Aikuisen kämmen, jonka päällä pienen lapsen kämmen.

Paha haju!

Mikä täällä haisee?

Nolottaa, hävettää, itkettää. Itku tarttuu kurkkuun. Vuosien päästä ei enää itketä. Ei oikeastaan osaa, eikä halua. Mitä se auttaisi? Ei ole äitiä eikä isää, joka ymmärtäisi, saati lohduttaisi. Ei ne tajua, kuinka vaikeaa on asua meillä. Vanhassa talossa, savulta haisevissa vaatteissa.

On kyllä äiti ja isä, jotka ovat meidät tänne tuoneet. Vai ovatko? Ollaanko nälkävuosien siirtolaisia vasten omaa tahtoa, vai muodikkaita downshiftaajia hienoine aatteinemme?

Lapsi oppii myös, kuinka asioihin suhtaudutaan, mitä asioita perheessä arvostetaan.

Ei sitä pieni lapsi erota eikä tunnista, minkä takia pennosia lasketaan. Sen lapsi kyllä aistii ja huomaa, ovatko vanhemmat iloisia vai surullisia. Huolissaan vai innoissaan. Toiveikkaita vai toivottomia.

Lapsi oppii myös, kuinka asioihin suhtaudutaan, mitä asioita perheessä arvostetaan. Miten työstä, rahasta, muista ihmisistä tai tulevaisuudesta puhutaan. Ajan mittaan sen myös tajuaa, onko elämäntapa valinta vai perintö, jonka kanssa vaan on opittava elämään.

Toiset meistä onnistuvat karistamaan menneet taakseen, suuntaamaan kohti omia polkuja ja jopa menestymään. Välittämättä sen enempää lapsuuden puutteellisista oloista, alkeellisesta ravinnosta tai kyvyttömistä vanhemmista.

Monille vähävaraisille lomakkeiden täytöstä, keikkatöistä tai muusta selviytymistoiminnasta on tullut kokopäivätyötä.

Toiset meistä eivät osaa lähteä eivätkä hakea muutosta. Elämää jatketaan ja eletään niin kuin on nähty kotona tehtävän. Nipistetään ja selvitään. Suhtaudutaan ja sopeudutaan. Monille vähävaraisille lomakkeiden täytöstä, keikkatöistä tai muusta selviytymistoiminnasta on tullut kokopäivätyötä.

Mikäli ihminen selviää masentumatta ja luovuttamatta, niin vielä ei ole suurta hätää. Arjessa voi olla iloa, kekseliäisyyttä ja luovuutta, sellaisia seikkailuja ja tarinoita, joita muut lapset vain kuuntelevat kateellisina.

Monesti arvosi mitataan sen mukaan mitä teet, mitä omistat ja mihin sosiaalisiin tilanteisiin pystyt osallistumaa

Ei köyhyys eikä varattomuus tee ihmisistä laiskoja, tyhmiä tai kyvyttömiä elämään hyvää elämää. Tämän ymmärtäminen ja kokeminen arjessa ihmisten keskellä on joskus vaikeaa.  Monesti arvosi mitataan sen mukaan mitä teet, mitä omistat ja mihin sosiaalisiin tilanteisiin pystyt osallistumaan.

Sama ongelma meillä on maalla ja kaupungissa, mutta näyttämöt vaihtuvat.  Maalla sinua arvioidaan sen mukaan missä asut, millainen on kotisi ja millä autolla perheesi ajelee. Kaupungissa merkitsee, pystytkö syömään ulkona, käyttämään rahaa ja aikaa shoppailuun, harrastamaan muiden mukana.

En ole tutkinut köyhyyden periytymistä tai laajemmin ihmisten kokemuksia siitä. Sen sijaan tiedän, miltä tuntuu katsoa sivusta, kun äiti käy kaupassa. Laskee rahoja. Laskee tuotteita. Menee kassalle, ottaa pois tuotteita. Kassa laskee rahoja. ”Tästä puuttuu vielä”, kassa sanoo. Äiti laskee rahoja ja sanoo, että ota pois vielä tuo.

Pienempänä se on normaalia. Näin meillä kauppareissussa monesti käy. Isompana se hävettää. Siinä vaiheessa on jo oppinut, ettei kaupassa kysellä mitään. Saisinko, ostaisitko, ovat jo kauan sitten tehottomaksi todettuja pyyntöjä. Enemmin kysytään, saitko, riittikö? Lapsi oppii kulttuurin siinä sivussa. Ei sitä silloin mieti, että miksi meillä on tällaistä tai onko muillakin. Sitten kun sen tajuaa, niin ei halua enää miettiä.

Leima jonka köyhyys jättää, saattaa olla hyvin näkymätön, vaikeasti tunnistettava.

Leima jonka köyhyys jättää, saattaa olla hyvin näkymätön, vaikeasti tunnistettava. Se leima kuitenkin on olemassa, sen perusteella joko pääset mukaan porukkaan tai et pääse.

Eri ihmisissä on erilaisia leimoja. Ne voivat olla aistittavissa hyvin eri tavoin. Ajan myötä saattaa olla, että olet itse ainut ihminen, joka sen leiman näkee ja kokee, mutta se on olemassa. Sen leiman peittämiseen kuluu valtavasti energiaa ja aikaa, ei rahaa, koska sitä ei ole.

Eihän kukaan halua olla taksissa se lapsi, joka haisee pahalta, vanhalta talolta. Minä olin ja tunnen suurta myötätuntoa ja rakkautta niitä lapsia ja ihmisiä kohtaan, joista kuulen puhuttavan arvostellen ja valikoiden. Ihmisten, joiden piti tulla auttamaan eikä arvostelemaan.

”Hyi, että siellä haisi pahalla, minä en ainakaan suostu siellä perheessä työskentelemään!”

Nimimerkki HH – ei mulla mikään oo

Lue kirjoittajan ensimmäinen blogi Hyvä mieli!