valmistelemiseksi otamme käyttöön sähköisen kanavan, josta viestitään myöhemmin. Sosiaaliturvauudistusta valmisteleva komitea asetettiin 19. maaliskuuta.

EAPN-Finin strategian voimassaolo päättyy tämän vuoden lopussa. Nyt aletaan valmistella uutta strategiaa ja myös sen mukaista viestintäsuunnitelma.

Yleiskokous 24. marraskuuta

Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustus jaetaan tänäkin vuonna. Laadukkaina pitämiään köyhyyttä koskevia artikkeleita ja ohjelmia voi lähettää ehdolle tunnustuksen saajaksi osoitteeseen eapn(at)soste.fi.

Tänä vuonna valmistellaan myös entiseen tapaan Köyhyysvahti, Suomen köyhyysraportti 2020. Tätä alamme valmistella ja kyselemme valmisteluun jäsentemme näkemyksiä.

Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustus jaetaan ja myös EAPN-Finin yleiskokous pidetään tiistaina 24.11.2020 SOSTEssa. Päivämäärä kannattaa jo laittaa kalenteriin.

Erja Saarinen