Kirjoittajan arkistot: Erja Saarinen

Kansainvälinen köyhyyttä kokevien tapaaminen kokosi yli 100 osallistujaa Madridiin

Sietämättömiksi kohonneet elinkustannukset olivat teemana kansainvälisessä köyhyyttä kokevien tapaamisessa Madridissa 14.-15.11.2023. Paikalla oli yli sata edustajaa 26 maasta. Kunkin maan delegaatioon osallistui kolme henkilöä.

Tapaamista kutsutaan eurooppalaiseksi PeP-tapaamiseksi. Lyhenne tulee sanoista people experiencing poverty.

Avajaistilaisuudessa puhunut äärimmäistä köyhyyttä ja ihmisoikeuksia seuraava YK:n erityisraportoija Olivier de Schutter painotti, että valtioiden tulisi huomioida köyhät ja köyhyyttä kokevat köyhyyden vastaisessa työssä entistä laajemmin, lisätä heidän mahdollisuuksiaan osallistua ja tulla kuulluksi ja ottaa heitä mukaan päätöksentekoon.

Hän nosti esiin uuden huolen työssä käyvien köyhyydestä. On matalaa palkkaa, pätkätöitä ja nollatuntisopimuksia. Tulot eivät riitä elämiseen. Pitkäaikaistyöttömyys on syvä ongelma, joka kaipaa ratkaisuja. Minimitulon rooli on yhteinen aihe, josta tulisi keskustella, de Schutter ehdotti.

Avajaisissa puheenvuoron käyttivät myös Belgian eläke- ja sosiaalinen osallisuusministeri Karine Lalieux, tapahtuman pitopaikan ”La Caixa” -säätiön apulaispääjohtaja ja tapahtuman isäntä Marc Simón sekä Espanjan köyhyyden vastaisen verkoston EAPN Spainin ja Euroopan EAPN:n puheenjohtaja Carlos Susías. Heidän ja muiden puhujien kommentteja voi lukea Euroopan EAPN:n tekemästä koosteesta:

Lue lisää: EAPN Europe: Around 100 people experiencing poverty from 26 European countries gathered in Madrid for the Annual European Meeting of People Experiencing Poverty

Yhteistä pohdintaa ja näkyvyyttä

Ensimmäisen päivän aikana eri maat työskentelivät tiiviisti työryhmissä pohtien ja hioen kärkiviestejä köyhyydestä poliittisille päättäjille. Tilaisuus oli osaltaan lähtölaukaus ensi vuoden kesäkuussa pidettäville europarlamenttivaaleille. Työskentelyllä koottiin ehdotuksia ja viestejä eteenpäin vietäväksi vaalivaikuttamiseen.

Yhteinen tekeminen koettiin tärkeänä, eikä kielitaito ollut este tulla kuulluksi tai ymmärretyksi. Englanti kakkoskielenä toimi riittävästi ja tulkkausta oli ranskan, saksan ja muillakin kielillä osallistujien omien taitojen mukaan. Päivä päättyi yhteiseen, rauhanomaiseen mielenilmaukseen ja kokoontumiseen viestien kera Madridin keskustassa sijaitsevalle aukiolle.

Kokouksen toisena päivänä pidettiin täysistunto, johon osallistui poliittisia päättäjiä Euroopan parlamentista. Keskustelua johti Euroopan EAPN:n johtaja Juliana Wahlgren. Europarlamentaarikoille esiteltiin työryhmissä esiin nousseita kysymyksiä ja ehdotuksia.

Aihepiireinä nostettiin esiin kunnollisten asuntojen ja välttämättömien palvelujen saatavuus, energiatehokkuus, vähimmäistulotakuu ja inflaation vaikutukset perushyödykkeisiin.

EAPN-Finistä tapaamiseen osallistuivat Kansalaistoimintaryhmän koordinaattorit Katja Rantala ja Kari Aro sekä puheenjohtaja Leena Valkonen.

EAPN-Finin PEP-koordinaattorit lähettivät tapaamiseen ennakkomateriaalina videon ja raportin, joissa käsitellään Suomen köyhyystilannetta. Raportissa keskeistä oli, että aiheista oli kuultu köyhyyttä kokeneita ihmisiä.

Lue EAPN-Finin Kansalaistoimintaryhmän raportti: Pep-report 2023 EAPN-Finland Madrid

Katso Kansalaistoimintaryhmän video Madrid EAPN-Fin 2023.mp4

Leena Valkonen

Anne Burakoff: Media on paljolti keskiluokkainen ja se on ongelma, jos muut ryhmät jäävät vähälle huomiolle

Kuva: Anne Burakoff toinen vasemmalta Kunnioittavasti köyhyydestä -raadin jäsenenä.

Onko media keskiluokkainen? Tekeekö suomalainen media korostetusti juttuja keski- ja hyvätuloisten näkökulmasta ja miksi se on ongelma, jos on? Tällaisia kysymyksiä pohdimme viime keväänä jaetun Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustuksen raadissa, jossa olin jäsenenä. Näitä kysymyksiä käsittelimme myös Erja Saarisen kanssa, kun kävimme puhumassa toimittajaopiskelijoille köyhyyden käsittelystä mediassa.

Keskiluokka koko kansan edustajana?

Keskiluokka voidaan määritellä tulotason tai esimerkiksi koulutuksen perusteella vaikkakaan koulutus, kuten tutkinto yliopistosta, ei takaa yhtä hyviä tuloja kaikille. Valtamedia luo kuvaa, keskiluokasta koko kansan edustajana, vaikka sen ulkopuolelle jää paljon ihmisiä koulutuksensa tai tulotasonsa puolesta.

Kun taas puhutaan keskiluokkaisuudesta, puhutaan pitkälti myös kuluttamisesta. Keskiluokka näytteleekin suurta osaa mediassa, koska heidän käyttämänsä palvelut ja tuotteet, kuluttaminen, pitävät pystyssä esimerkiksi matkailualaa.

Matkailu onkin tärkeä osa kuluttamista. Mediassa luodaan mielikuvaa, että kaikki matkustavat. Lentäminen ja lomailu jossakin kaukana, siitä haaveilu, halutaan esittää meille normaalina, melko lailla ilman kritiikkiä, vaikka lentämisen haitat ilmastonmuutokselle ovat tiedossa. Matkustaminen esitetään itsestäänselvyytenä. Se kuuluu osana keskiluokan ja valtamedian ihannekarttaan ja hyvän elämän perusteisiin.

Toivoisin kulutuksen ihannoinnin rinnalle vaihtoehtoisia aiheita. Jutut kierrättämisestä, lainauksesta, eri tavoista elää niin, etteivät tavara ja päästöt lisäänny olisivat tervetulleita ja ne eivät ehkä jättäisi kulutusjuttujen tapaan vähävaraisia ulkopuolisiksi.

Journalismi onkin ymmärrettävästi juuri keskiluokkaista, koska media tuottaa koko kansan edustajana pitämäänsä keskiluokkaa kiinnostavaa sisältöä. Se painottuu heidän oman, heitä itseään kiinnostavan elämäntyylin esittelyyn.

Perinteisten aikakauslehtien lisäksi nykyään myös sanomalehdet kirjoittavat lifestyle-tyyppisiä juttuja, joissa pääosassa ovat ruoka, uudet harrastukset, lomamatkat ja itsensä kehittäminen ja hemmottelu. Tämän tyylinen elämä esitetään standardinomaisesti – sitä tulisi kaikkien tavoitella ja siihen pyrkiä.

Etätyö ja sijoittaminen eivät ole kaikkien todellisuutta

Keskiluokkaan painottuu myös muu median uutisointi; Jutut etätöistä ovat saaneet paljon alaa. Verovähennyksistä ja sijoittamisesta kirjoitetaan runsaasti. Nämä asiat koskevat pääosin keskiluokkaan kuuluvia, mutta ne esitetään meille normeina tai itsestäänselvyyksinä. Etätyöt eivät ole mahdollisia monille pienituloisille. Heitä eivät koske sijoitusvinkit tai työhuonevähennykset.

Journalisti-lehti teetti 2010 kyselyn toimittajien taustoista. Tuolloin keskivertotoimittaja oli korkeasti koulutettu ja syntynyt koulutetuille vanhemmille. Hän asui todennäköisimmin omistusasunnossa kaupungissa, käytti työsuhteessa ollessaan yksityisiä työterveyspalveluita ja kuului työsuhteessa ollessaan ylempään keskiluokkaan.

Näin ollen voisi ajatella, että keskivertotoimittaja kirjoittaa siitä maailmasta, jonka hän parhaiten tuntee ja johon hän on kasvanut. Toisaalta on myös hyvin pienituloisia toimittajia, etenkin freelancereita. Mutta takaako oma pienituloisuus sen, että muut kuin keskiluokkaiset aiheet kiinnostavat tai vaikka kiinnostaisivatkin, ostetaanko niistä juttuja?

Empatiaa, mutta vähävaraisten tarinoita lähinnä kuvituksena

Journalismista syntyy keskiluokkainen kuva. Tavanomaisena pidetystä elämästä syrjään jääneistä ihmisistä ei tehdä määrällisesti juttuja yhtä paljon kuin muista, näistä keskiluokkaisista.

Köyhyyttä kokevien tai vähävaraisten ihmisten tilanteita käsitellään kyllä yleensä empaattisesti. Toimittajien huoli ja ymmärrys tulee yleensä esille jutuissa. Kuitenkin vähävaraisia koskevat jutut jäävät monesti tarinan tasolle: hämmästelyksi, nyyhkytarinaksi tai arjen sankari -tyylisiksi. Pahimmillaan köyhyydelle saatetaan irvailla tai pyrkiä osoittamaan ihminen itse syylliseksi siihen.

Köyhyys saatetaan kuvata irrallisena ilmiönä, pois journalismin meistä ja muusta yhteiskunnasta vaikuttavista asioista, kuten poliittisista päätöksistä. Susanna Kuparinen kuvasi raflaavasti, Viimeinen sana -ohjelmassa toukokuussa, että ”köyhyydestä puhutaan hämmästellen kuin rutto olisi saapunut kaupunkiin”.

Katso Viimeinen sana Yle 5.5.2023: Kun media kumartaa keskiluokkaa, kenelle se pyllistää?

Kirjassa Luokkavallan vahtikoirat, 2016, Kukkala ja Purokuru kirjoittavat journalismin todellisuudesta hyvinvoivan todellisuutena, joka tunnistaa toisen, köyhän, enintään, matkan, etäisyyden päästä. Vaikka kirjoitus tai juttu ei olisi suoraan loukkaava, paljastaa se kuitenkin kuilun hyvinvoivan keskiluokan ja meidän muiden välillä. Asiaan perehtymättömälle voi olla vaikea ymmärtää, että Suomessa on esimerkiksi yhä enemmän myös työssäkäyviä köyhiä. Pelkkä palkkatyö ei suojaa köyhyydeltä.

Vähätuloiset kuvataan tukien käyttäjinä, niistä hyötyjinä, vaikka keskiluokka hyötyy eniten yhteiskunnan tukirakenteista.

Elämä näytetään tukien kautta

Vähätuloisten ihmisten, perheiden ja lasten asioita käsitellään monesti tukien saamisen kautta: kuinka he saavat näitä etuja yhteiskunnalta. Asumistuesta ja toimeentulotuesta saatetaan kirjoittaa ylimalkaisesti ilman faktoja tulorajoista ja omavastuuosuuksista. Esimerkiksi asumistukihan ei ole sama kuin maksettava vuokra.

Tukien saajia käsitellään monesti hyötyjinä, mutta asuntolainan korkovähennyksistä tai kotitalousvähennyksen käytöstä puhutaan toiseen sävyyn. Ne ovat kuitenkin myös yhteiskunnan kädenojennuksia ihmisille, kuten tuetkin.

Viimeinen sana -ohjelmassa tuotiinkin esille, että keskiluokka hyötyy eniten yhteiskunnan tukirakenteista. Sillä on myös mahdollisuus tehdä valintoja asumisen, syömisen ja harrastusten suhteen.

Köyhille lapsiperheille, erityisesti lasten vanhemmille, taas matkailun ja erilaisten harrastusten ihannointi luo paineita toteuttaa vallitsevaa ja hyväksyttävää toimintaa omassa elämässään. Nämä ”normit” jättävät ison joukon ihmisiä, toisiksi, ulkopuolelle, vaikka todellisuudessa 80 prosenttia maailman ihmisistä ei koskaan lennä.

Vähävaraisen valinnat ja toiminta ovat enemmänkin tasolla, jossa puhutaan henkiinjäämisestä: Mistä hankitaan ruokaa? Mitä tekemistä voidaan tarjota lapsille loma-aikaan? Esimerkiksi kesäloman lintsireissu voi olla pitkän säästämisen tulos. Voisiko tehdä juttuja heistä, joilla ei ole varaa lomailla lomalla?

Ongelma median keskiluokkaisuudesta tulee, jos muut ryhmät, esimerkiksi alempaa tulotasoa olevat, työttömät ja opiskelijat jäävät täysin vaille huomiota. Tai jos heidän asioitaan kuvataan toiseuden tai keskiluokan tulokulman kautta.

Nykyjournalismin trendi on tarinallisuus.  Toimiessaan tarinallinen juttu on konkreettinen ja koskettava. Jos se paikannetaan vain yksilöön, eikä oteta huomioon laajempaa yhteiskunnallista näkökulmaa, jää rakentava vaikutus vähäiseksi, mutta juttutyyppi lisää ja vahvistaa yksilön vastuuta omasta köyhyydestään. Eli toisintaa ja vahvistaa jo olemassa olevaa käsitystä.

Köyhyyttä tulisikin käsitellä huomioimalla yhteiskunnalliset olosuhteet ja tuoda näkyväksi köyhyyden rakenteellisia syitä. Tutkimalla taustoja, tuntemalla faktat ja kuuntelemalla köyhyyttä kokeneita syntyy monipuolisia juttuja köyhyydestä.

Kirjoittaja Anne Burakoff on mukana EAPN-Finin Kansalaistoimintaryhmässä. Hän oli tänä vuonna jäsenenä Kunnioittavasti köyhyydestä -tunnustuksen toimittajille antavassa raadissa.

Seminaarissa etsittiin keinoja vähentää lapsiperheköyhyyttä

Kuva: Erja Saarinen
Seminaarissa lapsiperheköyhyydestä puhuivat Katri Viitasalo, Tommi Mäki, Mia Tammelin ja Lauri Mäkinen.

Lapsiin osuvasta köyhyydestä ja toivon merkityksestä keskusteltiin Eduskunnan Kansalaisinfossa 8.11.2023 Rahapuhetta ja ratkaisuja -verkoston järjestämässä Päämääränä toivo – ratkaisuja lapsiperheköyhyyteen -seminaarissa. Tilaisuudessa puhuneiden tutkijoiden viesti oli selvä: sosiaalipolitiikalla köyhyyttä voidaan vähentää ja sen haitallisia vaikutuksia lieventää.

Tilaisuutta emännöi kansanedustaja ja Ulosottoon joutuneiden tukijat Eduskunnassa -ryhmän puheenjohtaja Paula Werning (sd). Kansanedustajien ja tutkijoiden lisäksi tilaisuuteen osallistui järjestöjen ja diakoniatyön edustajia sekä muita aiheesta kiinnostuneita.

Sosiaalipolitiikalla voidaan vaikuttaa lapsiperheköyhyyteen

Köyhyydessä elävien lasten määrä ei ole muuttunut merkittävästi viimeisten kymmenen vuoden aikana. Eri hallituskausien aikana pieniä liikahduksia on tapahtunut suuntaan ja toiseen, mutta suurempaa laskua köyhyydessä elävien lasten määrässä ei ole onnistuttu saamaan aikaiseksi.

Sekä VTT, projektitutkija Lauri Mäkinen Itlasta että Tampereen yliopiston tenure track -professori Mia Tammelin nostivat esille sosiaalipolitiikan merkityksen lapsiperheköyhyyden ehkäisyssä ja vähentämisessä. Viesti oli selvä: köyhyyttä voidaan vähentää ja sen haitallisia vaikutuksia lieventää. Sosiaaliturvaetuuksien lisäksi palveluilla on keskeinen rooli mahdollisuuksien tasa-arvon luomisessa ja lasten ja perheiden tukemisessa.

Kommenttipuheenvuorossaan kansanedustaja ja Eduskunnan köyhyysryhmän puheenjohtaja Maria Ohisalo totesi jakavansa Lauri Mäkisen ajatuksen siitä, että lapsiperheköyhyyden vähentäminen on moraalinen kysymys. Ohisalo lisäsi, ettei hyvinvointivaltio toimi niin, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevat maksavat suurimman hinnan, viitaten näin hallituksen suunnittelemiin leikkauksiin.

Tietoa ja ymmärrystä tarvitaan lisää

Köyhyydestä keskustelevat julkisuudessa usein ihmiset, joilla ei välttämättä ole riittävää tietoa ja ymmärrystä ilmiöstä. Köyhyyttä kokeneiden oma ääni ei kuulu, eivätkä he istu päättäjien paikalla. Näin totesi kokemusasiantuntija Tommi Mäki, joka puhui koskettavasti tilanteestaan toisaalta omaan lapsuuteensa peilaten, toisaalta itse neljän lapsen vanhemman roolista tarkastellen.

Tommi Mäen mukaan tarvitaan erilaisia tukitoimia, jotka lisäävät ihmisissä toivoa. Nykyinen systeemi ja suunnitellut sosiaaliturvan kiristykset uhkaavat kuitenkin lisätä toivottomuutta.

Mäki muistutti myös köyhyyttä kokeneiden ihmisten yksilöllisten taustojen ja elämäntilanteiden ymmärtämisen tärkeydestä. Köyhyyttä kokeneet ihmiset, niin aikuiset kuin lapset, muodostavat moninaisen joukon, ja heillä jokaisella on omanlaisensa kokemus köyhyydessä elämisestä. Tämä on tärkeää muistaa myös päätöksenteossa.

Paneelissa korostettiin palveluiden ja moniammatillisuuden merkitystä

Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteerin Riitta Särkelän vetämässä paneelikeskustelussa keskusteltiin muun muassa hyvästä arjesta, toivosta ja tulevaisuususkosta, palveluiden kokonaisvaltaisuuden merkityksestä sekä vaikutustenarvioinnista päätöksenteossa. Keskustelemassa olivat kansanedustajat Laura Meriluoto (vas), Ville Meriläinen (sd), Pekka Aittakumpu (kesk), Mia Laiho (kok) sekä SOSTEsta erityisasiantuntija Anna Järvinen.

Yhteenvetona paneelista voi nostaa tarpeen puuttua lasten ja perheiden tilanteisiin mahdollisimman varhain ja moniammatillisesti. Palveluilla on keskeinen merkitys hyvinvoinnin rakentumisessa. Toivon kannalta olisi tärkeää, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi elämässään ainakin yksi aikuinen, joka välittää, kuuntelee ja rohkaisee elämässä eteenpäin.

Päätösten vaikutusarviointia panelistit pitivät tärkeänä, mutta kysymys koettiin myös haastavana. Osa kaipasi vaikutusarviointiin työkaluja ja teknisiä välineitä, jotka mahdollistaisivat yhteisvaikutusten paremman arvioinnin. Toisaalta kysyttiin, onko kyse kuitenkin ennen kaikkea asenteista ja arvoista, tietoa kun kuitenkin on paljon olemassa. Päätösten vaikutuksista tiedetään paljon, mutta moni muu asia tuntuu menevän niiden edelle ja arvioinnit jätetään huomioimatta.

”Toivon ylläpitäminen on toimintakyvyn ylläpitämistä”

Seminaarin päättäneessä puheenvuorossa Helsingin yliopiston sosiaalityön yliopistolehtori, erikoistutkija Katri Viitasalo pohti mistä löytää toivoa, jos sitä ei ole. Hän huomautti, että toivossa ei ole kyse yksinomaan ihmisen yksilökohtaisesta ominaisuudesta, sillä esimerkiksi talousvaikeuksiin liittyy tekijöitä, jotka ovat yksilön tai perheen vaikutuspiirin ulkopuolella. Tällainen on esimerkiksi perusturva taso. Toivoon voi näin ollen vaikuttaa olennaisesti poliittisella päätöksenteolla.

Vaikka perheiden tilanteet olisivat vaikeita, voidaan taloudellista toimintakykyä vahvistaa. Yksi keskeinen tekijä on luottamus omaan ja perheen pystyvyyteen ja usko siihen, että tilanne voi muuttua paremmaksi. Perheitä on mahdollista tukea voimavarakeskeisellä työskentelytavalla, jolloin vahvistetaan uskoa omaan pystymiseen ja selviytymiseen. Katri Viitasalon sanoin ”toivon ylläpitäminen on toimintakyvyn ylläpitämistä”.

Lapsiperheköyhyyttä voi pitää suomalaisen hyvinvointivaltion häpeäpilkkuna. Asiasta täytyy pitää ääntä, sillä kuten seminaarissa useampaan kertaan todettiin, siitä on puhuttava, ettei asia unohdu.

Nyt jos koskaan on oikea aika äänekkääseen toimintaan, sillä lapsiperheköyhyyden arvioidaan kasvavan eikä Suomen sitoutuminen vähentää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien lasten määrää 33 000:lla vuoteen 2030 mennessä näytä toteutuvan.

Aino Sarkia

Kirjoittaja on väitöskirjatutkija ja hän vetää EAPN-Finin Lapsiperheköyhyys-työryhmää

Ratkaisuja – ja rahapuhetta verkostoon kuuluvat:
ITLA – Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö, Ensi- ja turvakotien liitto ry /Stressistä säätelyyn -hanke, Mieli Suomen Mielenterveys ry /YLVA-hanke, VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry / Taloudellinen väkivalta tutuksi –hanke, Marttaliitto, Takuusäätiö, Kirkkohallitus / Diakoniatyö, Helsingin sosiaalinen luototus, Helsingin yliopisto / Taloussosiaalityö lapsiperheissä -tutkimushanke

Nimimerkki TuntematonSotelas julkaisi sosiaalisessa mediassa seminaarista runon. Sille on pyydetty julkaisulupa.

Elinkustannusten sietämätön hinta teemana eurooppalaisessa köyhyyttä kokeneiden tapaamisessa 14.-15.11.

Euroopan köyhyyden vastaisen verkoston EAPN:n järjestämä Köyhyyttä kokeneiden eurooppalainen tapaaminen pidetään Espanjan Madridissa 14.-15.11.2023. Sen teemana on elinkustannusten sietämätön hinta, The Unbearable  Cost of Living.  

Tapahtumalla kiinnitetään ennen Europarlamentin ensi kesän vaaleja huomiota elinkustannusten jatkuvan nousun pienituloisille aiheuttamaan hätätilaan, kun kaikki välttämättömyyshyödykkeet ovat nousseet samaan aikaan.

Näin tilannetta kuvaa köyhyyttä kokeva henkilö Maltalta:

Sometimes you go through the list of human rights, and you realise that you don’t even hit one of them. That realisation was the biggest tragedy in my life. Not even one: no food, no water to shower, no shelter, …

Tapaamiseen osallistuu köyhyyden vastaisia verkostoja 26 Euroopan maasta. Mukana on noin sata henkeä, köyhyyttä kokeneita ihmisiä eri maista. He tapaavat Madridissa poliitikkoja ja EU-päätöksentekijöitä. Tapaaminen on EAPN:n eurovaalikampanjan avaus.

Suomesta mukana ovat EAPN-Finin puheenjohtaja Leena Valkonen sekä sen Kansalaistoimintaryhmän koordinaattorit Kari Aro ja Katja Rantala-Airola.

Tapaaminen järjestetään jo 21. kertaa. Aiemmin se on järjestetty Byrsselissä. Nyt Euroopan EAPN:n kanssa järjestäjänä on Espanjan verkosto.

Tapaamista voi seurata osin myös verkossa 15.11. Sosiaalisessa mediassa tapahtuman tunnelmia löytyy hashtagilla #PEP2023.

Lisätietoa ja tapahtuman ohjelma

Tervetuloa EAPN-Finin yleiskokoukseen 29.11. ja kuulemaan, onko köyhillä varaa itsensä kehittämiseen

Yleiskokous pidetään keskiviikkona 29.11.2023 kello 13–15 SOSTEssa. Sen aluksi tutkija Iina Järvinen tulee puhumaan perustuslain sivistyksellisiin oikeuksiin sisältyvästä oikeudesta kehittää itseään varattomuuden estämättä. Hän tarkastelee asiaa nimenomaan köyhien näkökulmasta.

Järvinen väitteli Tampereen yliopistossa syyskuun alussa. Tutkimuksen perusteella köyhien oikeutta kehittää itseään konkretisoidaan lainsäädännössä hajanaisesti ja puutteellisesti.

Puutteet toimeentulossa heijastuvat heikompina itsensä kehittämisen mahdollisuuksina, mutta tähän ei ole puututtu merkittävällä tavalla lainsäädännön keinoin. Järvisen mukaan voi jopa sanoa, että lainsäätäjä on epäonnistunut itsensäkehittämisoikeuden tunnistamisessa ja sen turvaamisessa köyhille.

Kokous on avoin kiinnostuneille, kunhan muistaa ilmoittautua

Ennen kokouksen alkua kello 12.30 on kahvitarjoilu. Jotta tarjoilua riittää kaikille, kokoukseen pitää ilmoittautua. Sen voi tehdä tästä: Ilmoittaudu EAPN-Finin yleiskokoukseen

Yleiskokous on avoin kaikille kiinnostuneille, kunhan ilmoittautuu mukaan! Näin pääsee kuulemaan kiinnostavaa puhujaa ja voi samalla perehtyä köyhyyden vastaisen verkoston toimintaan.

Kokouksessa puheoikeus ja äänivalta on varsinaisten jäsenten valtuuttamilla edustajilla. EAPN-Finin säännöt

Tervetuloa miettimään verkoston tulevaisuutta 21.11.

Jo ennen yleiskokousta haetaan verkoston jäseniltä suuntaviivoja tulevaisuuden toimintaan. Tulevaisuudesta keskustellaan tiistaina 21.11.2023 kello kello 12–14 hybriditilaisuutena Teamsissa ja paikan päällä SOSTEn toimistolla osoitteessa Yliopistonkatu 5, 6. kerros. Tähän tapaamiseen ilmoittautumiset sihteerille erja.saarinen(at)soste.fi

Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat kohtasivat: leikkaukset osuvat kohtuuttomasti vaikeimmassa asemassa oleviin

Kuva: Juha Keränen

Yhdeksän kokemusasiantuntijaa ja kuusi kansanedustajaa osallistui tiistaina 7.11.2023 Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat samassa pöydässä -tapahtumaan Helsingissä. Keskustelun sävy oli vakava: onko köyhällä enää ihmisarvoa, jos jo nykyisellään riittämättömäksi katsotusta sosiaaliturvasta vielä leikataan.

Miten Suomen valtiolle on edullista ylläpitää köyhyyttä ja edesauttaa eriarvoistumista? Miksi köyhyydestä nouseminen on tehty niin vaikeaksi? Muun muassa tällaisia kysymyksiä köyhyyttä kokeneet ihmiset esittivät kansanedustajille.

Empatia on keskeinen elementti politiikassa

Tilaisuus järjestettiin jo viidettä kertaa. Tarkoituksena on saada köyhyyttä kokeneiden ääni kuulumaan suoraan päättäjille ja lisätä päättäjien ymmärrystä köyhyyttä kokevien arjesta.

Tilaisuuden avannut eduskunnan köyhyysryhmän puheenjohtaja kansanedustaja Maria Ohisalo (vihr.) korostikin tällaisten tilaisuuksien tärkeyttä:

”Empatia ja kyky – ja halu – ymmärtää ihmisiä eri lähtökohdista ovat aivan keskeisiä elementtejä politiikassa. Tilastoja katsomalla ei saakaan kiinni yksilöiden kohtaloista ja elämäntarinoista. Siksi pidän arvokkaana tällaisia tilaisuuksia, joissa päätöksentekijät ja köyhyyttä omakohtaisesti kokeneet voivat jakaa näkemyksiään.”

Osallistujat pohtivat ensin pienryhmissä ratkaisuja köyhyysongelmiin. Keskustelujen pohjana olivat köyhyyttä kokeneiden kertomukset omista tilanteistaan. Ryhmien teemoja olivat eläkeläisköyhyys, pitkäaikainen toimeentulotuen asiakkuus, työssäkäyvien köyhyys ja yksin asuvien köyhyys.

Koonti pienryhmäkeskusteluista

Leikkausesityksistä kovaa kritiikkiä

Sosiaaliturvan leikkauksista tuli tiukkaa palautetta sekä köyhyyttä kokeneilta että osalta kansanedustajista:

”Leikkaustalkoisiin osallistuvat suhteettomasti kaikista heikoimmassa asemassa olevat, joihin osuvat esimerkiksi indeksijäädytykset, työttömyysturvan heikennykset sekä leikkaukset asumistukeen”, Maria Ohisalo sanoi.

Asumisen kustannukset pudottavat monesti etenkin yksinasuvia köyhyyteen, tulevaisuudessa yhä enemmän asumistuen leikkausten vuoksi. Martin-Eric esitti asumistuen omavastuista luopumista. Jos on köyhä ja etuuksien varassa, omavastuut vaikeuttavat entisestään arjen pyörittämistä. Ihmisillä ei ole mitään ylimääräistä rahastoa, josta kattaa omavastuut.

”Suojaosa on pitänyt osatyökykyistä pinnalla”

Suojaosan poisto työttömyysturvasta ja toimeentulotuesta sai runsaasti kritiikkiä. Se vie mahdollisuuden yrittää parantaa omaa talouttaan edes hitusen. Se vaikeuttaa myös köyhyydestä irti pääsyä, kun pienetkin työtulot vähentävät heti tukia.

Osatyökykyinen Riina kertoi, että toimeentulotuen suojaosan turvin hän on pystynyt tekemään välttämättömiä kodin hankintoja ja kuntouttamaan itseään. ”Se on pitänyt osatyökykyistä pinnalla.” Hän toivoi myös, että osatyökykyisille olisi kursseja, joiden kautta saisi hankittua ammattitaitoa pienemmissä osissa kuin suorittamalla koko tutkinnon kerralla.

Kansanedustaja Helena Marttila (sd.) vinkkasi yhtenä ratkaisuna työn opinnollistamisesta. Se on vaihtoehtoinen tapa opiskella joko työpaikalla tai vapaaehtoistyössä. Sillä tarkoitetaan opintojen aikaisen työssäkäynnin tuottaman osaamisen tunnustamista opintopisteinä.

Toimeentulotuelta on vaikea päästä pois

Ensisijaisten etuuksien leikkauksien vuoksi arvioidaan, että yhä useampi joutuu hakemaan toimeentulotukea – SOSTEn laskelmien mukaan noin 47 000 henkilöä nykyistä enemmän. Toimeentulotuki on kaikkein byrokraattisin etuus ja siihen liittyvät suurimmat kannustinloukut – siltä on vaikea päästä pois.

Toimeentulotuen pitkäaikaisesta tarpeesta kertoivat Tommi ja Riina. Heidän kanssaan olivat keskustelemassa kansanedustajat Helena Marttila ja Juha Mäenpää (ps.).

Tommi on kuusihenkisen perheen isä, joka käy töissä ja opiskelee. Suuren perheen elatuksessa on tarvittu pitkään toimeentulotukea.

Tommin tarinasta kävi selväksi, kuinka vaikeaa toimeentulotuelta on päästä pois: kun esimerkiksi saa perinnön tai lapsi lahjaksi arvopapereita, ne pitää myydä ja maksaa saadut tulot Kelalle takaisin saatujen toimeentulotukien vastikkeeksi, vaikka niiden avulla olisi voinut päästä tuelta pois. Juha Mäenpää koki tämän epäoikeudenmukaiseksi.

Marttila painotti, että köyhyys saisi aina olla korkeintaan väliaikaista, ei koskaan ylisukupolvista. Jotta toimeentulotuen tarve vähenisi, muiden sosiaaliturvaetuuksien tulisi olla riittäviä. Nyt kun yhä useampi joutuu turvautumaan toimeentulotukeen, ei saada säästöjä, koska se on tuista byrokraattisin ja passivoivin.

Opintotuessa ei huomioida tarpeeksi perheellisiä opiskelijoita

Aiemmin ulosotossa velkaantumisen vuoksi olleelle Tommille opintotukijärjestelmä pakkolainoineen on huono ratkaisu: hän joutuu elättämään perhettään velaksi.

Opintotukijärjestelmä ei huomioi tarpeeksi lapsiperheitä. Perheellinen, työssäkäyvä opiskelija ei voi esimerkiksi saada nopean opiskelun tuottamaa opintolainahyvitystä, koska hän ei millään pysty keskittymään täysipäiväisesti opintoihin. Köyhä, perheellinen opiskelija on aivan eri tilanteessa kuin lapseton, varakkaasta perheestä tuleva opiskelija, joka voi vaikkapa sijoittaa opintolainarahat.

Palveluverkko on pettänyt monessa kohtaa

Riinalla on paljon raskaita kokemuksia, kuten koulukiusaamista, muuta väkivaltaa, keskittymisvaikeuksia, huostaanotto ja päihteidenkäyttöä. Moneen vaikeaan asiaan hän on saanut viime vuosina apua, mutta sitä on tullut hitaasti ja sen saamiseksi on joutunut taistelemaan. Tämän vuoksi hän on ollut käytännössä työtön ja toimeentulotuella koko aikuisikänsä. Tätä nykyä hän tekee osa-aikaista työtä.

Helena Marttila totesi, että Tiinan ja Tommin kertomuksissa näkyvät selvästi monet kohdat, joissa palveluverkko ei ole toiminut. Esimerkiksi lastensuojelun jälkihuolto katkeaa monesti siihen, että nuoruusiässä ihmiset usein muuttavat ja toiselle paikkakunnalle jäävä oma sosiaalityöntekijä ei enää pysty nuorta tukemaan.

Kepitystä vain asiakkaille ei kehnoa palvelua tarjoavalle viranomaiselle

Keskusteluissa kävi ilmi, ettei TE-palveluista koeta saatavan asiakkaan tarpeisiin vastaavaa palvelua. Uhataan tuen leikkaamisella, jos asiakas ei toimi halutulla tavalla. Keppiä saa vain asiakas, mutta ei koskaan palvelun tarjoaja, vaikka se ei toimisikaan luvatusti tai lain kirjausten mukaan, Martin-Eric ihmetteli.

Kansanedustaja Hanna Sarkkinen (vas.) sanoi, että työhönotossa on paljon syrjintää. Pitkäaikaistyöttömät ja ikääntyneet eivät pääse työpaikkahaastatteluihin. On syrjiviä asenteita, joihin on kuitenkin vaikea puuttua lainsäädännöllä. Hän ihmetteli sitä, että työnhakuun lisätään aina vaan keppiä, vaikka ei ole näyttöä, että keppi toimisi hyvin.

Sairastamisen kulut ovat pienituloisille suuri ongelma

Monisairaille ihmisille lääkkeiden maksukatto on ongelma. Miksi se nollautuu vuodenvaihteessa, joka on pahin mahdollinen aika, kun lähellä on joulu ylimääräisine menoineen?

Pienituloinen maksaa suhteessa tuloihinsa enemmän terveydenhoidostaan kuin paremmin toimeentulevat tai työterveyshuollon piirissä olevat. Voisiko terveydenhoidon maksuja suhteuttaa tuloihin, kysyttiin.

Sarkkinen muistutti, että pääministeri Orpon hallituksen ohjelman mukaan selvitetään, voisiko lääkkeiden maksukaton jaksottaa koko vuodelle. Se helpottaisi vuodenvaihteen tilannetta. Hän ehdotti, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen maksukatto ja sosiaali- ja terveydenhuollon matkojen maksukatto tulisi yhdistää yhdeksi maksukatoksi nykyistä matalammalle tasolle. Se auttaisi monisairaita.

Töitä oman kunnon mukaan

Sairastumiset, työuupumus ja pätkätyöt ovat keskeisiä työssäkäyvien köyhyyttä kokevien ongelmia. Töitä haluttaisiin tehdä oman kunnon mukaisesti. Muutot, paikkakuntien vaihtaminen ja lisäopiskelu eivät ole tuoneet yli 50-vuotiaalle pysyvää työllistymismahdollisuutta.

Ulkomailta Suomeen palaaminen ja töihin pääsy on vaikeaa, vaikka takana olisi useampia tutkintoja korkeakoulusta. Rekrytointifirmojen kautta löytyy korkeakoulutetulle vain hanttihommia ja TE-toimisto tarjoaa työkokeilua yhdeksän euron kulukorvauksella.

Osa yrittäjistäkin kuuluu pienituloisiin, muistutettiin.

Kansanedustaja Peter Östman (KD) nosti esille yhteistyön lisäämisen julkisen ja kolmannen sektorin välillä, jotta sosiaali- ja terveyspalveluita saataisiin niitä tarvitseville. Hän puhui myös kannustavan perusturvan puolesta, jotta ihmisten, joilla on työkykyä, kannattaisi mennä töihin, eikä etuutta leikattaisi.

Tiedon puute tuesta ja etuuksista voi johtaa köyhyyteen

Eläkeläisköyhyyttä käsitelleessä ryhmässä – ja myös muissa ryhmissä – nousi painokkaasti esiin tiedon puute tukimahdollisuuksista. ”Kun jäin leskeksi, en edes tiennyt, että leskeneläke on olemassa”, kertoi Raija.

Työtapaturmassa loukkaantunut Tapani joutui kierteeseen vakuutusyhtiön kanssa. Tuli väärinymmärryksiä, joista seurasi velkakierre. Neuvoja ei löytynyt, vaikka asioita yritettiin selvittää. Tapani koki jääneensä tilanteessa aivan yksin.

Järjestelmä on monimutkainen eivätkä esimerkiksi Kelassa eri etuuksien käsittelyä hoitavat välttämättä osaa kertoa etuuksien vaikutuksista toisiinsa. Asiakkaalla on koko ajan ”sota” etuuksien välillä.

”Tukiviidakko on sellainen, että jos minä korkeakoulutettuna taistelen sen kanssa, niin kuinka moni Suomessa ei sitä ymmärrä ja elää sen takia köyhyydessä, että tukien hakeminen on liian hankalaa”, Tommikysyi.

Helena Marttila painotti, että ammattilaisilla pitäisi olla aikaa pysähtyä ihmisen asioiden äärelle ja toimia ikään kuin asianajajana: varmistaa, että hän on tietoinen kaikista tukimahdollisuuksista. Hänestä myös sosiaaliturvaan ja -palveluihin pitäisi saada oma neuvonta- ja hätänumeronsa. Tällaisia kehitetään joillain hyvinvointialueilla.

Digipalveluiden ansiosta vapautuva aika henkilökohtaiseen neuvontaan

Kansanedustaja Peter Östmanin avustaja Jussi Kastepohja oli mukana pienryhmäkeskustelussa. Hänkin pohti, miten neuvontaa palveluista voisi parantaa. Jos ei osaa tai pysty käyttämään digipalveluita, mistä saisi tietoa? Voisiko neuvontaa järjestää järjestöjen matalan kynnyksen palveluissa, esimerkiksi ruoka-avun yhteydessä, ja siinä samalla tarkasteltaisiin koko elämäntilannetta.

Kansanedustaja Laura Meriluoto (vas.) totesi, että digipalvelut vapauttavat parhaimmillaan aikaa kasvokkaisiin kohtaamisiin heille, jotka eivät pysty sähköisesti asioimaan. Kasvokkaisten palveluiden pitää olla riittävän lähellä ja resursseja niiden järjestämiseen tulee löytyä.

Kakkukahveilla juhlistettiin 15-vuotiasta Kuka kuuntelee köyhää? -verkostoa

Köyhyyttä kokevien ja kansanedustajien tapaamisen järjestivät Kirkkohallitus, Kuka kuuntelee köyhää? -verkosto, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin ja Suomen Työttömien Keskusjärjestö yhteistyössä eduskunnan köyhyysryhmän kanssa.

Tilaisuudella juhlistettiin myös Kuka kuuntelee köyhää? -verkoston 15 toimintavuotta. Aikanaan verkoston perustamisessa olivat erityisen aktiivisia silloinen peruspalveluministeri Paula Risikko (kok,) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n edeltäjän Stakesin tutkija Jouko Karjalainen.

Verkoston saavutuksena siinä pitkään toiminut asiantuntija Tiina Saarela Kirkkohallituksesta nosti esiin sen, ettei enää järjestetä mitään köyhyyttä käsitteleviä tilaisuuksia ilman köyhyyttä kokevia ihmisiä, sen erikoisasiantuntijoita.

Leena Valkonen
EAPN-Finin puheenjohtaja

Erja Saarinen
EAPN-Finin sihteeri

Lue lisää

Milla Suonio: Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat etsivät yhdessä ratkaisuja köyhyyteen
#työttömät-verkkolehti 9.11.2023

Köyhyyttä kokeneiden tarinat:

Pulmu: Johtoryhmästä työkyvyttömäksi
Siru: Sairastuminen köyhdyttää – köyhyys sairastuttaa
Kate: Töihin pääsy eläkeiän lähestyessä
Raija: Eläkeläisköyhyys
Tapani: Työtapaturma johti vakuutusselvittelyyn ja työkyvyttömyyseläkkeelle
Martin-Éric: 53v pitkäaikaistyötön — yksin asuva
Anneli: Yksinasuvien köyhyys
Riina: Osatyökykyisenä toimeentulotuella
Tommi: Pitkäaikainen toimeentulotuen tarve